maanantai 30. tammikuuta 2017

Rintamamiestalon tunnelmissa ♥

Vuoden ensimmäiset blogitreffit kahviteltiin eilen sunnuntaipäivän fiiliksissä ♥ Tällä kertaa oltiin Krissen kodikkaassa, ihanan kauniissa rintamamiestalossa toista kertaa kylässä! Krisse kirjoittelee blogia Arjen Helmiä
Minulle tämä koti on jo tutumpi, täällä tulee vierailtua silloin tällöin säännöllisesti, koska Krissen kanssa ollaan tekemisissä myös blogijuttujen ulkopuolellakin :) Tämä koti on aina kutsuva ja tunnelmallinen, niinkuin myös eilen ♥



Kahvipöytä oli taas niin herkku!! Meillä treffit suoritetaan aina nyyttäri teemalla ja sitä mietinkin eilen että miten tässä porukassa olen jättäytynyt täysin itseni aina kaupan armoille. Olen kova leipomaan ja kestimään meidän kodin vieraita, mutta näihin pitoihin saavun aina kaupan kautta. Meidän blogi porukassa on paljon erityisruokavalioita ja siksi ehkä sitten olen arka lähtemään toteuttamaan mitään "erikoista" vaiko vaan laiska etsimään ohjeita :D
Maha turvonneena näistä pidoista aina kuitenkin poistutaan!



 Tässä kodissa on paljon huolella valittuja yksityiskohtia, kauniita tekstiilejä ja vanhoja huonekaluja. Tuunattua ja uutta, jotka muodostavat tasapainoisen upean kokonaisuuden. Suurin osa meidän bloginaisista asuu juurikin näitä ihania vanhoja tunnelmallisia rintamamiestaloja ja hetken mietinkin iltasella kotisohvalla että mitä minulla on omalla kodillani tarjottavana näiden ihanuuksien rinnalla. Ei meillä olla trefattukkaan kun kerran. Ehkä kuuluisin itse porukkaan tuunatut vuokrakodit :D 
Olohuoneen nojatuolissa istuessa on näkymä moneen suuntaan rauhallinen ja selkeä. Tähän laittaisin ehkä punaisen maton, niinkuin suomen kauneimmissa kodeissa :)


Iltapäivä hurahti porukalla metelöiden taas nopsasti ja oli niin mukava olla ♥
Kotiin päästyään sitä rupeaa jo odottamaan seuraavia treffejä, aina yritän päästä näihin osallistumaan koska rakastan kaikkea kaunista ja jokaisessa näissä kodeissa on se aivan oma persoona havaittavissa, niinkuin emäntäkin ♥

Kiitos sunnuntaipäivän seurasta ja ihanan kodin tunnelmasta Krisse Arjen Helmiä
            Marika palanutta siirappia ja pumpernikkeliä
                                     Laura Raparperin alla



9 kommenttia:

  1. Kiitos, Katja, kauniista sanoistasi ♥ Mukava katsella näitä teidän ottamia kuvia meiltä. Olette kivasti löytäneet sellaisin kuvakulmia, joita minä en ole hoksannut. Tuo määrittelemäsi punaisen maton paikka oli ihan mun lemppari paikka ♥ Siinä katselen telkkua, luen ja bloggaan. Hyvä paikka!

    Tällä kertaa oli kyllä pöytä niin notkollaan kaikenlaisia herkkuja ♥ eikä kyllä yhtään haittaa, vaikkei kaikki mitään itse leivokaan. Illan saikin sitten vaan sulatella vatsaansa, kun oikein innolla veti noita kaikkia herkkuja.

    Toivottavasti nähdään taas pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itse ihanasta emännöinnistä ♥ Kaunis koti kerrassaan ja niin kodikas!!! Tuntui kotia tullessa suorastaan mitättömältä omat puitteet, taitaa hormoonimyrskyt olla taas tulossa :D Nähdään pian ♥

      Poista
  2. Ihanan näköinen koti ja monenlaista herkkua olitte pöytään kantaneet. Varmasti kiva tapaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tapaamiset on aina ollu kivoja ja ihana vierailla erityylisissä kodeissa ja imeä vinkkejä omaan :) Oikein mukavaa viikon jatkoa!!!

      Poista
  3. Oli tosi mukava lukea sekä katsella kuvia. Kaunis koti.
    Kyllä teillä oli herkkuja pöydässä, ei ihme että vatsaa on pullollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jos ei muuta niin vatsansa saa aina tapaamisista ähkyyn kyllä :D Tämä koti on kyllä kaunis ja kodikas, tykkään ♥ KIvaa viikon jatkoa sinne!!!

      Poista
  4. Oli kivaa nähdä teitä pitkästä aikaa, kun en viime kerran treffeille päässyt <3 Koitetaan järkkäillä pian uudet treffit! :) Teidän kanssa aika kuluu niin hurjan nopeasti ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Katja ja muut, seurasta! Oli tosiaan hurahtanut aikaa viime kerrasta, kun en pikkujouluihin päässyt. Toivottavasti nyt ei tuu niin pitkä tauko! :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat! Teillä on hyvää naisenergiaa!!

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3