Niin vaaleanpunainen päivä ollut tänään että <3
Tiitiäisen eli tulevan ensimmäisen lapsenlapsemme vauvakutsuja juhlittiin ja sain kunnian saada ne järjestää. Mulla on niin ihana miniä joka luottaa mun touhuiluihin että ihan sain itse koko homman suunnitella. Kutsuvieras listan tottakai laati tuleva äiti oman maun mukaisesti. Ja meitähän oli sitten joukko iloisia naisia juhlistamassa tulevaa elämää :)
Olin yllätykseksi tilannut jalkahoidon miniälle juhliin ja sain ison kiitoksen hymyn kera juhlien lopussa, ihana päivä <3
Minä puolestani kiitän upeasta masukakusta ystävääni Krisseä blogista arjen helmiä joka kirjoittelee myös kakkukioski blogia jossa loihtii tilauksesta ihmisille leipomusjuttuja. Ihana iso apu oli tähän kohtaan :)
Myöskin kiitokset mun tyttärelle joka eilen iltasella paistoi herkullisia pätkis muffineita monta pellillistä. Mulle jäi sitten koristelu, askartelu ja suunnittelu ja ja ja... Onhan noissa aina hommaa mutta mä vaan rakastan juhlia <3
Kutsuilla maisteltiin, irvisteltiin ja arvailtiin perinteisesti vauvanruoka soseita. Myöskin yritettiin narusta saada sopivan kokoinen pätkä masun ympäri pelkällä silmäilyllä ja ostamaani vauvakirjaan pyysin vieraita kirjoittamaan tuleville vanhemmille ohjeita tai terveisiä takakanteen :)
Tuleva kummi-täti oli kirjoittanut vauvalle kirjeen jonka sai avata sitten kun täyttää 15-vuotta!
Ihana idea <3
Kakkuun ei meinannut raaskia koskea! Oli se vaan niin kauniisti tehty! <3
Mä "leivoin" vauvakutsuille vähän toisenlaisen kakun tällä kertaa ;)
Nyt sitten "vaan" odotellaan... Sydän jo nyt ottaa välillä eri rytmiä kun mietin niitä minuutteja jotka tuntuu tunneilta kun tiedän että tämä nuoripari on synnärillä. Mun pojasta tulee isä ja meistä isovanhemmat ja mä en yhtään tiedä miltä se tuntuu oikeasti, mutta kohta sen tiedän ja uskon että se on jotain mielettömän arvokasta <3
Meidän pikkuinen tähti!
lauantai 26. syyskuuta 2015
Vauvakutsut :)
Tunnisteet:
40+ bloggaaja,
40+blogit,
Askarteluja,
Juhlia,
kakkukuvat,
leivonta,
Tiitiäinen,
Vaippakakku,
Vauva juttuja,
vauvakutsut
tiistai 22. syyskuuta 2015
DIY Muffinssivuoka valot!
Tiistai moikat tänne ja halit uusille lukijoille sekä uskollisille kanssa kulkijoille <3
Mulle iski yhtenä iltana hirmuinen askartelu syyhy ja se oli jollain tavalla saatava kuriin, joten muistin muutamissa blogeissa nähneeni hauskoja muffinssivuoka valoja itsetehtynä. Vai oisko noi pahviset oikeammin cupcake vuokia, mutta siis idea sama! :)
Ostin töistä tullessa 15kpl kirkkaan led valosarjan joka toimii pattereilla ja mahdollistaa laittaa nuo minne tahansa ilman että pistorasia täytyy olla lähettyvillä ja led valot ei kuumene, tärkeä juttu muistaa kun materiaali kuitenkin herkästi palavaa, ettei syty tulipaloja!!!
Sitten vaan pieni reikä vuoan pohjaan keskelle ja poltin siitä läpi. Liimaa voi laittaa hieman reikään jos tuntuu ettei muuten pysy :) Sitten ei muuta kun sopivaa paikkaa etsimään valoille!
Mulla ei löytynyt kun 10 vuokaa, joten jätin muutamia valoja vuokien väleihin ilman koristuksia ja toimii hyvin, ei tää niin justiinsa ole ;)
AIKA HAUSKAT!!! :)
Tämmöstä askartelu vinkkiä tänään sille kuka ei oo tämmösiin törmänny :) Niin helpot että lapsillekkin voi antaa tehtäväksi!!
Mukavaa tiistai päivää, nyt täytyy startata töihin, heippa <3
Tunnisteet:
40+ bloggaaja,
40+blogit,
Askarteluja,
DIY,
Homemade,
Keittiö,
Muffinssivuoka valot,
sisustaminen,
sisustuskuvat,
Syksy
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Makuuhuone, uusi matto ja piironki :)
Heipä hei :)
Sunnuntai ilta, taas on uusi viikko alkamassa, vaikka ei kunnolla entiseenkään kerenny mukaan. Mulla on Syyskuun työvuoroissa vaan yhden päivän vapaita ja ei niissä oikein kerkeä kun henkäsemään niin taas on jo mentävä ;) Tänään kyllä oltiin koko perhe reippaita ja aamupäivästä käytiin siivoilemassa ulkovarasto, mikä ei sitten ihan niin hurjassa kunnossa ollutkaan kun alunperin arvelin. Hyvä niin!!
Aurinko paistoi lämpimästi niin mikä siinä oli lajitellessa tavaroita roskiin, kirppikselle ja takaisin säilytykseen. Matkalaukutkin lähti hetkeksi jäähylle, saas nähdä kuinka kauan siellä malttaa olla ;)
Ulkoa siirryin sisälle ja makuuhuoneen kimppuun. Mulle oli postissa saapunnu kaksin kappalein virkattuja mattoja loppuviikosta ja johan nyt oli aika edes toinen saada lattialle. Kiitos Erja kauniista kätten töistäsi. Oli just semmoiset niinku kuvissa lupailit ja ihan puhtaan valkoiset. Niin ihanat <3
Turkin matkan jälkeen Krisse ystäväni linkitti mulle kirppis sivustolta pienen klaffi piirongin mitä olin etsiskellyt muutaman tovin ja edullisesti kävin nappaamassa yhtenä aamuna työmatkalla auton takakonttiin sievän pienen aarteen, kiitos Krisse <3
Nyt siis makkarissa on mun yöpöydän tilalla vanha piironki, jonka suojiin saan ikioman tietokone nurkkauksen ja lattialla komeilee uusi virkattu matto. TYKKÄÄN!
Joku päivä töistä nappaan mukaan pienen purkin ikkunamaalia ja sudin nuo häiritsevät ruskeat ikkunan karmit valkoisiksi, sitten kun ei oo näitä projekteja vähän joka suuntaan kesken :)
Talolyhdyt siirtyi samalla olohuoneesta tunnelmoimaan makuuhuoneen hämäryyteen.
Piironkikin kaipaa jossain vaiheessa valkoista maalia mutta menee noin nyt hetken!
Meidän makuuhuone on pieni, niinkuin koko asunto, mutta sängyn kääntämisellä ikkunan eteen saatiin sinne hiukan lisää tilan tuntua.
Tämmöinen talvipesä meiltä löytyy harmain ja valkoisin sävyin.
Nyt taidan hypätä puhtaiden vällyjen väliin kuorsaamaan, jotta huomenna taas jaksais aloittaa viikon pirteänä! Kauniita unia, oman kullan kuvia vaan jokaiselle <3
Palataan!!!

Maalaisromantiikkaa,
maalaisromanttista,
makuuhuone,
meidän kotia,
sisustaminen,
sisustuskuvat,
Syksy,
Valkoinen koti,
virkattu matto
perjantai 18. syyskuuta 2015
Kutsuvieraana!
On niin ihana istua sohvalla rauhassa rentoutuen läppäri sylissä, kun ulkona hämärtää ja sisällä on monta kynttilää tuomassa tunnelmaa ja valoa <3 Reissun jälkeen on koti toiminut lähinnä sairastupana ja aika mennyt työpäivien jälkeen arjen pyörityksessä. Keskiviikkona oli irti otto tästä kaikesta ja huristeltiin Krissen kanssa (arjen helmiä blogista) kohti Hesaa ja blogi iltaa Tammer - tukun kutsumana kahden pysähdyksen taktiikalla :)
Ensin jarruteltiin Finnmarin kohdalla Lahdessa, ihasteltiin kaunista liikettä, juotiin kupposet/syötiin leivokset ja pikku pussukat mukana poistuttiin kaupasta ;)
Toinen pysähdys oli tietty IKEAn kohdalla, lihapullia ja puolukka hilloa, ehkä vähän ostoksia...
Sitten Flamingoon ja Tammer-Tukun lehdistötilaisuuteen missä oltiin kutsuvieraana blogi-illassa.
Illan aikana lanseerattiin uusi Maku Kitchen Life, rustiikkinen ja trendikäs keittiötuotevalikoima sekä syksyn ja joulun sisustus tuotteita ja Rento-sauna tuotteiden uusia tulevia tuoksuja. Lapinmarja ja talven mausteet, AAH, rakastuin jo valmiiksi <3
Ihania tuotteita tulossa kauppoihin Maku Kitchen Lifeltä. Mun ehdoton yksi suosikeista oli tää öljykannu <3
Suomen ensimmäinen Top Chef, kokki Akseli Herlevi oli loihtinut upean menun puffet pöytään ja ehkä ikinä parhainta suklaakakkua jälkkäriksi. Sitä tahtoo lisää!!! :D
Kiitokset Akselille <3
No olihan siellä sitten meitä vastaanottamassa mikäs muu kun JOULU!!! Paras juhla kaikista, ihanin rentouttavin mielentila mikä vaan voi olla. Hypistelin ja kuolasin tulevia joulun tuotteita.
Nää lähti ehdottomasti mulle varaukseen <3 Annoin miehelle jo etukäteen aikaa varautua joulukalenterin pikku luukku yllätysten mietintään :D
Rakastuin 4living syksy/joulu tuotteisiin! Lämminhenkinen kotoilu ja elämästä nauttiminen ihanien sisustustuotteiden avulla näkyi yhdistelmissä modernia ja rustiikkista pintaa <3
Tuotteita saa kautta maan syyskuusta alkaen :)
Kutsuvieraiden joukossa oli myös räppäri Uniikki fitness avovaimonsa kanssa, olihan se pakko muutama kuva näpsiä kun nelkytplus bloggareiden tube-tädit otti julkkiksen haastatteluun ;)
Illan lopuksi saatiin tuotekassit kainaloon (ihania Maku Kitchen Tuotteita) ja vippikorteilla päästiin shoppaamaan reiluilla alennuksilla tuotteita Outlet myymälästä.
Huippu ilta, tämmöisiä lisää!!!!! <3
Kiitos Tammer - Tukku, Akseli ja kaikki vieraat siellä kehen tuli tutustuttua :)
P.S Nyt päästään sisustamaan syksyä kunhan tauti kokonaan poistuu matkoihinsa! Mulla tuossa myöskin hirmunen urakka käydä kurkkimassa kaikkien suosikki bloggareiden kuulumiset, on jäänyt muutamalta viikolta rästiin, kiitos enterorokolle... :D
Moikka ja öitä <3
Ensin jarruteltiin Finnmarin kohdalla Lahdessa, ihasteltiin kaunista liikettä, juotiin kupposet/syötiin leivokset ja pikku pussukat mukana poistuttiin kaupasta ;)
Toinen pysähdys oli tietty IKEAn kohdalla, lihapullia ja puolukka hilloa, ehkä vähän ostoksia...
Sitten Flamingoon ja Tammer-Tukun lehdistötilaisuuteen missä oltiin kutsuvieraana blogi-illassa.
Illan aikana lanseerattiin uusi Maku Kitchen Life, rustiikkinen ja trendikäs keittiötuotevalikoima sekä syksyn ja joulun sisustus tuotteita ja Rento-sauna tuotteiden uusia tulevia tuoksuja. Lapinmarja ja talven mausteet, AAH, rakastuin jo valmiiksi <3
Suomen ensimmäinen Top Chef, kokki Akseli Herlevi oli loihtinut upean menun puffet pöytään ja ehkä ikinä parhainta suklaakakkua jälkkäriksi. Sitä tahtoo lisää!!! :D
No olihan siellä sitten meitä vastaanottamassa mikäs muu kun JOULU!!! Paras juhla kaikista, ihanin rentouttavin mielentila mikä vaan voi olla. Hypistelin ja kuolasin tulevia joulun tuotteita.
Rakastuin 4living syksy/joulu tuotteisiin! Lämminhenkinen kotoilu ja elämästä nauttiminen ihanien sisustustuotteiden avulla näkyi yhdistelmissä modernia ja rustiikkista pintaa <3
Tuotteita saa kautta maan syyskuusta alkaen :)
Kutsuvieraiden joukossa oli myös räppäri Uniikki fitness avovaimonsa kanssa, olihan se pakko muutama kuva näpsiä kun nelkytplus bloggareiden tube-tädit otti julkkiksen haastatteluun ;)
Illan lopuksi saatiin tuotekassit kainaloon (ihania Maku Kitchen Tuotteita) ja vippikorteilla päästiin shoppaamaan reiluilla alennuksilla tuotteita Outlet myymälästä.
Huippu ilta, tämmöisiä lisää!!!!! <3
Kiitos Tammer - Tukku, Akseli ja kaikki vieraat siellä kehen tuli tutustuttua :)
P.S Nyt päästään sisustamaan syksyä kunhan tauti kokonaan poistuu matkoihinsa! Mulla tuossa myöskin hirmunen urakka käydä kurkkimassa kaikkien suosikki bloggareiden kuulumiset, on jäänyt muutamalta viikolta rästiin, kiitos enterorokolle... :D
Moikka ja öitä <3
Tunnisteet:
40+ bloggaaja,
40+blogit,
4living,
Blogi treffit,
Blogiyhteistyö,
Joulu,
Kattauksia,
Keittiö,
Maku kitchen life,
sisustaminen,
sisustuskuvat,
Tammer-Tukku
tiistai 15. syyskuuta 2015
Siniset laatikot!
Tiistaita tänne :)
Meillä pidetään edelleen sairastupaa! Tällä kertaa vällyjen välissä makaa tän perheen isukki. Menossa mukana flunssa, korkea kuume, kurkkukipu ja tänä aamuna ilmiintyneet rakkulat. Ei oo kyllä leppoisa virus eikä kovin mukava, PLÄÄH...
Saas nähdä kuinka monta meitä tässä jää tuon taudin jalkoihin..toivottavasti jo loppuis ihan tähän. Mulla on huomenna kiva ja tärkeä päivä tulossa ja missään nimessä mulla ei ainakaan ois aikaa jäädä mihinkään vuoteen pohjalle kituamaan kutisevien ja polttavien näppyjen kanssa ja nyt kun tämän sanoin niin... Pitäkäähän peukkuja!!! :)
Olen tosin itsekkin puolikuntoisena ollut jo monta päivää ja tänään menossa 6/6 töissä iltavuoron merkeissä ja olin niin iloinen eilen jo etukäteen että tänään aamupäivälle jää sen verran aikaa että löytäis hieman kotia tän kaiken reissukaaoksen keskeltä, joka vieläkin odottaa viimosia kassien purkamisia ja viikonloppuna hamstraamat syysistutukset saisi ruukkuihinsa. Löysin kukkien lisäksi ihanat vanhat siniset laatikot ja heti tuli idea laittaa niihin vähän kukkia ja porata ne portin pieleen mistä tullaan meidän kotiin. Jäikö lie Kreikan matkalta tuo ihastus taas siniseen vai mikä, mutta onhan tuo vaan kaunis väri <3
Kello näyttää niin paljon että tarinat on jätettävä tähän ja laittauduttava töihin, itse terassiakin sain siis siivottua ja istutettua sinne myös kukkia, siitä sitte seuraavana..
Ystävä löysi mulle eilen pienen klaffipiirongin kirpputorilta todella edullisesti meidän makuuhuoneeseen (kiitos ihana Krisse, arjen helmistä) ja nyt saan sinne ikioman mini tietokone nurkan eli piiitkästä aikaa makuuhuone postaustakin tulossa..
Palataan, voikaa hyvin, ihanaa tiistaita <3
Tunnisteet:
40+ bloggaaja,
40+blogit,
Maalaisromantiikkaa,
maalaisromanttista,
meidän kotia,
sisustaminen,
sisustuskuvat,
Syksy,
Terassi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)