maanantai 29. lokakuuta 2018

Mietteitä tunnelman seasta ♥


Eilen kirjoittelin muutamalla sanalla insta tarinoihin, kuinka rentoudun parhaiten silloin kun on siisti koti ♥ Se on ihan parasta!! Silloin isompikin murhe tai ongelma ratkeaa helpommin ja on helpompi sietää.
Ja kuinka minusta saa sitten nopeasti puolestaan ärtyneen äkäpussin, jos monta päivää asiat/tavarat/pyykkääminen jää kesken, ei kerkiä hoitamaan kaikkea työvuorojen välissä loppuun ja asiat kasaantuu, kuinka ärsyttävää!

Toisaalta myöskin on vaikeaa antaa itsellensä armoa ja lepoa, kun siltä tuntuisi kropassa jos omien periaatteiden velvollisuudet kutsuu. Kuinka paljon helpompaa luulisi olevan myöntää että olen nyt väsynyt, kun yli kireänä suorittaa asioita helposti puoli huolimattomasti kun akku varastot on tyhjät.
Olen huomannut 40+ tullessa mittariin ettei ihan samalla tavalla enää jaksa eikä edes tarvitse jaksaa. Ne ajat kun oli viisi lasta talossa, on historiaa, otettaan voisi vaikka vähän höllentää :) Ja paljon olen oppinutkin hellittämään, vaan vielä oppiminen jatkuu!




Miten niin monta asiaa muuttuu merkitykselliseksi tai toisaalta merkityksettömäksi kun ikää tulee lisää.
Rakastan istua välillä olohuoneen hiljaisuudessa yksin, kellon tikittäessä yksitoikkoisesti seinällä. Kuinka se onkaan rauhoittavaa ♥
Tunnen mielessäni kuinka saunan lauteilla pieni stressi valahtaa lauteiden välistä lattiaviemäriin. Kuinka rentous valtaa koko kropan ♥
Kun huomaa että on osannut sanoa ei, oikeassa paikassa, asettaen itsensä ykköseksi, silloin olo on loppujen lopuksi ihan huikea. Koska kuka jos minä, pidän itsestäni parhaiten huolen ♥

On ollut ihana huomata että osaa nykyään hiljentää vauhtia oikeissa paikoissa ja painaa kaasua niissä kohtaa mistä elämässä nauttii ♥


Oli kasvun paikka myös tyttöjen Syysloman kohdalla, kun tällä kertaa ei reissattu edes minilomalle mihinkään. Tällä kertaa viikko oli hyvin arkinen, koska miehen kanssa oltiin töissä ja kuopuksella harrastuksen puolesta oli velvoitteita.
Vanhempi tytöistä kävi kaveriensa kanssa syömässä ja muuten menikin lomasta leijonan osa flunssan ja kurkkukivun potemiseen.
Kuopus sitten puolestaan kävi elokuvissa ja shoppailemassa nimipäivärahojaan sekä yökyläilijöitä piipahteli pitkin lomaa meillä :)
Eikös se Jari Sinkkonenkin kehoita lapsia välillä pitämään tylsyydessä ja tottahan tuo on ettei aina tarvitse olla mitään sirkus huveja tarjolla, joskus voi vaan olla hyvää tavallista arkea!


Kuvista huomaattekin että vuoden tunnelmallisin aika on alkanut meillä!!!
Kynttilät ja tunnelmavalot ♥
Kuuma glögi ja suuhun sulava suklaa ♥
Lahja mietinnät ja joulukortti askartelut ♥
Ensilumi ♥
Juhlapyhät ja perheen yhteinen aika ♥
Villasukat ja torkkupeitto ♥
Tontut ♥

Onhan näitä loputtomasti kaikkea ihanaa tulossa loppuvuoteen ♥ ♥ ♥



Oikein mukavia viimoisia Lokakuun päiviä kaikille!!! ♥


13 kommenttia:

  1. Hei! Sinun blogisi on ihana ja se on jotenkin niin elämänmakuinen ja kotoisa. Olen seurannut sitä jo pitkään. Sinun koti näyttää niin kutsuvalta paikalta, jossa varmasti viihtyy. Kuvien ja kertomasi tunnelman perusteella uskon että minäkin viihtyisin :)

    T: Mimmu, myös 40 + ikäinen, kolmen lapsen äiti ;)

    PS. Myös täällä jo jouluttaa...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mimmu ja kiitos ihanasta viestistäsi ♥ On aina yhtä ihana saada kuulla tuommoista palautetta ja tutustua uusiin ihmisiin mitkä ovat voineet olla täällä "hiljaisina" lukijoina vaikka kuinka pitkään ♥
      Toivottavasti olet laittanut jo oikein ison vaihteen päälle sanasta joulu ja siirtynyt valojen, tonttujen ja kynttilöiden tunnelmaan ♥ Ihanaa Marraskuun jatkoa sinne teille ♥

      Poista
  2. Minä niin ihailen teitä, joilla on useimmiten siisti koti. Meillä on siistikoti siivouspäivänä ja sitten tapahtuu jokin outo räjähdys. Kämppä on levällään harrastusvälineitä, vaatteita, koirajuttuja...

    Onneksi nykyään en enää stressaa siitä ja tuo on niin totta: "...ihana huomata että osaa nykyään hiljentää vauhtia oikeissa paikoissa ja painaa kaasua niissä kohtaa mistä elämässä nauttii."

    Muiskuja sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on se oma tapa nauttia elämästä ja hyvä kun sen itse huomaa ja antaa olla asiat stressaamatta. kyllä täälläkin niitä räjähdyksiäkin sattuu, mutta jos perhe haluaa ettei äidillä poksahda niin näin on kaikille parempi :D ♥
      Ihanaa joulun odotusta sinulle Taru ♥

      Poista
  3. Ihania tonttuja siellä! Mulla vain paperitähti olkkarin ikkunalaudalla ja sekin vielä ilman valoa, mutta sopii hyvin syksyiseen sisustukseen ja pian tahdet jo tuikkivatkin, kunhan ehditään marraskuulle.
    Suloinen tuo mkkihylly ja pienet puut.
    Ja joo,, täytyy kyllä myntää,, ettei enää jaksa niinkuin ennen ja välillä täytyy saada olla mölltellä. Itsekin rakasta hiljaisuutta ja yksinoloa, voi mmiten ihanaa!
    Oikein ihanaa maanantaita ja uutta viikko sulle, nautitaan tästä ajasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa sielläkin olla jo melkoinen tunnelma teidän kodissa, minulla kun tuppaa jäämään nämä vastauksetkin nykyään johonkin "muka kiireen alle" :) Ihanaa aikaa, nautitaan tunnelmasta ja yritetään olla stressaamatta turhia ♥

      Poista
  4. Anteeksi kirjoitusvirheet, ehdin julkaista, ennenkuin tarkistelin..:)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia -onpa teille kaunista! <3 Minua hermostuttaa jos on tosi sotkuista, ja siitä sotkusta kyllä kolme lasta pitää huolen. :D Eniten kyllä harmittaa aikuisten sotkut, kun asiat jää kesken, tavarat viemättä paikalleen tai aina ei vaan ehdi siivota niin paljon kuin toivoisin. Iltaisin tykkään laittaa kaiken mahdollisimman hyvin paikoilleen, niin on sitten mukava herätä uuteen aamuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina ♥ Kyllähän pienten lasten kanssa varsinkin, koti näyttää eletyltä ja niin se pitää ollakkin. Turhaan hermoilee turhia silloin ja pikku hiljaa ne lapsetkin voi ottaa kotitöihin ja opettaa siivoamaan jälkensä, joskus tosiaan tuntuukin että me aikuiset ollaankin vaikeimmin opetettavia :D Ja varsinkin NE MIEHET :D hih...
      Mukavaa joulun odotusta ♥

      Poista
  6. Niin ihana tunnelma kuvissa :) :) Ikkunassa roikkuvasta tähdestä tulee mieleen meidän 4 tähteä jotka odottavat ripustamista...en malta jo odottaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siellä jo tähdet tuikkivat ♥ Niin ihanaa aikaa tämä on! Mukavaa joulun odotusta sinne ♥

      Poista
  7. Kauniita kuvia arjen keskellä!
    Tuollaista pohdintaa on ihana tehdä. Siinä sitä usein huomaa, kuinka hyvin asiat on ja pienet ilot korostuu.
    Aina ei tosiaan tarvitse olla extremeä lapsillekaan.
    Ihanaa marraskuuta!

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3