torstai 5. huhtikuuta 2018

Mulle kuuluu hyvää!

Mitä sinulle kuuluu?


Kolme viikkoa humpsahti viimeisestä postauksesta ja paljon olen tämän asian ympärillä kuluttanut aikaa ja miettinyt mikä, miksi ja milloin!

Mikä on muuttunut? Mikä tämän blogin tarkoitus on?
Miksi en saa postauksia ulos useammin? Miksi en enää jaksa kiinnostua blogimaailmasta samalla lailla kuin ennen? Miksi bloggaan?
Milloin on aika lopettaa? Milloin tulee kevät ja on enemmän uusia aiheita?


En kuitenkaan halua vielä lopettaa, koska tämä on minulle niin tärkeä ja rakas harrastus, siksi annankin itselleni aikaa miettiä rauhassa, tuumailla ja makustella ♥ Olenko asettanut itselleni liian korkealle riman mitä kohti yritän kovasti tavoitella ja unohdan tärkeimmän. Minähän tätä teen, omilla ehdoillani ja tyylilläni ja ajallani. Tietenkin haluisin pitää sinut, rakas, tärkeä lukijani tyytyväisenä ja tuottaa sinulle sisältöä ja inspiroivia kuvia säännöllisesti mutta nyt en ole siihen jostain syystä pystynyt, mutta edelleen aktiivisena minut löytää facen sivuilla sekä instagramissa, joten helpottaa omantunnontuskia edes hiukan :) Se on niin helppoa ja mukavaa tuottaa nopeasti kuvan kanssa pikakuulumisia.


Maaliskuun 17.päivä syntyi täyttä kultaa oleva pieni mies tyttären perheeseen ♥ Täydellinen pääsiäispupu ♥
Nämä mummi hommatkin ottaa oman aikansa tässä arjessa, enkä vaihtaisi niitä mistään hinnasta mihinkään somettamiseen. Onneksi ne voi tehdä rintarinnan :D Lapsenlapset tietää jo hyvin että mummilla on usein kamera esillä tai sitten päivitetään somea...




Kotona asuvat pienten ihanuuksien tädit ovat tottuneet että äidistä käytetään myös kutsumanimenä mummi kun on pikkuisia paikalla. Rakkautta ja lohduttavia sylejä ei näiltä lapsilta ainakaan puutu ♥

Viime kesänä ripille päässyt tyttäreni on vauvan tuleva sylikummi ja hyvin onnellinen tästä luottamuksesta ♥ Juhlia odotetaan kovasti jo!!




Vanha kehtokin kaivettiin varastosta olohuoneeseen ja siinä se saa sisustaa niin kauan kun poika siihen mahtuu. Tytärhän asuu kaukana, mutta vieraillessaan ovat aina useita päiviä kylässä ja mukava että on sitten pehmeä kehto mihin sujauttaa vauvan nukkumaan ♥ Mummikin saa fiilistellä rauhassa ihania vauvajuttuja kotona taas! Kehtoon petasin 19-vuotta vanhan satiinipeiton, joka on viimeksi ollut oman pojan lämmikkeenä ♥






Pitkästä aikaa tavattiin oman pienen blogiporukan kesken Helin ihanassa kodissa ja jutut jatkui siitä mihin jäätiin. Nyyttäreillä taas mentiin ja räpsittiin kuvia. Oli niin mukava ilta ♥
Kiitos Heli Kotoisaa arkea ja emännän roolista, Krisse Arjen helmiä, Marika Palanutta siirappia ja pumpernikkeliä ja Laura Raparperin alla
Toivottavasti äkkiä saataisiin omenapuut kukkaan ja päästäisiin porukalla jonkun kotiin puutarha bileisiin. Ajattelin että nyt se olisi mahdollista myös meillä uuden kodin myötä! :)









Pääsiäisenä kotona asuvista perheenjäsenistä kaikki muut paitsi minä viettivät syntymäpäiväjuhlia. Pitkäperjantaina ja lankalauantaina leivottiin, nuuskuteltiin vauvaa ja halailtiin Helmiinan kanssa, sunnuntaina pitkä uurastus keittiössä palkittiin tyytyväisillä vierailla sekä päivänsankareilla :)

Amerikkalainen juustokakku oli uusia juttuja meidän juhlapöydässä ja paljon sai kehuja. Ohjeen löydät TÄÄLTÄ!
Samaten kolmen suklaan kakku oli miellyttävä yllätys keveydellään. Näyttää juustokakulta mutta kuohkea taikina tuleekin vispikermasta ja vaniljakastikkeesta sekoitettuna kolmeen eri suklaaseen. Ohje on kinuskikissalta ja löydät sen tästä LINKISTÄ!
Koristelussahan mielikuvitus on rajana ;)


Pyykkikone pitäisi laittaa pyörimään ja startata arvaappa mihin?? No TÖIHIN!!!! Ennen pääsiäistä laitoin työhakemuksen, kävin haastattelussa ja eilen olin jo ekaa vuoroa opettelemassa... Ihan super jännät paikat on siis menossa ja tuleva kesä ei olekkaan pelkkää auringonottoa ja lekottelua, mutta sekin on tervetullutta vaihtelua meidän perheeseen että äiti käy välillä töissä ♥ Semmosta mulle kuuluu!

Olen onnellinen jos jaksat käydä lukemassa säännöllisen epäsäännöllisiä postauksiani, toivon sinulle ihanaa loppuviikkoa ja toivottavasti tulisi pian jo nurmikko esiin, koska en vaan enää jaksa tätä valkoista ainetta ulkona :) Pus ja heipat seuraavaan kertaan ♥



18 kommenttia:

  1. Ihana lukea kuulumisiasi. Voi, että tuo teidän uusi perheenjäsen on niin suloinen <3 <3 <3 Kyllä some täällä odottelee, joten älä stressaile, jos pidät välillä vähän taukoa <3 Onnea uuteen työhön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun jaksat käydä piipahtelemassa vaikka olen itse huono vastavierailija ollut jo tovin kaikissa blogeissa... ♥ Uusi perheenjäsen on niin ihana, voi kun näkisi useammin, mutta kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa! :) Uusi työpaikka on niin tervetullut juttu, kiitos ♥

      Poista
  2. Kiva kuulla sinusta! :)
    Onnea pienestä suloisuudesta. <3
    Tuo kehto on todella kaunis, kyllä siinä pienellä on mukava nukkua.
    Ihania herkkuja siellä nautittu!
    Mukavia työpäiviä uuteen työhösi! <3

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus mitä kakkuja siellä... Ja mikä suloinen pieni pupunen! ♥

    Onnea uuteen työhön (kerro nyt jo ihan oikeesti, mihin sä oot nyt menny... =D ) ja tsemppiä kevään odotukseen - kyllä se sieltä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♥ Taisitkin jo saada vastauksen mihin uusi työ minut vei :) Nyt keväällä teen pieniä tunteja ja kesällä sitten enemmän ja tämä sopii mulle enemmän kuin hyvin :) Ensi viikolle taitaa lukea KEVÄT, vihdoin, ihanaa!!!

      Poista
  4. No ihan huippuja kuulumisia! ♥ Ja voi emmä kestä miten söpö vauva ja bätmän -potkarit! Iik! Paljon onnea mummille ja koko perheelle!

    Tsmeppiä myös uusiin työhaasteisiin ja uuteen elämäntilanteeseen! Ei sulla aika käy pitkäksi, sellaisella vauhdilla paahdat menemään :D Huippumimmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super kiitokset sinulle ihanainen ♥ Sopivassa suhteessa vielä toistaiseksi työtä ja vapaa-aikaa kun teen pieniä tunteja kevään :) Sopii mulle!!!

      Poista
  5. Kiva kuulla, että olet remmissä mukana!
    Ihania herkkuja olette nauttineet!
    Ja voi mikä ihana pikkuihminen!
    Sinulla on uusia juttuja tulossa. Onnea siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös sinusta, on niin hyvä mieli kun huomaa ettei minua ole unohdettu ♥ Kiitos kaikesta hyvän toivotuksista ♥

      Poista
  6. Onpas ollut tapahtumarikas kausi! Onnittelut niin tyttärenpojan kuin uuden työnkin johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on ollut jännitystä ilmassa monen kuukauden edestä, nyt vaan toivon rauhallisempia kevät päiviä vaikka nämä uudet jutut onkin olleet super kivoja ♥

      Poista
  7. Ihana postaus kaikinpuolin <3 tee ihan rauhassa blogia, silloin kun siltä tuntuu ja ehtii, jaksan ootella.
    Onnea uudesta suloisuudesta ja työpaikasta, sulla on ollut siellä vaikka millaista kivaa juttua ja kakut näytti super herkullisilta ja aivan ihanasti koristelluilta!

    Mukavia loppuviikon päiviä ja toivotaan, että nurmikko näkyy pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ sinulle!! Kevät kuulemma tulee ensi viikolla, jippii!! :)

      Poista
  8. Kivoja kuulumisia! Olen niin iloinen sun puolesta kaikista kivoista jutuista. Kiitos seurasta blogitreffeillä ja toivottavasti nähdään taas pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ystäväni ♥ Minä odotan innolla koska taas nähtäisiin!!

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3