torstai 2. heinäkuuta 2015

Blogitreffit Fransmannin kesäisellä terassilla!



Auringon kylpemä terassi, lämmin ja viihtyisä, hyvä ystävällinen palvelu ja kauniisti esille laitetut ruoat. Ihanat blogi ystävät, taukoamaton puheen sorina ja iloinen ja äänekäs nauru. Siinä taisi olla tiivistettynä Heinäkuun ensimmäinen ilta vuonna 2015.
Kouvolan keskustassa hotelli Vaakunan yhteydessä sijaitseva Fransmanni ja sen kesäinen terassi puiden siimeksessä olivat positiivinen yllätys niin viihtyisyyden, palvelun kuin hyvän ruuan kannalta :)
Meidät oli kutsuttu sinne yhteistyön merkeissä ja talo tarjosi ladyille lasit kuohuvaa. Miksi minulla ei ole siitä kuvaa on syy kait se, että edellisellä kerralla uutta poreilevaa maistellessani, lasillisen keskeytti ikävä allergia reaktio.. ;) Siitä selvittiin kyllä mutta uutta riskiä en tahtonut sitten ottaa! Joten nautin kauniista lasista vain limua ja se ei kait ollut sitten kuvaamisen arvoista :D



Keittiömestari halusi lähettää omat terveisensä keittiöstä meille bloginaisille. Lusikassa oli palanen juustoa kera makean omena päärynä marmeladin. Pieni voi olla kaunista <3

Tällä kertaa päätin tilata kalaa. Oikeasti elämän ensimmäinen kerta oli tämä, mutta juuri oikeaan aikaan, niin hyvää!!! Suosittelen kyllä :)

Miten niin pystyisi ilman mansikka jälkkäriä lopettamaan illan, ei ikinä, varsinkin kun siinä oli tuulihattu ja kermavaahtoa <3 Ja jäätelöä! Illan lopuksi vielä suklaata suuhun, kivasti alaspäin pyöristetty lasku, joten tää ainakin oli ihan myyty! Menen kyllä uudestaan ja suosittelen muillekkin ;)
Kiitos Fransmann ja Teija blogista Välähdyksiä joka oli järjestelyissä mukana!!
Sekä ihanat muut naiset blogeista Arjen helmiäSisustan ja UnelmoinpALaNuTtA SiiRaPpiA jA PuMpErNiKKiLiÄ, Raparperin alla, jaels
Johan tässä taas oottaa seuraavaa kertaa!!!

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja jälleen kerran niin mahtavat kuvat ♥ Voinko tulla sulle valokuvausoppiin? Tuo ruoka oli kyllä niin sairaan hyvää. Itsekin menen varmasti vielä uudestaan. Oli kyllä tosi kivaa ja hieno juttu, kun ilmakin suosi meitä jälleen kerran :) Kiitos seurasta ja kyydistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitosta vaan, täältä kyllä löytyy rutkasti itsekritiikkiä ja en usko että oppia sinäkään tarvitsisit ;) Ihanaa että jokaiselta löytyy oma tapa kuvata ja kirjoittaa niinkuin sinunkin ihanassa blogissa <3 Ilmat on kyllä meitä nyt hellineet aina tavatessa, loisto juttu!!! Ja sinne kiitokset matkaseurasta takaisin :)

      Poista
  2. Mä kun olen tässä nyt lukenut näitä teidän muiden juttuja, niin ihan huippua tosiaan huomata että täsmälleen samasta aiheesta voi saada just tasan niin monta erilaista postausta kuin meitä on! :)

    Kivaa oli taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu erilaisuus on rikkaus ja sehän se onkin kiva ettei olla kaikki samasta muotista valettuja :) Odottelen jo seuraavaa kertaa!!!

      Poista
  3. Ihanat herkut hyvässä seurassa parhautta <3 Aurinkoista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä aina niin parhaita hetkiä kun kokoonnutaan yhteen. Meillä jotenkin synkkaa hyvin porukassa yhteen ja on tietty samoja kiinnostuksen kohteita ;) Ihanaa viikonloppua myös sulle ja perheellesi!! <3

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3