torstai 29. tammikuuta 2015

Lastenhuoneen uusi lattia ja vähän muutosta!

Nyt on tyttöjen huoneessa uusi laminaatti ja "valkoiset" seinät uudelleen maalattu valkoisella. Kun tuolla asuu kaksi tyttöstä on vaikea järjestellä sängyt ja tavarat fiksusti ja vielä jotenkin kivasti, on nimittäin pyöritelty jos mitenkä päin sänkyjä ja pöytiä vuosien kuluessa eikä ikinä oikein ole tyytyväinen. Nyt ne sitten meni perinteisen tylsästi, mutta siellä on helppo siivota ja tilaakin tuntuu olevan enemmän :) Mitään uutta sinne ei ostettu (muuta kuin edellisen postauksen tuunattu jakkara).  Lipasto kannettiin sinne vähän aikaa sitten eteisestä, koska eteisen yksi seinä kokee muutoksen tuulia myös kevään aikana. KAAPPI TILAA ON SAATAVA!! :)

Sisustaminen meni siis vanhoilla jutuilla siirrellen niitä hieman uusiin paikkoihin! Niin paljon on nyt moni ootellut kuvia että meinas tulla jo piina ja paniikki sekä suorituspaineet, kun eihän tuolla nyt mitään ihmettä tule näkemään :D
Mutta olkaa hyvät, kuvia meidän tyttöjen huoneesta jossa asuu 10 ja 12-vuotiaat neitoset <3



Ensin tietysti teipattiin ja maalattiin niin, että välillä piti tarkistaa onko maalia enemmän seinässä vai omassa tukassa :D


Vihdoin, Jippii! (Oisko toi helmalakana pitänyt silittää...) hih..






Juhlitaankohan tässä mun blogi synttäreitä ;)

Sikin sokin kuvissa mentiin ja kamera alkaa olla ehtoon puolella, mutta eiköhän tuosta nyt jotain selkoa saatu, vai kuinka :)
Kuviin meni tovi jos toinenkin joten toivotan hyvää yötä ja palataan taas ihanat siellä <3

16 kommenttia:

  1. Voi että kuinka ihana huone likoilla! Ja mitä söpöjä pikkujuttuja heillä onkaan. :) Kyllä tuolla kelpaa asustella....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Onneksi vielä tytöt toistaiseksi tykkää äidin tyylistä, katsotaan sitten myöhemmin joutuuko soveltamaan jotenkin :D

      Poista
  2. Kauniin tyttömäistä! Tuolla saa varmasti suloiset unet ja lattia on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattia kyllä uudisti koko huoneen <3 Tuntuu että kalusteetkin tulee paremmin esille :)

      Poista
  3. Onpa sievä huone :) Ja jakkara on kyllä ihan huippu <3

    Minulla on paljonkin henkilökohtaista kokemusta tuosta hiusten maalaamisesta :D Nytkin on vitivalkoiset raidat toisella ohimolla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Juu kyllä se on sääntö että kädet ja hiukset on todiste jonkunmoisesta remppaamisesta :D

      Poista
  4. Aivan ihana huone♡ Tosi raikas kokonaisuus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NImenomaan tuo huone on nyt puhtaan ja raikkaan tuntuinen, eikä tunkkaisen muovimaton synkistämä!! Kiitos! <3

      Poista
  5. Hyvältä näyttää ♥ Lattia on tosi hieno. Paljon ihania yksityiskohtia. Tuo lattiikohylly seinällä on kyllä kiva. Mä jo suunnittelin, että tekisin meillekin sellaisia lastenhuoneisiin, mutta vielä ei löytynytkään sopivia laatikoita. Onnea 2-vuotiaalle blogillesi, kun en edellisessä postauksessa muistanut onnitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos onnitteluista ja lupaan viikonlopun aikana tulla piipahtamaan myös "teillä" kun on ollut olevinaan niin touhua ettei oo kerennyt :) Tuo laatikkohylly on oma persoona jota voi muutella kivasti tapetilla ja laittaa sinne mitä milloinkin mielii, työniloa kun oikean kokoisia laatikoita löytyy! Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  6. Aivan ihana huone ♥ ♥ Kyllä lasten nyt kelpaa :)
    Mäkin luopasin eilen illalla, että tänään kännellään meidän neitien huone :) Tosin meillä ei pysty paljon muutoksia tekemään, kun yhden seinän syö vaatekaapit, toisen seinän hillitön ikkuna ja kolmannessa on oviaukko :/ katotaan, mitä saadaan kuitenkin aikaskeks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Kiitos Mia ♥ No sehän tuolla on sama ongelma ettei oikein voi huonekaluja taivutella mihin sattuu mutta sitte voi vaihdella sisustusta ;) Tsemppiä sinne, se vaatii pienen palan hermoja....ainakin meillä :-D

      Poista
  7. Ihana huone ❤️ voi kun itsekin olisi vielä tuon ikäinen :) Haluaisin just tuollaisen huoneen itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on semmonen prinsessojen hempeä valtakunta ♥ Kiitos!!! :)

      Poista
  8. Onnea blogille! :) Kiva huone tytöillä, lattia on kaunis! Itsekin katsellut eri lattiavaihtoehtoja, kauheen vaikeeta! Onneks ei vielä tarvi päättää mitään... ;) (vai "valitettavasti"..? ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Laura :) Lattia on kyllä parhautta!!!! Meillä päätös oli helppo, otettiin sitä mikä oli halpaa, kun vuokralla asutaan :D Mulla olis vaikka ja mitä toteutettavaa mutta täytyy kerätä välillä kolehtia, hih...

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3