Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vapaa aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vapaa aika. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kattaus yhdelle :)

Tänä aamuna hiipailin hiljaisessa talossa muiden nukkuessa oven rakoseen katsomaan aurinkoa. Terassi kylpi ihanissa auringon säteissä ja pehmusteet olivat niiden lämmittämät. Hipsuteltua nopean aamulenkin metsässä koiran kanssa, päätin kaivaa viimoisen paketissa olleen syntymäpäivä lahjani ja avata se. Kuppi, kertoo minusta, irtoteetä ja oih tuo teline!!! Ihana!! <3
Tällä ihanalla lahjalla katoin sitten itselleni aamupalan terassille. Ihan vain minulle itselleni, aamuhetki, ihana hiljainen aamuhetki <3
Teetä, eilisiä herkkuja ja aurinko. Koira jakamassa kakun muruja ja tuuli heiluttamassa kirjan sivuja. Ei siihen muuta tarvita. Hyvään aamuun <3


Tänään on ehkä mun onnenpäivä koska sain ihan parhaan puhelun tänään aamupäivällä ja se nosti mun mielialan johonkin niin ylös että sukatkin pyöri jaloissa ja hetken vaan teki mieli hysteerisesti kikattaa. Ihana kesä tulossa töiden osalta, on ihan mahtavuutta saada tehdä sitä työtä mistä oikeasti tykkää <3
Onnekasta päivää teillekkin!! :)

perjantai 29. toukokuuta 2015

Kreikan Parga

Ompa ihana olla täällä vihdoin!!! Kiitos edellisen postauksen kommenteista ja hyvän loman toivotuksista, loma oli onnistunut, lämmin ja kaikin puolin rentouttava ja ei edes tullut tukahduttavaa ikävää, alkaako musta tulla normaali :D
Kyllä täytyy sanoa että vaikka lomalla oltiin niin siitä palautumiseen menee muutama päivä ja jos lomalta palattua lähtee heti seuraavaan reissuun kestää vielä kauemmin ;) Piipahdin äitini kanssa yhden yön reissussa tyttären luona Suonenjoella!
Nyt kuitenkin haluan viedä teidät hetkeksi ihanaan Kreikkaan ja siellä romanttiseen Pargaan, jossa pieni idyllinen kylä elää rauhaisaa elämää turkoosin meren rannalla pienien kiemurtelevien katujen ja tunnelmallisten tavernojen äärellä <3 Niin tavattoman kaunis paikka!!!

Lentomatka suijui hyvin. Eka kerta lentoyhtiö Thomas cookilla ja kymmenen pistettä annan. Lentopelkoisena voisin sanoa että jopa miellyttävä lento ;) Iltasella saavuttiin ja pimeää oli joten arvuutteluksi jäi maisemat ja näkymät aamuksi. Hotelli Bacoli oli siisti ja kauniisti sisustettu. Allas alue oli keskikokoinen, rantatuoleja piti kyllä jo aamusta varata jotta sai auringosta varmasti paikat. Aamupala sisältyi hintaan ja oli suhteellisen yksinkertainen mutta sillä pääsi pitkälle päivään! Mehua, teetä tai kahvia, paahtoleipää, hilloa, juustoa, kinkkua, tomaattia ja kurkkua. Taisi olla jogurttiakin. Huonesiivous joka päivä ja hei, siellä oli kylpyhuoneessa meillä ainakin sadesuihku, luksusta :)
Hotellia suosittelen ehdottomasti ja aivan ihanteellisella paikalla lähellä kaikkea!
Hotellin aulaa..

Allas-aluetta <3

Ravintoloista suositukset saa Gemini joka sijaitsi ihan sataman vieressä meren äärellä..

Ja Bacchoss jossa tarjoiltiin suussa sulavat pihvit ja iloinen Kreikkalainen tunnelma...

Yhtenä päivänä kiivettiin monen monta rappua ylös vuorelle, vanhalle Pargan linnoitukselle jossa myös maisema ravintola nimeltään Kastro. Drinksut ja maisema saa 10 pistettä, illalla uudelleen sinne syömään ja ruoka pettymys! Tämä ravintola menestyy varmaan sijainnin vuoksi hyvin. Makuja on tietysti monia :) Upeat maisemat kyllä kiistatta!!!


Ja ne miljoona rappusta alas, mutta matkalla oli kivoja pieniä kauppoja missä saattoi tehdä kivoja löytöjä ;)
IIK ja APUA nää talot... ja ikkunoiden edessä olevat puusäleiköt, voihan romanttisuus <3 Tykkään, rakastan... <3

Vaikea valita kuvia kaikkien ihanien joukosta jotta saan sen tunnelman välitettyä mikä tuolla lomalla oli!
Matkustettiin yhtenä päivänä taxiveneellä Lichnos beachille, matkalla näkyi turkoosia merta ja vuoria.


Käytiin lauantaina retkellä Nekromanteionin raunioilla jossa portaita pitkin mentiin manalaan, jossa joskus aikoinaan ihmiset kävivät keskustelemassa kuolleiden kanssa. Kylmähkö tunnelma ;)
Acheronjoki, joka tunnetaan myös Styxjokena, jossa virtasi kristallinkirkas joki <3 Upean luontopolun kautta sinne mentiin ja ei viitsinyt ajatella mitä kaikkea elukkaa siellä pusikossa väijyi :D
Entäs kukkaloisto ja satumaiset appelsiini ja sitruuna puut..


Viimisenä päivänä vielä käytiin aamupalalla kauniissa kahvila-leipomossa ja sanottiin pikku hiljaa näkemiin Pargalle. Ihana loma, kuvan kaunis Kreikka ja ne ihmiset... niin ystävällisiä että Kreikkaan vielä palataan uudestaan!!! <3
Aurinkoista viikonloppua ja ihania juhlia niille ketkä saavuttaa tärkeitä virstanpylväitä tänä viikonloppuna lähinnä opiskelujen parissa :) P.S Vielä viikko lomaa jäljellä ja mukavaa päästä viettämään se lapsien kanssa kotoillen ja kokkaillen, palataan!!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Repovesi

Olin jo aloittamassa postausta ihan muista jutuista, kun muistin, että Repovesi retkikuvat on unohtuneet kokonaan tästä "päiväkirjasta" pois :)
Oltiin siis siellä lenkkeilemässä ja nauttimassa aurinkoisesta pääsiäispäivästä viime sunnuntaina. Ihan mahti paikka, oikein tuli harmitus, ettei aikasemmin olla käyty, mutta nyt taatusti käydään!!!


Ketunlenkki kuulosti hyvälle...Otettiin siis haaste vastaan...

Suomen "kesä" <3 Parasta!!!



Kuopusta jännitti niin paljon että meinas olla kasvot valkosemmat kun tukka :D Kyllä se hiukan omalla kohdallaankin tutisutti...




Muutamat portaat...

Vieläkö?

Yhtään ei enää jaksannu.. :)

204 rappusta takana ja hirmunen hiki ja hengästys :)) Juomatauko!

Uurastuksen palkinto <3

Taas jatkettiin ja ei näköjään muuta kun ylöspäin taas!

Tauko ja kesän parhaimman makuset makkarat luulisin <3

<3 YSTÄVYYTTÄ <3