Ei meidän kullannuppu...eikö oikeesti?

Mitä mä vihaan melkein eniten maailmassa?? Kiusaamista!!!!
Siksikö että olen ala-luokilla koulukiusattu kun satuin nyt vaan kesken vuotta vaihtamaan koulua vai siksikö että olin itse kiusaaja ylä-asteella kun kasvoin ja ajattelin ettei ikinä enää mua!!!
Antaisin itselleni siitä hyvästä oikein hyvän tukka pöllyn mutta sekään kun ei ole lain mukaan sallittua :)

Meillä lapset tietää millä äidin saa suuttumaan ja mitä lappua tai soittoa ei ikinä kannata hankkia kotiin opettajalta. Sitä että on kiusannut jotain! Onko semmoista tapahtunut viiden lapsen kanssa, no tietenkin on, ei meillä täydellisiä lapsia ole! Miten siihen sitten reagoin??
Ei auttanut kyyneleet, ei mennyt tältä äidiltä läpi kun pikku enkeli rupesi poraamaan sohvalla ja vähättelemään tekosiaan. Kyllä meillä katsotaan ensin omaan pesään ja sitten vasta muita. Tottakai täytyy asia tietenkin selvittää, mutta usein on vaan niin, että asiassa on perää jos joku vanhempi lähtee asiaa ajamaan että hänen lastaan on kiusattu tai ainakin epäilee niin.
Mitä sitten tehdään valitettavan usein, ihan liian usein??
Ei myönnetä mitään eikä varsinkaan uskota sitä toista osapuolta koska OMAT lapset on aina niin rehellisiä  ja oikeassa ja varsinkin jos ne itkee herranjumala... Eihän ne nyt ikinä itkisi muuten??!
Muistan tapauksen joka on jäänyt mulle mieleen kuin eilispäivä...
Meidän ovikello soi ja oven takana oli vieras äiti ja pieni itkevä tyttö.. Äidin katse oli pelokas ja tyttö nypläsi hermostuneena äidin takkia puoliksi selän takana, äitikin siinä asennossa että pääsi nopeasti karkuun. Nainen esitti asiansa ja selvisi että meidän tytöt oli olleet mukana ryhmässä missä oli tätä pientä tyttöä haukuttu ärrä viasta. Olin tyrmistynyt, mutta en siitä että joku nainen kehtasi tulla kertomaan etten ole osannut kasvattaa lapsiani vaan siitä etten tosiaankaan voinut käsittää miten meidän tytöt uskalsi ja kehtasi toimia näin. Melkein porasin siinä sitten itsekkin kun kävi niin sitä pientä tyttöä sääliksi samalla kun karjuin meidän tytöt oven pieleen. Asia selvisi ja tytöt oli ns. syyttömiä koska olivat poistuneet tästä ryhmästä samantien eikä olleet osallistuneet huuteluihin mutta nuhtelut tuli siltikin. Paremmin voi käyttää seuraavalla kerralla järkeä ja asettua kiusatun puolelle eikä vaan poistua paikalta. Asiasta olisi myös pitänyt samantien kertoa kotona meille. Tytöt pyytivät anteeksi ja tarjosivat tytölle karkkia, mutta mikäkö tästä jäi mieleen mulle eniten??
Ei se että kiusattiin tai pyydettiin anteeksi, vaan se että se äiti todella pelkäsi tulla meidän oven taakse, sen äidin sanat kun oli lähtemässä... "hienoa että voitiin sopia asiat riitelemättä ja ettei tullut huutoja hänelle" HÄNELLE??? Mitä ihmettä ja niin totta!!! Tänä päivänä kun lähdet oven taakse selvittämään asiaa kiusaajan kotiin, monesti käy niin että saat varautua ihan mihin tahansa, yleensä kuitenkin siihen ettei mitään myönnetä tai sitten kiusaajan perheellä on vastaveto takaisin. Miksi?? Ei siksi että ei haluttais myöntää lapsen virhe mutta siksi että vanhemmille tulisi tästä ylpeyteen kolaus, kun eihän meidän lapsi!

Mistäkö juuri nyt tämä aihe postaukseen? Meille selvisi erittäin vakava juttu eilen. Meidän lapsesta oli tehnyt luokkatoveri watsap ryhmän johon liittänyt luokan lapsia ja jonka ainoa tarkoitus oli haukkua ja laitella kuvia meidän lapsesta. Ryhmästä oli pian lähtenyt liitettyjä pois kun olivat tajunneet asian olevan väärin, mutta asia ei tullut meidän tietoon ennenkun eilen vaikka tapahtumasta on jo aikaa. Minä en jaksa uskoa, etteikö kukaan lapsista olisi maininnut asiasta vanhemmalleen. Toki näin voi olla mutta en jotenkin jaksa uskoa. Olen melkein varma ja tietäväinen että joku vanhemmista tiesi tämän ja siksi onkin vaikea ymmärtää miten ihmeessä tästä ei kerrottu kouluun tai meille vanhemmille?? Miten tämmöistä voi vähätellä?! Jos kyseessä olisi ollut muutaman vuoden vanhemmat lapset, olisi asia ollut jo rikos!!
En voi myöskään uskoa että meille kävi näin. Meille, missä kotona puhutaan enemmän kun joskus tarpeen (ainakin miehen mielestä, hih ) ja ollaan hyvin tiiviisti lapsien elämässä kiinni. Miten me ei huomattu tätä... Tyttö ei uskaltanut kertoa koska tiesi että tämä on asia mistä hermostutaan yli oman kylän ja siksi pelkäsi sitten lisää kiusaamista. APUA, meille kävi klassiset!

Meillä puhuttiin eilen suu vaahdossa. Kysyttiin sata kertaa tietääkö ne missä menee rajat netissä. Muistaako ne ettei ikinä, ikinä tuommoista saa kestään tehdä. Itkettiin ja oltiin raivoissaan. Tuli tunne että joku on rikkonut yksityisrajoja ja tunkeutunut meidän alueelle, ottanut kuvia ja laittanut niitä jakoon, MEIDÄN LAPSESTA! Vaikka kuinka asiaa tankattiin oli siltikin turvaton olo, ei minun siivet riitä suojelemaan kaikelta, pahalta maailmalta, nyt on vaan keksittävä miten tehdä lapsesta ehjempi ja kestävämpi maailman tuuliin ♥

Tiedätkö missä sivustoilla tai ryhmissä oma lapsesi on somessa? Oletko varma että lapsi tietää kuinka vakavista asioista on kyse jos lähdetään jakamaan muiden kuvia? Puhutaanko teillä kiusaamisesta ja annetaan ymmärtää ettei sitä hyväksytä missään muodossa? Koulukiusaaminen voi johtaa vakaviin seurauksiin ja koulukiusattu voi olla kuka tahansa! Mun mielipide on että lapsille ei voi ikinä puhua liikaa!!!! ♥

Tämä oli kaikille vanhemmille ajatuksena siitä että millä me voitais olla vieläkin parempia aikuisia! ♥

Ihanaa viikonloppua, rakastetaan toisiamme :)