sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Aurinkoinen viikonloppu juhlahumussa ♥




Voi miten aurinko on meitä hellinytkään ♥ Kyllä se saa mielen niin iloiseksi!!!
Arkiviikko meni odotellessa vaan viikonloppua koska meillä kokoontui koko perhe yhteen Lauantaina. Tytär perheineen saapui perjantai iltana pitkästä matkasta ja voi sitä onnea kun näki nuorimmankin lapsenlapsen taas monen viikon jälkeen ♥

Lauantaina juhlittiin täällä mummilassa pojan tyttären, Amalian nimipäiviä! Laitettiin grilli kuumaksi ja valmistelin nopeita jälkkäriherkkuja kahvipöytään. Suloisten pahvikuppien herkku-ohjeen löydät TÄÄLTÄ ♥
Oli mahtava seurata kuinka aidosti pieni lapsi oli iloinen saamistaan paketeista, alemmassa kuvassa suusta pääsi jopa WAUU, kylläpä meitä nauratti. Tämä tyttönen kuitenkin vasta puolitoistavuotias murunen, mutta kukapa nainensenalku ei lahjoista tykkäisi. 

Pöydän kauniisti kattaminen on tullut mulle tärkeäksi. Arkena tietysti syödään miten kiireiltä ehditään, mutta sitten kun kokoonnutaan yhteen tai on muuten vaan tunne laittaa kaunista, käytän siihen aikaa ja vaivaa! Näin Toukokuun edetessä alkaa luonnonkukkatarha kukoistamaan ja on selvää säästöä tuoda pöytään kesäpuutarha luonnosta ♥

Kauniit astiat, servetit ja vaikkapa muutama kynttilä tuo tunnelmaa ja luksusta pöytään lisää.
Miten meillä sitten syödään? Sivistyneesti keskustellen päivän politiikasta... Väärin!
Sekuntti siitä kun ollaan istuttu alas, alkaa hillitön melske. Hetkessä ollaan siirrytty Serranonperhe sarjaan päivälliselle, missä kukaan ei kuuntele ja kaikki puhuu yhtä aikaa. Kiusataan heikompaa leikkisästi ja tönitään vieruskaveria. Yritän täyttää kaikkien toiveita sen kaiken hälinän seasta ja nautin siitä kaikesta. Lopuksi tuumaan että tämä oli sitten viimeinen kerta. Kunnes tulee seuraava ♥


 On ihanan pakahduttavaa olla jollekkin iso osa sen pientä maailmaa. Vaikka asutaan välimatkan päässä, tyttären tytär on luonut välillemme yhteyden mitä ei voi edes sanoiksi laittaa paperille. Kun pienet kädet ottaa poskista kiinni ja painuu pää olkapäähän, tuntuu että tätä aitoa rakkautta ei ikinä, ikinä halua kadottaa. Sitä täytyy vaalia kun hentoa kukkaa, koska se on jotain ainutlaatuista. Ihan mahtavuutta olla mummi ja saada jakaa sitä kahdelle lapsenlapselle!!! ♥




 Perjantaina kävin vihdoin puutarhalla ja sieltä lähti kassissa varovasti muutamat kukat. Hortenssioita olin niin kaivannut ja niin kuin viime vuonnakin, osuin paikalle kreivin aikaan. Hintalapussa oli alea, sopi minulle hyvin :) Aah, se tunne kun aukaisi multapussin ja sai kynnenvälit mustaksi.
I LOVE SUMMER ♥

Pääsitkö itse nauttimaan auringosta viikonloppuna?!


17 kommenttia:

  1. Niin kauniit kuvat taas sulla!! ♥ Voi että miten kaunis kattaus ja ihania astioita ja tavaroita, ja miten supersuloiset vaatteet pikkuisella päällä!!

    Mulla oli täällä vauhtimimmi yökylässä viime yön. Kyllä voin sanoa, että huokaisin, kun lähti kotiin... siis helpotuksesta! =D Eilen illalla käytiin kaksi tuntia nukkumaan... ekan tunnin jälkeen otettiin uusi kierros iltapalaa ja pienet iltavillitkin vielä uusiksi, huoh. Ja aamulla virkeenä ylös ja sama meininkin jatkui... Ei tuollasta menoa enää mummo jaksa... =D Vaan on se silti kyllä ihan mahdottoman, käsittämättömän rakas ipana!! ♥

    Mukavaa uutta viikkoa sulle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ♥ ♥ ♥
      Täytyy samaistua tuohon että kyllä vuorokauden/viikonlopun jälkeen lapsenlapsen ollessa yökyläilemässä on hieman uuvahtanut olo :D Mutta kun ne on niin rakkaita ipanoita!!!
      Kivaa loppuviikkoa, oiskohan meillä jonkun luona treffit jo pian..??! :)

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita kuvia hempeästä kattauksesta! Ihanat puitteet pikku-naisen juhlille.
    Aurinkoa ahmin viikonloppuna ihan sieluun saakka! Hymykun on herkemmässä kun päivä paistaa! Nautitaan tästä!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos taas ♥ Kyllä tosiaan tuo aurinko saa hymyn niin suupieliin ja iloisen ja energisemmän olon muutenkin!! Tänään ilma taas viileni, toivottavasti ei loppukesäksi!! ;)
      Oikein mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  3. Niin kauniita kuvia!
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihan pääsi kuvien myötä hetkeksi tunnelmaan ♥ Mukavaa maanantaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä, tervetuloa taas uudelleen ♥ :) Aurinkoisia ajatuksia sinulle!!!

      Poista
  5. Oi ihania kesäisiä kuvia <3 ihanan näköistä terassilla :) Mulla on vieläkin kukat ostamatta! No kunhan kuu vaihtuu kesäksi niin viimeistään sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Tänään taas viileni sää, tylsää, mutta toivotaan että taas jaksaa kohta paistaa :) Ihanaa loppuviikkoa ♥

      Poista
  6. Ihanaa fiilistä pursui postauksesi ja kauniita kuviasi aina ilolla katselen <3 Aurinkoisina päivinä on tullut tehtyä pihahommia ja nyt maalaushommiakin :) Mukavaa tiistai iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ On ollut niin kauniita ja lämpöisiä päiviä että hymyn laittaa väkisin aamusta jo huulille :) Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle!!!

      Poista
  7. Niin kivan näköiset kemut! Ja mikä onni millainen sää saatiin viikonlopuksi <3 Tästä se kesä alkaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Kesäkemut on parhaimpia!! :) Kesä.. mmm ... jotain niin ihanaa!!! Aurinkoisia ajatuksia sinne ♥

      Poista
  8. Voi miten ihanasti kirjoitit lapsenlapsestasi♡♡
    Ja mielettömän kauniita kuvia!!Serranon perhe meininki niin tutta meilläkin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ♥ Lapsenlapset on niin ihania ettei niistä voi oikein muuten kirjoittaa :) Näin kesällä pääsee tätä serrano touhua oikein urakalla toteuttamaan grillin ääressä. Ihan parhautta :) Kivaa loppuviikkoa sinulle, nautitaan kesästä ♥

      Poista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3