tiistai 9. helmikuuta 2016

Torkkupeiton voittaja ja terkkuja olohuoneesta!

Ihan ekaksi oikein maistuvaa laskiaistiistaita kaikille ja toiseksi ihan mielettömän liikuttuneet tervetulotoivotukset uusille lukijoille, joita on tullut viikon sisällä monta,
 ja jo kauemmin mukana keikkujille super halit!!! ♥ ♥
 Vähän on ollut tahti hitaanlainen postauksien osalta näin vuoden alussa mutta toivottavasti siellä ruudun takana  jaksetaan kuitenkin uutta kirjoitusta aina odottaa, on niin ollut monenmoista elämässä, että on täytynyt vähän enemmän välillä vetää henkeä :)
Mulla on ollut muutama päivä vapaata tässä ja olen olohuoneesta irrottanut kaiken irti lähtevän ja pessyt pyykkiä ja sohvien päällisiä ja vienyt osan hyllyillä olevista tavaroista tuulettumaan varastoon.... Odottamaan niitä tähtihetkiä taas myöhemmin ;)

Peiton käänsin sohvalla toisinpäin, hetken mennään raidoilla ja viime syksynä ostaman pienen pöydän siirsin näytille olohuoneen ison pöydän viereen. Keittiön ruokaryhmän alta siirsin maton välillä olohuoneen kaunistukseksi. Noi virkatut matot on vaan niin kotoisia ♥
Pieniä muutoksia mutta niin keväinen tuntu tuli heti ♥ Kirsikan oksia ja tulppaaneja ostin viikonloppuna kaupasta ja nyt innolla seurailen jaksaako oksien pienet silmut avautua upeiksi kukiksi :)




Kirsikan oksista tuli jotenkin jo pääsiäinenkin mieleen, mutta hei, sehän on jo ensi kuussa virvon varvon ♥ Ihanaa kun kevät tulee!!!!

Hyvän ystävän merkitys on siinä, että tietää, että maailmassa on joku, joka seisoo rinnallasi milloin tahansa. Mukaan mahtavaan arvontaan! Mukaan yhdellä arvalla.

Tämmönen nimi onnettaren kautta saatiin tällä kertaa joten paljon ONNEA siinatar torkkupeitosta ♥

Ihania mietteitä teillä oli ystävyydestä ja yhtä kaikki tärkeitä!! Toivottelen teille mukavaa viikon jatkoa ja FB sivuillakin on kuhina käynyt ja päästy yli 400 tykkääjän joten arvontaa taidetaan miettiä sinnekkin!!!
Kiitos blogi ystävyydestäsi ♥







10 kommenttia:

  1. Kaunista ja herkkää ja voi maar nuo laskiaispullat, niin tekisi mieli syödä koko maailma heti kun yrittää hieman herkkuja vähentää.

    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis olohuone ja ihanan rauhallinen tunnelma <3 Pienillä jutuilla saa yllättävän isoja muutoksia ja sekös meitä sisustajia ilahduttaa!
    Hyvää laskiaistiistaita Katja :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on niin nättiä ♡
    Onnea arvonnan voittajalle ♡

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajalle😊 Kaunista on❤️

    VastaaPoista
  5. Niin ihana yllätys! Laitoin juuri sähköpostia. Iso kiitos! Ja ihanan tunnelmallisia kuvia!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista teillä! Nyt on tämä arvonta mennyt kyllä meikäläiseltä ihan sivu suun...nyt harmittaa, mutta onnea voittajalle!

    VastaaPoista
  7. Kotinne on niin kaunis <3 Ihana kasa noita laskiaispullia <3 Hyvää viikonloppua ja ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
  8. Onnea voittajalle ja kauniita kuvia jälleen :)

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3