Tämä Tammikuu on hurmannut minut!!! Minut, joka inhoaa pimeää kaamosta ja kylmää pakkasta!
Joitain vuosia sitten aloin tekemään selviytymissuunnitelmia talven varalle, etenkin piiiiitkälle tuntuvalle Tammikuulle. Alettiin lomailemaan Tammikuussa ja tekemään irtiotto arjesta viikonloppuja kylpylöissä tai hotellilomilla. Oli jotain kivaa mitä odottaa ja samalla unohtaa elävänsä Tammikuuta.
Sitten alkoi tämä Tammikuu, joka on ihan yhtä pitkä kun edellisetkin Tammikuut, mutta täynnä korona uutisia eikä puhettakaan mistään reissuista. Jotenkin sitä alkoi vaan keskittymään enemmän ajattelemaan kiitollisena sitä että on vielä toistaiseksi pysynyt terveenä, oli keskityttävä etsimään positiivisia puolia talvesta, jotta jaksaa paremmin. Esimerkiksi sitä että voi laittaa joka päivä villasukat jalkaan, vaikka erilaiset jos tykkää, koska mulla on taitava äiti ja upeita ystäviä jotka niitä mulle neuloo joka vuosi uusia, ihania ♥ Rakastan villasukkia!!!
Pyysin äitiä myös kutomaan lapasia ja niitä sain, monta ♥ On huomattavasti mukavampi mennä ulos jos on pukeutunut kylmää vastaan. Ennen en omistanut talveksi lämpimiä housuja, nyt omistan nekin. Ostin paksun pitkän takin ja kunnon ulkoilukengät ja kun eilen pukeuduin niihin ja menin lumitöihin, niin ymmärsin vähän enemmän mitä sanonta "se on pukeutumiskysymys" tarkoittaa! Olin ulkona reilu tunnin ja olipas reipas ja virkistynyt olo, saatan mennä vielä toisenkin kerran tänä talvena!
Kaikkialla on niin kauniin puhtaan valkoista pakkaslunta ♥ Kuuran piirtämät ikkunat kuin taideteoksia! Olen ehkä maininnut muutamia kertoja että tämä terassi on mulle tämän kodin sydän jota rakastan! ♥
Sen yksi sivuovi avautuu avoterassille, jossa kesäisin on paviljonki. Oli huippu idea syksyllä tuoda tulipata talveksi siihen tilalle. Toiset harrastaa ja nauttii hiihtämisestä, toiset luistelusta, minä istuskelusta nuotion äärellä, puiden paukahdellessa ja iskiessä kipinöitä ilmaan, savun tuoksussa, makkaraa paistaen!
Viime viikolla oli kovia pakkasia ja niiden innoittamana aloin tekemään jäälyhtyjä pihalle. Vanhasta kukkakimpusta otin vihreitä ja teippasin ämpärin kylkeen jäätymään koristeeksi! Isoon ämpäriin vettä ja kovilla -20 pakkasilla lyhdyt oli noin 6 tunnissa tarpeeksi jäätyneitä.
Viime yönä pakkasen lauhtuessa ämpärit sai jäätyä koko yön pihalla, noin 12 tuntia!
Näistä tulee niin kauniita ja tunnelmallisia pihakoristeita ♥
Tämmöisten puuhien ja ajatusten kanssa saa Tammikuun sujumaan melko kivuttomasti! Ja talvilomakin häämöttää jo horisontissa. Ensi viikko lomaillaan yhdessä miehen kanssa. Minulla oli sovittu myös loma mutta lomapäivät meneekin lomautuksen kanssa yhdessä. Aloitan virallisesti lomautuksen Lauantaina ja näillä näkymin odottelen kevättä kotona Helmikuun loppuun asti! Onneksi tämä ei talouteen tee kovin isoa lommoa kun olen tehnyt osa-aika töitä muutenkin, joten tässä korona tilanteessa, vaakakupissa painaa enemmän lomautuksen tuomat hyvät puolet! Enkä ole sohvanpohjalla makaaja tyyppiä, joten ajattelen että nyt minulla on enemmän vapaata valita tekemisiäni ilman töistä aiheutuvia aikatauluja.
Ensi viikon suunnitelmissa on kellarikerroksen remontin edistämistä, leffojen katselua, herkuttelua, ulkoilua jos huvittaa, elämän luomia yllätyksiä sekä mummin ja papan pikku Valtterin nimipäivät sekä samalla päästään tutustumaan uuteen pieneen ihmeeseen joka syntyi tyttärelle viime viikon Keskiviikkona ♥
Ai sitä onnentunnetta taas kertautua enemmän mummiksi ja papaksi ♥
Kiitos kaikista kommenteista tänne ja instan puolelle, oli mukava saada kivaa palautetta ♥ Mulla on kyllä aina ollut super parhaat seuraajat!!! Pus ja talvihali, palataan ♥
Frumos, frumos e totul! Chiar si ianuarie!!!
VastaaPoistaInima casei, terasa sunt magice. Luminile pe albul decorului sunt minunate. Putinul negru aduce farmec.
Cele mai calde salutari,
Mia
Kauniit talviset kuvat ja kivat nuo jäälyhyt.
VastaaPoistaMukavaa, kun sielläkin on lunta ja kunnon talvi.
Mukavaa viikkoa ♥
Talivinen satumaa sinulla ❤️ kauniit jäälyhdyt ja koko tunnelma.
VastaaPoistaI have seen that every person wants to express his feelings in his mind but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have expressed their feelings. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. Real Girl Number Gurugram
VastaaPoistaReal Photos Girl Gurugram
Gurugram Girl Number
Hyderabad Party Girl
College Girl Gurugram
newly married Girls Bhiwadi
VIP girl mahipalpur
college girl aerocity
Cheap price girls gurgaon
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHienoa on :)
VastaaPoistaHyvä kirjoitus aiheesta :)
VastaaPoistaIhana on :)
VastaaPoista