perjantai 8. tammikuuta 2021

Sydäntalven kuulumisia ♥

 

Mä en uutena vuotena tehnyt mitään lupauksia, teitkö sinä? Kertasin lyhyesti mielessäni menneen vuoden positiivisia asioita ja se teki hyvän mielen, koska tajusin että niitä oli ollut... kuitenkin paljon ♥ Vuosi 2020 oli hyvin poikkeuksellinen ja teki monista aivan normaali asioistakin haastavia. Toisaalta luova minä rakasti niitä haasteita mitä elämä asetti tielle. Sai poiketa tylsistä rutiineista ja keksiä tilalle uusia tapoja toteuttaa, siinä olen parhaimmillani! Toki myös oli paljon harmituksia, peloista puhumattakaan ja niitä elää ilmassa yhä, siksi olenkin ottanut vuoteen 2021 aivan vauvan askeleita. En harpo, niinkuin yleensä! On pakko malttaa ja oppia ottamaan iisimmin! Toisaalta tämä rauhoittaa aina niin täysillä elävää ihmistä. On ollut hämmästyttävä huomata nauttivansa ettei kalenterissa ole viikolle yhtään merkintää, saa vaan olla ♥ 



Toisaalta olen nukkunut hyvin huonosti! Tyttöjen loma aikana illat venyi öiksi ja aamun pikku tunteina tuli vasta uni. Sitten aamulla nukutti ja herätessä oli huono omatunto kun oli nukkunut pitkään, puolet päivästä valunut hukkaan ja suorittaja minä marisee olkapäällä että ihan teini meininkiähän se tämmöinen on.. Ja kuitenkaan mihinkään ei ole sovittua menoa, ei rikottua aikataulua, kotikin melkoisen siistinä, joten ihmettelempä vaan, milloin oppisin antamaan itselleni armoa!? Toisaalta kun olen aamu ihmisiä, aamusta ja päivästä aikaan saapa, iltapäivästä ja illasta en saa enää itseäni niin reippaaksi ja sehän se sitten on mikä ottaa päähän! Kyselin instassa onko muita ja onneksi meitä muitakin on! Jotenkin se on persoonassa tai luonteessa olevan juttu, ehkä nuoresta opittu, eikä niin vaan helppo muuttaa itseään toisille tavoille :) Mutta kultaista keskitietä etsiessä!


Itseasiassa teinhän yhden lupauksen tähän vuoteen!! Lupasin tulla kirjoittamaan tänne blogiin, ainakin kerran! En tiedä mikä minua oikein jännitti tänne kirjautuessa, mutta innostunut olin, joten saatan tulla toistekkin! Viime vuonna tuntui että oli antanut akkujen mennä tyhjäksi tätä hommaa ja oli hyvä antaa periksi ja pitää kunnon tauko! Tuntui että oli niin paljon instassa ettei tänne ollut tarvetta tai ketään ei kiinnostaisi enää nämä höpinät! Vuonna 2013 aloittaessani, aloitin itseni takia. Unohdin sen hetkeksi eikä ehkä ollut semmoista tarvetta vähään aikaan, nyt taas tuntuu että on isoja asioita tulevaisuudessa edessä joita voisi olla hyvä kirjoittaa ulos pään sisältä ja saada ehkä vertaistukea ja ajatusten tuuletusta ♥


Tänä vuonna, ihan kohta minusta tulee neljännen kerran isoäiti, mummi ♥ Aina yhtä ainutlaatuinen kokemus, yhtä tärkeä pieni ihminen tulossa elämään kuin ensimmäinen lapsenlapsi ♥ Jokainen on omanlaisensa, mutta jokaisen pienet kädet, suu ja silmät yhtä rakkaat ♥ Kuinka suuri vastuu on minulla, jakaa jokaiselle yhtä paljon tunteita ♥ 

Minulla on edessä tänä vuonna myös eräs toinen asia, vähintäänkin yhtä suuri! Toisaalta asia koskettaa koko perhettä, mutta minulle tässä asiassa on eniten käsiteltävää ja opeteltavaa! Toiseksi viimeinen lapsonen muuttaa omaan kotiin. Sillä hetkellä kun tyttäreni avaa oman kodin ovensa ensimmäistä kertaa asettuakseen sinne, seisoo tämä äiti oman elämänsä kynnyksellä ihmetellen kukahan tyyppi oikeasti olenkaan! Ikinä aikuisena en ole vastannut vaan itsestäni vaan olen ollut nuori teiniäiti joka 18-vuotiaana kasvoi isoksi ja äidiksi. Siitä perhe koko ajan vaan kasvoi ympärillä, eikä ollut aikaa kysellä itseltään kovinkaan paljon kuulumisia, eikä ollut tarvekkaan. Minulle iso perhe on aina ollut luonnollinen juttu, osa minua, osa ilmaa mitä hengitin! 


Nyt olen muutamat vuodet opetellut mitä on elämä ettei joku koko ajan tarvitse jotain, minulta. 

Voi käydä saunassa ja pestä vaan omat hiuksensa, saa laittaa vessan oven kiinni ilman että joku itkee äitiä kahvassa, saa syödä ruuat lämpiminä ja ostaa myös omaan vaatekaappiin uusia vaatteita! Siltikin sanon, että tulee ottamaan koville, kun meitä jää tänne enää kolme ♥

Kohta meitä sitten on enää kaksi, mies ja minä! Muutama vuosi ja täytyy opetella uudelleen toisen tavat ja mieltymykset koska niitä ei ole meillä ikinä ollut ilman lapsia. Miehen kanssa kun tavattiin meitä oli heti neljä, kaksi on paljon vähemmän ja toisaalta enemmän kun siitä miinustaa lapset pois ♥ Saas nähdä!

Tämän kaiken muutoksen ja luopumisen keskellä saan myös jotain tilalle ♥ Kun kodissa väkiluku vähenee, myös asunnon huoneiden tarpeet muuttuu! Ensimmäiseksi meidän alakerran makuuhuoneesta tulee ruokailutila kun muutetaan tytön entiseen huoneeseen yläkertaan. Haave pitkästä lankkupöydästä toteutuu!! Niitä hetkiä ei korvaa sitten mikään kun siihen ympärille kokoontuu koko perhe ♥

Keittiöön vapautuu tilaa, kun pieni ruokapöytä poistuu ja tilalle rakennetaan saareke, johon saa lisää kaappitilaa ja uudet roskiskaapit! Sen päällä on entistä helpompi leipoa ja valmistella ruokia!


Kelle meinaan sitten leipoa enää? No lapsille ja lapsenlapsille. Ihanille ystäville ja miehelle! Eihän se elämä siihen sitten toivottavasti lopu kun hetkellisesti, kun koti on tyhjänä, kyynelten ja opettelun jälkeen alkaa uusi elämä, itsenäinen minä ♥


Olipa kiva kirjoitella tänne tämmöinen vuoden alku postaus! Toivon että löydän aikaa ja inspiraatiota tulla kirjoittelemaan tänne säännöllisesti, päivittää blogin ulkoasua ja vaihtaa teidän kanssa ajatuksia kommentti boksissa! Nyt olis sun vuoro astua esiin ja kertoa kannattaako tänne vielä kirjoitella, mistä aiheista olette kiinnostuneet, seuraatko instassa minua? Postaus ehdotuksista olisin erittäin kiinnostunut!

Instaan on tullut toista sataa uutta seuraajaa viikon sisällä ja oon ollut hurjan innostunut jokaisesta uudesta ♥ Tarinoista saan paljon positiivista palautetta ja viesteissä minulle saa laittaa kysymyksiä ja ajatustenvaihtoa, se on monelle hirveän tärkeää! Ei tarvitse olla sydän ystävä oikeassa maailmassa, tutustuakseen somemaailmassa ja tullakseen kavereiksi ♥

Onnekkaampaa tätä vuotta kaikille, pysykää terveenä ♥


10 kommenttia:

  1. Kivaa, kun postailit, mukavaa luettavaa ja ihania kuvia.
    Välillä tuntuu, että blogit unohtuvat aivan instan taakse ja itsekin olen nyt vähemmän krjoitellut. Silti blogeja on mukavaa lukea ja kuvatkin on jotenkin isompia ja kotoisampia.

    Jännät ja tunteelliset ajat teillä edessä ja varsinkin sulla. Itse itkin molempien lasten lähtemistä, on se vain aika iso elämänmuutos!
    Mutta kaikkeen tottuu ja rauhallisuudesta ja omasta ajasta alkaa tykätä, niin minä ainakin. Sitten on taas mahtavaa saada lapset kotiin, hössöttää ja nauttia yhdessäolosta.

    Tsemppiä tulevaan ja hyvää viikonloppua Katja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Sari ♥ Oli kyllä mukava pitkästä aikaa kirjoitella tänne, tuntuu että tauko teki hyvää ja sillä oli tarkoitus!! Tuo on varmasti totta että kaikkeen tottuu ja itseään oppii tuntemaan sitten taas astetta paremmin kun joutuu uuden eteen! Eihän sitä tiedä miten sitä villiintyy :) Hih... Ihanaa Tammikuuta, tulipa meille oikein vanhan ajan talvi!

      Poista
  2. Onnittelut mummeidesta, sitä vielä itse saan odottaa. Sinusta kyllä paistaa se, että ole luotu suurperheen äidiksi, ihanasti aina puhut lapsistasi ja nyt tietysti myös lapsenlapsista.
    Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2021!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Outi kauniista sanoista ♥ Kyllä olen omimmillani ollut lasten keskellä vaikkakin nyt jo alkaa kaipaamaan myös välillä rauhoittumista ♥ Mutta kaikessa on oma tasapainonsa! Sinulle ja perheellesi myös kaikkea hyvää vuoteen 2021 ♥

      Poista
  3. Olipa ihana huomata, että tänne oli ilmestynyt uusi postaus! Aika ajoin oon käynyt kurkistelemassa ja miettinyt, mitä teidän ihanan puutalon elämään kuuluu��
    Itse en ole instassa, joten mahtavaa ois täältä katsella kauniita kuvia ja lukea juttuja.
    Mua kiinnostaa sisustusjutut ja ylipäätään koti sekä puutarha-asiat. Ja sun kuvat on kyllä niin inspiroivia <3
    Tsemppiä uuteen vuoteen sekä uuteen elämänvaiheeseen!��
    Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla että minua on kaivattu ja kiitos ♥
      Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni kun tuntuu jotenkin hyvältä taas olla täällä ♥ Palataan pian, kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2021 ♥

      Poista
  4. Ihanat ajat sinulla edessä. Maailmassa ei ole ihanampaa tuoksua kuin vauvatuoksu. Lämpimin ajatuksin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvantuoksu on niin parasta ♥ Kaikkea kivaa sinulle tähän vuoteen ja palataan ♥

      Poista
  5. Ihana kuulla, yritän taas kirjoitella useammin ♥ Hyvää tätä vuotta ♥

    VastaaPoista
  6. Älä luule ettei kiinnosta, minä pysyn täällä niin kauan kuin sinäkin💖

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3