torstai 4. tammikuuta 2018

Seinähylly!


Aina Tammikuun alussa koti tuntuu äärettömän tyhjältä ja tylsältä. Kun kaikki joulukoristeet kimmellyksineen, paljouksineen on varastoitu, enimmät kausivalot sammuteltu, kynttilänvalossa sitä sitten miettii kuumeisesti jotain uutta kotiin.

Eilen autossa tuumin miehelleni että miksi kevät tuotteiden myynti ei voisi alkaa heti jo Tammikuun alussa, onhan joulukalenteritkin jo Lokakuussa kaupoissa. Ihan vaan muutaman sisustusverkkokaupan läpi kolunneena tässä :D Eniten kaipaan uusia koristetyynyn päällisiä, niissä saisi olla jotain kivaa pientä väriläiskää, muuten niin valkoisen harmaaseen kotiin. Mutta tiedän että tuo onkin sitten toinen juttu löytää mieleiset... Mutta taas täytyy sitten vaan helpottuneena todeta, antaa vähän siimaa itselleen, että jos nämä on tämän päivän ongelmat, ei ole huonosti vuosi alkanut!



Muuton aikana myin paljon turhaa sisustustavaraa pois varastosta, minkä tiesin siellä seisseen jo pitkään tai muuten vaan last season juttu itselle. Varastoon meni tavarat mitkä ei vielä löytänyt paikkaa uudesta kodista ja yksi oli tämä vuosi sitten finnmarilta ostettu hylly. Hylly oli kaunis, mutta lauta väärän värinen. Joten kaapista kalustemaalin rippeitä raapimaan ja sutimaan hyllyyn uusi väri.




Viime syksynä ostettu Riviera Maisonin metallikyltti ja varastosta kaivettu pitsilyhty sopi hyllylle kun nenä päähän ja kauniisti valkoinen tuli esiin harmaata tapettia vasten. Upeat nuo kannakkeet ♥ Kukkaa se jäi vielä kaipaamaan niinkuin koko kotikin tyhjiin maljakoihin, mutta se on huomisella kauppareissulla hoidettu ♥

Mukavaa viikonlopun odotusta sinullekkin, vielä täällä on lasten lomaa jäljellä muutama päivä, käydään ainakin elokuvissa ja yritetään saada arkirytmi takaisin aamuissa (tai ainakin melkein) :D
Mutta olipahan oikein lököloma ja semmoiset on aina välillä ihan tarpeen, sitten taas jaksaa, ainakin sitkeästi yrittäen auringosta haaveillen, on meinaan kaverini kaamosväsymys taas tullut vierailulle..

Mutta onneksi on kaikkia kivoja juttuja tiedossa pitkin kuukautta niin pysyy mieli virkeänä vaikka sitten väkisin! ♥


3 kommenttia:

  1. Kaunis hylly ja sopii tuohon seinän väriin niin hyvin.<3
    Kiva, kun pienellä tuunauksella saa oman näköistä.
    Mukavaa perjantai-iltaa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ♥ Nyt kun sitä muutamatpäivät katellut niin nappi juttu tuo hylly on tuossa :)

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3