Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. huhtikuuta 2017

Ihanaa pääsiäistä!



Heippa heippa kaikki murut ♥
Nyt on se aika käsillä kun meidän kodissa on kerran vuodessa keltaista sisustuksessa. Minimaalisesti kylläkin, mutta pienenä annoksena todella ihanan energisoiva väri!



 Terassille on kotinsa tehnyt söpö kevätpupu minkä nappasin kauppareissulta viime viikolla ♥ Orvokkejakin löysin ja tuolla ne vaan kasvaa ja voimistuu yöpakkasista huolimatta! :)
Terassilla kevätväritys on nyt sinistä helmililjaa ja violettia orvokkia. Sinne en narsisseja laitellut lainkaan. En malta odottaa että kevät lämpenee ja kukat lisääntyy terassille. Hortenssia on ollut jo monta vuotta kestosuosikki eikä tämä vuosi ole poikkeus.
Puutarhakin avautui jo täällä Valkealassa, mutta sinne en ole vielä uskaltanut lähteä ollenkaan "katselemaan" koska mopo saattaa karkaa käsistä heti... :D
Kevät on niin ihanaa aikaa ♥ Onko joku erimieltä? ;)

Tänään meillä on sitten leivottu tai minä olen! Aamupäivällä talo oli tyhjänä ja siinä oli sitten helppo laittaa jauhot pöllyämään kun sai rauhassa tehdä. En edes radiota laittanut päälle, joskus on ihana nauttia hiljaisuudesta ja keskittyä tekemään.
Olen niin ylpeä mun ensimmäisistä sokerimassasta tehdyistä ruusuista. Oli helppoakin kun netistä löytyy ohjeita vaikka miten paljon!


Meillä vietetään siis huomenna tyttöjen syntymäpäiviä ja aamupäivän aikaan syntyi sitten tämmöinen värikäs pääsiäiskakku! Puput muovailin myös sokerimassasta. Päälle vielä pieniä suklaamunia ja sinne tänne värikkäitä macaronsseja :) Täytteenä vaniljavalkosuklaa täyte ja persikasta hedelmätäyte. Pitkästä aikaa kermavaahto päällisellä mennään. Toivottavasti huomenna maistuu! :)




Suolaisen makea, syntisen hyvä snickers-piirakka oli tyttöjen toive juhlapöytään ja niitä tein kaksin kappalein. Ihanan snickers-piirakan ohjeen löydät TÄÄLTÄ
Ehdottomasti kannattaa kokeilla ♥

Meidän pääsiäiseen kuuluu siis juhlimista ja rentoilua. Pitkästä matkasta saadaan taas nuorin lapsenlapsikin kylään ja voi sitä pusujen ja halien määrää ennenkun tämän mummin ikävä on sammutettu ♥  Kuinka teidän pääsiäiset? Jos lähdette tien päälle, ajakaa varovaisesti, maltti on valttia ♥

Ihanaa pääsiäisaikaa kaikki, syökää suklaamunia ähkyyn asti ♥ ♥ ♥

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Siinähän se meni, Pääsiäinen!

Viime viikonloppuna vietettiin kevään juhlaa Pääsiäistä. Meillä ei juhlalla ole mitään uskonnollista merkitystä, kyllä suurin merkitys taitaa olla kuinka paljon jaksaa syödä yökkäämättä suklaamunia :D
Ja lapsille on tärkeää päästä vielä kerran lepäämään ennen loppurutistusta ja kesälomaa. Ajatella, kesälomakin pyörii jo mielessä eikä se edes oikeesti enää kaukana ole!!!

Täällä meilläpäin ainakin aurinko paistoi kivasti pääsiäispäivät ja toisena niistä korkattiin grillikausikin avatuksi pojan kodin terassilla. Mieletön fiilis siinä kyllä tuli kun oikein joutui siristelemään silmiään tuon jo melkein unohdetun valoilmiön johteesta :)



Lankalauantaina meillä tuli miehen kanssa 19-vuotta tasan siitä kun alettiin yhteisiä askeleita kulkemaan. Olin aamuvuoron töissä ja kotia tullessa iltapäivästä oli ihana yllätys jääkaapissa vastassa. Mies oli itse, täysin mitään ennakkovaroitusta leiponut kakun. Värjännyt vielä kermankin oikein teemaan sopivaksi. Siinä sitä sitten koko perheen voimin syötiin. Ette arvaa että oli ihan parasta parisuhdetta taas ♥ ♥ ♥
Kaikki jotka on kulkeneet pitkään kumppanin kanssa yhdessä, tietää ettei aina ole helppoa ja arkeen pitää tottua. Arjesta on löydettävä niitä pieniä helmiä joiden avulla parisuhde kantaa ja toimii. Meillä tällä hetkellä ehdottomasti paljon minulle merkitsevä asia on tuo, että mieheni nykyään viihtyy keittiössä. Tekee ruokaa ja käy kaupassa ilman että joudun käskemään ja tekemään kauppalapun valmiiksi. Annan asialla erittäin suuren arvon koska olen niin monta vuotta häärännyt siellä hellan ääressä yksin :) On ihana asia jakaa tämä juttu!!


Mulle on ihan sopiva tuo viikko tai kaksi sisustaa keltaisella, vaikkakin vaan kukilla melkein. Sitten tulee jo ähky ja väri saa väistyä taas ensi kevääseen asti. Olohuoneen pöydällä yli kukkineet narsissit joutaa kohta roskikseen ja tilalle voisin huolia vaikka herkkiä kauniita hortensioita. Ne on niin lemppareita ja kyllä niitä tuohon terassille taas istutan kesäpäivien sulostuttajiksi aivan varmasti ♥

Eilen laitoin arvonnan pystyyn ja edellisessä postauksessa olisi tarjolla kevätmessuille lippuja! Käykäähän osallistumassa kaikki! ♥

Lupaan ja vannon että yritän taas alkaa käymään täällä ahkerammin tekemässä postauksia, vinkaa jos jossain ois myynnissä lisää vuorokauteen tunteja ;)
Ihanaa viikon jatkoa sulle ♥

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Virvon varvon...

Nopsat moikat täältä meiltä kyöpelinvuorelta :) Vitsat on tehty ja noidat valmiina suklaamunien maisteluihin. Meillä perinteenä on kiertää enimmäkseen sukulaisia, mummoja ja kummeja, joten päivästä tulee pitkä mutta mukava! Naapurit toki saavat itsensä myös tuoreeks ja terveeks :)

Toivottelen oikein mukavaa päivää teille, palataan pian tänne blogiin ja ensi viikonloppuna meillä juhlitaankin syntymäpäiviä, jolloin toki hyväksi havaitut reseptit menee jakoon, moikka <3

torstai 19. maaliskuuta 2015

Perunapussista on moneksi ;)

RÄPS... Ja terkkuja aamuaurinkoiselta terassilta <3
Täällä ollaan pikku hiljaa selätetty sitkeässä roikkuva pöpötin, vieläkin kyllä aamusta saa rykiä ja kakoa, mutta jo sentäs on päästy touhuamisen makuun taas :)

Eilen sitten pääsin/jaksoin/jouduin käymään yli viikon tauon jälkeen kaupassa ja hirmuisen kauhia palo oli vihdoin saada narsisseja ja helmililjoja terassille. Helmililjoja en löytänyt mutta muutama kassi narsisseja tuli kotiin raahattua. Mulla oli jo monta päivää ollu visio että ruskeita paperipusseja ja metallikorit. Se olis nyt se juttu!
Muistelin että Desing kellarissa Kouvolassa näin Uashmaman paperipussukoita näyteikkunassa ja eikun sitten sinne aina niin palvelu altista Johania tapaamaan. Pääset tutustumaan Desing kellarin sivuille Tästä
Tottakai mun tuurilla just niitä mun haluaman kokosia ei ollut, tulossa kyllä, mutta ei auttanut, tyhjin käsin kotiin. 10kg perunasäkkiä raahatessa rappusia ylös mulla sitten välähti. Kärsimätön kun ei jaksa odotella.. :D Perunat jääkaappiin omaan lokeroon ja tyhjä perunasäkki toisinpäin, eikä edes likainen, ei edes multainen, ihan täydellinen!!!!
Siinä sitten askartelin saksilla erikokoisia paperi"ruukkuja" vielä nuppusillaan oleville narsisseille. Tuli kivat! Yksi yksinäinen sai paperikääreet ja nauhat vielä koristeeksi <3


Finnmarin kynttilälyhty pääsi munien pesäpaikaksi <3


Terassin vanha pöytä jaksaa vielä, vaikka onkin jo kulunut ja räihnäinen, mutta siksi juurikin minun mielestä kaunis kaikessa rouheudessaan <3


Aurinko on kyllä ollut niin tervetullut viime päivinä, miten tuota lämmittävää ja energiaa tuovaa valopalloa onkaan ollut ikävä!!

Meillä sisällä sitten onkin haissut tuore maali muutamat päivät :) Nyt täytyy sanoa että kun tämä urakka on valmis, ihan heti en maalaus hommiin lähde!!! Katsotaan kuinka kauan tää lupaus pitää :D On ollut ja on vielä päiviksi hommaa tuossa ruokaryhmässä. Vaivattomin asia ei ole ollut tuo teippaaminenkaan, kun pöydässä ja tuoleissa on koristeellisia takorautaisia yksityiskohtia, huh.. Mutta siitä tulee niin kaunis. Valkoinen, raikas ja romanttinen! Kaikki sorvatut yksityiskohdat pääsee paremmin näkyviin valkoisessa värissä. White is beautiful <3

Joten tiedätte mitä täällä on viime päivät tehty ja mitä tullaan loppuviikko tekemään.
Kuuluisat viimoiset sanat taas.... En malta oottaa päästä näyttämään valmista :)

Moikka ja palataan taas <3


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

IhaNAISTEN PÄIVÄ!

                             Naisen sydän on kuin palanen taivasta,
                             mutta samoin kuin taivaan kannella,
                             sielläkin on vuoroin yö ja päivä <3

Muistakaahan naiset pitää itsestänne huolta. Antakaa välillä itsellenne aikaa ja armoa. Osta itsellesi lahja ja ota pitkä kuuma suihku. Hengitä syvään, haista ja maista elämää. Et ole korvaamaton lapsillesi vaan ota irtiotto silloin tällöin ja käperry rakkaasi kainaloon, muista että äidin lisäksi olet nainen. Saat ja sinun täytyy tuntea elämä. Itkut ja naurut, ylämäet ja alamäet. Aina elämä ei ole juhlaa mutta joka päivässä voit nähdä palan unelmaa jos haluat <3 Kaikki on sinusta kiinni!!
Muista että kun voit hyvin, voi myös ihmiset ympärilläsi hyvin. Sellaisia me ollaan me naiset.
Aika makeita vaaleanpunaisia unelmia ;)

Erittäin ihanaa naistenpäivää juuri sinulle!!! <3


Kiitos kaikille haasteen vastaanottaneille ja viime postaukseen kommentin jättäneelle!! Olen saanut jonkun pöpön kurkkuun ja yritän parannella itseäni joten postiin en vielä ole kerennyt, ensi viikon aikana yritän postitella kevät arvonnan voittajan paketin ja  ILOisia muistiaisia haasteen vastaan ottajille, toivottavasti jaksatte hetken vielä odotella :)
Nyt kutsuu sohvan nurkka ja strepsils, moikka!!


P.S Tämmöinen tuli askarreltua yhtenä aamupäivänä, on se vaan kivaa tuo käsillä työskentely <3

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen ja Bon Appetit

Tänään oli se piiiiiiiiitkä perjantai ja meillä juhlistettiin pääsiäisen aloitusta ruokailulla, johon oli kutsuttu perheen lisäksi myös mummo eli äitini, isäpuoleni ja veljeni. Pöytään eksyi myös serkkuni tyttöjensä ja kaverinsa kanssa. Ilmassa oli siis melkoista joukkohenkeä ;) Nopeasti laskettuna meitä oli 16, kevyttä :D
Kokkina oli tyttäreni, joka siis reippaana likkana valmisti kaikki ruuat <3 Minä siinä sivussa kuorin 5 kiloa pottuja! Mä siis rakastan tommoisia "kemuja", joissa kokoonnutaan yhteen kaikki ja turistaan niitä näitä tai ollaan hiljaa, tunnelma ja ilmapiiri on tärkein <3 Minua ihan naurattaa, kun laitoin tuon "ollaan hiljaa" ai, siis meillä? Siis meillä yleensä on semmonen Serranon perhe fiilis ja huuto :D Jos joku muistaa sen sarjan missä ne espanjalaiset sekoili ihan kympillä ja se polotus...se on ihan kun meillä!!! ;)
Ruoka oli tosi hyvää ja minäkin vapaasti Pääsiäisen kunniaksi täyttelin lautasen täyteen.MMM niin hyvää! Pääruokana oli sisäfileepihvejä pippurikerma kastikkeella, broileripasta salaatti johon sekoitettu ruohosipulituorejuusto, perunat ja valkosipulipatongit. Maistuis varmaan sullekkin ;) Jälkkäriksi suklaa kakkua, nami nami!!!! <3
Tuo poikkeaminen normirutiinista eli lauantai herkkupäivästä on vielä opettelu vaiheessa. Alkuviikosta suunnittelin ja tein jo valmiiksi mielikuva harjoitteita siitä mitkä päivät saa herkutella ja mitä ja mitkä päivät pidetään tiukassa linjassa. Niitä päiviä on tällä viikolla 2 jolloin saa hölläillä, eli tänään( mutta ei karkkia) ja sunnuntaina, kun kukko munii...Koska, saattaahan se kukko munia myös äitin pipoon ;) Niin siis meillä kukko munii yön aikana lasten pipoihin mitkä on laitettu sängyn viereen. Millaiset perinteet teidän perheellä on?
Selvitin 2 haastetta tällä viikolla ja olen niistä ylpeä! Toinen oli tiistaina tyttären juhlissa siellä Rossossa. Muut veteli pizzaa nenän edessä niin minä hyvällä halulla salaattia, eikä kyllä ollut vaikea haaste edes selättää :) Toinen oli sitten seuraavan päivän juhlissa, kun kotona oli juhlapöytä täynnä herkkuja ja niin mun heikkous, kakku... mutta ei siis siinäkään edes läheltä piti tilannetta.. Aika tylsä oli siis tämä tarina :D
Muutenkin menee hyvin tässä muutosprojektissa vaikka vaaka yhä edelleen jatkaa kituliaan hidasta tahtia alaspäin, saisihan se nopeamminkin mennä, mutta hitaasti ja varmasti kuitenkin jatketaan! Salit ja lenkit vedetään niinkuin on sovittu, joten ei siis valitettavaa. Tänään oli ihana aamu, kun aurinko paistoi kirkkaasti heti jo aikaisin aamusta, kun mentiin koiran kanssa pieni pissi lenkki. Ja se tuoksu, AH, kevään tuoksu tuli nenään <3
Meille jäi serkun lapset pääsiäiskylään ja taas on leikitty koko päivä ja minulla ei sitten muuta olekkaan, kun aikaa. Siltikin ISO vuoren korkuinen kasa astioita jäi odottamaan huomiseen tiskausta, koska meillä meni astianpesukone rikki tänä aamuna!!? Justiinsa juu, että hyvä säkä kyllä meillä ja sopivana päivänä!
Mutta ei tähän pääsiäiseen muuta suunnitelmia kuulukkaan, joten ompahan sitten tekemistä (huomenna kyllä kiiruhdan kauppaan ostamaan kertakäyttö astioita :D )
Nappailin muutamia kuvia tämän päivän herkuista joten nauttikaa silmän ruokaa ja viettäkää hauska ja muna rikas pääsiäinen itse kukin ;)

Jasmin teki kakun valmiiksi jo koulun keittiössä ja olihan tuo namia :) Minä koristelu intoinen lisäsin vaan muutaman pääsiäismunan kakun kylkeen koristeeksi.
Etsii, etsii, kurkistelee
Pääsiäisen ahertaa.
Mistä löytyy, mistä löytyy
Pääsiäisen ihmemaa.

Kori täynnä suklaamunaa,
suklaisia herkkuja.
Tiput vaeltaa ruohikossa
etsii pupuserkkuja.

Lasten suut on messingillä
Pääsiäisaamu kun sarastaa.
Kohta saadaan, kohta saadaan
maistaa monta makeaa.
Birgit Ahokas
p.s Jasmin, kiitos, äiti rakastaa <3

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virvon, Varvon...

Ihanan pehmeät pajunkissat, kevät aurinko, ja narsissit.. Nyt ne sitten on täällä. Höyhenet ja askartelut. Liimat sormissa ja suklaata sohvissa. Ilmassa jännitys ja lasten mietintöjä, kuinkahan paljon niitä munia oikein saadaan :) PALMUSUNNUNTAI!
Eilen askarreltiin tyttöjen kanssa pajunoksat. Äiti teki "kukkia" kreppipaperista, joita sitten tytöt teippasivat oksiin kiinni ja oli siinä munia ja huopakukkoja ja perhosiakin kummien ja mummojen oksiin koristeeksi. Naapureille tehtiin hieman yksinkertaisempia oksia höyhenistä ja kukista :) Mutta kyllä siinä meni 4 tuntia, joten luulen että tytöt on joka munan ansainnut minkä saavat :) Reippaat <3
 Kyllähän niitä melkoinen kasa tuli!

Minä sitten tein kotiin muutaman oksan maljakkoon hieman hillityimmistä väreistä!
Virvon varvon,
tuoreeks,
terveeks,
tulevaks vuueks,
vitsa sulle,
palkka mulle!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

koputtavalle avataan ;)

Meillä on ollut jo muuton alusta asti ovikello ilman pattereita. Juu, onhan siihen ne ostettu, mutta kuinkas ollakkaan, väärän kokoiset ja sitten se on aina unohtunut, tuommoinen pikku juttu :) Monta kertaa sitten vieraat on seisseet oven takana sovittuna aikana, mutta ihmetelleet ettei kukaan olekkaan kotona :D Viime viikonloppuna piipahdettiin Mikkelissä ja sieltä löysin tämmöisen kätevän, mutta kivan näköisen ohjeistuksen ;)

Nyt on siis aivan itsestä kiinni, jos seisoo vielä oven takana ;)

Tällä viikolla virvotaan tuoreeks ja terveeks ja pajunoksiahan se ois lähdettävä kahlaamaan vissiinkin joku päivä tuolta pöpeliköistä :) Onneksi meillä isi on hoitanut tuon homman aina :D Myö sitten hoidetaan tyttöjen kanssa se askartelupuoli! Ensi viikolla juhlitaan tyttöjen kamu synttärit (johon lasketaan jo sekuntteja) ja pääsiäinenkin koittaa viikon lopussa, kevään juhla, vapun ohessa <3 Ollaankin suunniteltu ISO perhepäivällinen siihen pitkälle perjantaille! Ihanaa, kun on perhe välillä kokonaan koossa ja saattaapa siihen istua serkku ja tyttösetkin pöytään herkuttelemaan. Mukavia puuhia tulossa siis ja ekat narsissitkin hain tänään kaupasta. Ja eikun hauskaa Pääsiäisen aikaa kaikille...Näillä mennään seuraavat pari viikkoa ;)


torstai 7. maaliskuuta 2013

Hempeitä pääsiäiskoristeluja

 
Terkkuja täältä pikku Pääsiäisaskartelujen keskeltä! Ohraruoho istutettu koriin ja NE mainitsemani jouluvalot havuineen poistettu terassilta :D Tänään paistoi niin aurinko makeasti hetken aamupäivästä, että muistin lupaukseni ja tuossa terpalla hetken touhuiltuani olisi ollut niin mukava jatkaa, mutta vielä on niin kylmä, että narsissitkin joutuu pitämään kaupassa, joten jätin vielä kanervan raaskut ruukkuihin ja kipaisin sisälle vähän askartelemaan ja pesemään kynttiläkippoja, jotta sain sinne hempeitä vaaleanpunaisia tipuja ja munia ;)
Näillä mennään nyt sitten Pääsiäinen!

Jouluksi saamamme lahjakori pääsi uusio käyttöön, kun vuorasin sen valkoisella muovipussilla, laitoin multaa ja siemenet ja kuumaliimapyssyllä liimailin tuommoisia hempeän värisiä pahvikirjaimia koristeeksi, KEVÄT <3

Koskahan mulle tulee kiintiö täyteen tuosta vaaleanpunaisesta :) Mutta se on nyt kevään yksi muotiväri ja sopii mulle!
Eilen me pikku tyttöjen kanssa, tai hetkinen onko nuo enää nyt niin pieniä? 8 ja 11-vuotiaita ensi kuussa :D Niin siis suunniteltiin syntymäpäiviä ja eilen naamakirjassa surkuttelinkin, että viimosia vuosia enää leivotaan prinsessakakkuja ja käydään virpomassa :/  Mutta vielä tänä vuonna ainakin saa äiti leipoa teemakakkua pienimmän 8-vuotis synttäreille...kohta ne ajat on vaan muistoja ja valokuvien katsomista itku silmässä.. <3 Niin ne lapset vaan kasvaa ja mie en millään tahtois kasvaa siihen ajatukseen mukana! Mutta onneksi ne on aina äidin rakkaita murusia, vaikka ne olisi kuinka vanhoja! <3
Tähän leipomiseen liittyen sitten bongasin mainoksen eilen iltasella telkkua kattoessani tuommoisesta uudesta lehdestä mikä nyt on lehtipisteisiin tullut myyntiin...KORISTEELLISET KAKUT. Heti aamusta silmät sikkurassa porhalsin kauppaan omaani hakemaan ja niin iloisena sieltä tulin takaisin. Kauan kaivatut perhosmuotit oli nyt kädessäni, ja mihin hintaan.. 2,95 e !!!! Samaten lehden mukana sai tuommoisen kakkuasettimen mihin esimerkiksi kuppikakkuja ja pieniä leivoksia voi laittaa kivasti kahvipöytään :) Ei sitten enää yhtään haitannut se, että olin lukuisia kertoja yrittänyt tilata noita muotteja, mutta aina olivat verkkokaupassa juuri silloin loppuneet, nyt sain ne puoli ilmaiseksi! Ette arvaa kuka huomenna kipittää kauppaan hakemaan sokerimassaa ja ystävältä pikkukukka muotin ja alkaa viikonloppuna askartelemaan kakun päällisiä tyttöjen syntymäpäiville, voihan ihanuus, että odotan jo!

Kovin tuli vaaleanpunainen päivitys tänään, toivottavasti ette saaneet yliannostusta ;)
Mutta HOPIHOPI kauppaan äkkiä lehtipisteeltä hakemaan oma lehti kaikki leipomisen ystävät ja koristeiden askartelijat, nyt se kannattaa. Ja tuo lehti ilmestyy kahden viikon välein ja aina saa ohjeiden lisäksi jotain leipomiseen liittyviä työkaluja. Mulle ainaskin kelpaa tohon hintaan! Huomenna on Naistenpäivä, muistakaahan kaikki naiset arvostaa itseänne <3