Ensin ajattelin että nythän on aikaa istua koneella ja kirjoitella postauksia vaikka joka päivä! Sitten täytyi miettiä että mistähän sitä nyt kirjoittaisi ettei vaan taas sohaise muurahaispesää, ettei loukkaa tahtomattaan toista joka kipuilee tuskaansa asian kanssa, josta joku toinen saa iloa. Mutta näinhän se on että aina on ihmisiä puolesta ja vastaan. Ihmiskohtaloita laidasta laitaan eikä niistä millään voi kaikista ottaa koppia ja pallotella hellästi. Joku kun aina kopsahtaa vahingossa pää edellä asfalttiin..
Toisaalta päivät on menneet täällä kotoillessa vielä melko kivuttomasti ja nopeastikkin. Ei ole tarvinnut laskea kellosta vielä minuutteja jotka tuntuu tunnilta :)
Kuopukselta kysyttäessä saattaisi vastaus olla hieman erilainen. Kilpaurheilua harrastavalle nuorelle, joka on tottunut käymään harjoituksissa vähintään neljä kertaa viikossa sekä koulussa valinnaisena vielä liikuntaa, normaali liikunta tuntien lisäksi, on haastavaa pysähtyä kun seinään. Viikot oli koulun ja harrastuksen tasapainoilua, ystävä aikaa unohtamatta, joka myös on nuorille erityisen tärkeää. Saada vaihtaa ajatuksia muiden ikätovereiden kanssa ♥
Nyt on täytynyt soveltaa! Äiti ihmisenä olen ollut kovin ikävä, koska meillä on ollut tarkat säännöt siitä ettei kavereita nyt tavata kun somen ja videopuheluiden välityksellä. Koska en missään nimessä ole ikinä niin vahva että minusta olisi istumaan itsesyytöksissäni lapseni sairaalasängyn vieressä, kun hän sattuisikin olemaan se yksi harvoista nuorista joka sairastuu vakavasti tähän virukseen.
Onneksi on lenkkipolut, metsät ja muistiin opitut lihaskunto harjoitteet. Onneksi on etäkoulu ja läksyt. Mopokoulu ja toivottavasti kortti jo kohta taskussa. Onneksi on äiti joka keksii päiviin välillä jotain pakollisia juttuja jonka jälkeen on ihan kivakin häipyä omiin huoneisiin :)♥
Vanhempi tyttö on pikkusiskonsa vastakohta. Rauhallinen ja harkitseva. Omissa oloissa hyvin viihtyvä introvertti ♥ Lukiossa on omat haasteensa eikä äidin taidot ja tiedot opetukseen riitä, joten on tiiviisti pysyttävä opiskelussa kiinni. Omat haasteensa ja mausteensa kotipäiviin tuo autokoulu. Loppusuoralla ollaan ja perjantaina teoriakoe hyväksytysti suoritettu :)
Tästä on hyvä mieli jatkaa kotoilua siis!!
Meillä siis melko rauhallisissa tunnelmissa vielä mennään. En voi väittää etteikö jotkut päivät ahdistaisi. Kyllä ahdistaa ja paljon! Silloin yrittää antaa itsellensä armoa, täytyy hetki hengitellä, etsiä keinoja itsensä rauhoittamiseen kaikkien katastrofi ajatusten ja uutistulvien keskellä.
Vaikeiden haasteiden edessä mulla aktivoituu vahvana selviytyjä geenit päälle, jotka auttaa löytämään helposti päivistä myönteisiä ja mukavia asioita. Helposti en jää sormi suussa ihmettelemään, tekemistähän päiviin saa aina. Joskus liikaakin kuulemma, sanoo perhe :)
Omissa kodeissaan asuvia lapsia on ikävä, puhumattakaan lapsenlapsista ♥ Niinkin yksinkertaista asiaa, kun pienet kädet kaulalla ja märkä suu poskella ♥ Hetki joka ennen oli tavallista arkea, itsestäänselvyyttä jota ei edes osannut ehdollistaa, muuttuu tulevaisuudessa suureksi juhlaksi ♥
Mun mieleen on noussut kiitollisuus muutenkin näinä päivinä hyvin usein. Olen mielestäni hyvinkin etuoikeutettu asumaan talossa, joissa neliöitä riittää jokaiselle omaan rauhaan pakenemiseen. Puutarhaan pääsen karkuun ahdistavia asioita, haravoin ne kaatopaikalle meneviin jätesäkkeihin. Ulkona mielen virkistää iloinen lintujen laulu ja mustasta mullasta esiin työntyvät krookukset. Kasvihuoneen ovelta tuoksuu viime kesäiset tomaatit ja kasvulavoilta heräävät mansikantaimet ♥
Luulen että olen onnellisin ikinä eri tavalla tästä keväästä. Siksi että tiedän heikkouteni talven alla. Silloin olisin taipunut miltei katkeamispisteeseen, kylmien ja pimeiden päivien edetessä ja vaaran uhatessa ihan tavallisella kauppareissulla. Positiivisia ajatuksia olisi ollut paljon raskaampi kaivaa lumi kinoksien alta!
Tänään siirryttiin kesäaikaan ♥ Yksistään pelkkä valon määrä pitää kaikista ikävimmimmät pelot ja ajatukset hieman kauempana. Sälekaihtimien välistä kurkkiva aurinko on tervetullut herätyskello. Keittiön ikkunasta näkyy grilli, joka on kaivettu varastosta ja jonka ympärille taas kokoonnutaan syömään yhdessä ja usein. Lasitettu terassi lämpenee jo kivasti päivän mittaan ja pölystä harmaantunut matto on aika viedä pesulaan. Kohta saa upottaa ensimmäisen kerran sormet multaan ja istuttaa kukkia. Niistä huolehtiminen tuo päiviin iloa ja tekemistä. Puutarha heräilee hiljalleen ja kohta miltei kasvunkohinan voi kuulla, kun on oikein hiljaa. Jossain kaukana puussa kujertaa kyyhky, sen rauhoittava toistuva ääni saa muistamaan että on paljon asioita mitkä on hyvin ja mikä täällä on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä ♥
Voikaa hyvin ja pysykää terveinä ♥
Hyvä kirjoitus olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi.
VastaaPoistaAika ei ole täälläkään tullut yhtään pitkäksi, tekemistä löytyis vielä enemmänkin kun vain kehtais tehdä.
Pakollinen pysähtyminen ei ole ollut pahasta, montaa asiaa ehtii katsoa toisin silmin, pohtia uudesta näkökulmasta, arvot kirkastuvat... Silti odotan jo aikaa, kun tämä kurimus on ohi...
VastaaPoista