sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1.Adventti

TALO KUUSEN KATVEESSA...




Ihanaa ensimmäistä adventtia!! <3 Ensimmäinen kynttilä syttyi tänään kyntteliköstä ja nytkö se varsinainen joulun odotus alkoi, jännää :)
Tässä tämä mun versio piparkakkutalosta. Ensimmäinen johon on käytetty aikaa ja vaivaa ja vatkattu sekä värjätty itse pikeerit. Hyvä ohje pikeerin tekoon löytyi uudesta unelmien talo&koti lehdestä, samaten kun tuon kauniin mutta niin helpon katon koristeluun! Eihän tuo niitä hienompia ole, mutta tekemisen iloa siinä oli, se on pääasia :)
"Adventti" kuusi asettui lipaston päälle eteiseen ja sen katveeseen tuo piparkakku mökki <3 Samaten söpö nupullaan oleva hyasintti, yksi lempparikukista jouluna!!
Kuuselle koristelin vanhan kurkkupurkin kuusenjalaksi (kiitos miehen joka säästää kaikkea muka tarpeetonta) :D






Sillai kai sitte aloitellaan huomenna Joulukuu! Mä en joulukalenteria tänne avaa, mutta adventtikalenteri oli viime vuonna ja tänä vuonna jatketaan vähän samalla idealla eli jotain pientä ylläriä/lahjaa/ohjetta pukkaa joka sunnuntai jouluun asti.
Tänään lähdetään sillä, että kaksi ensimmäistä kommentoijaa saa jouluista yllätyspostia minulta :)
Eli nyt vaan kone sauhuamaan ja hei, olisin todella iloinen jos laittaisit viestiä ihan muuten vaan jos myöhästyit!

Sain luvan julkaista meidän neitien piparkakkutalo luomukset. Tässä pastellia ja sadunomaisia taloja  tai ainakin niin tytöt kuvittelivat rakentavan Hannun ja Kertun piparkakkutalot. No kyllä nuo kelpais syödä <3

21 kommenttia:

  1. Suloiset kakkutalot. <3 Suloiset tekijätkin. <3 Ja ihania joulujuttuja teillä kotona. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen yllärin saaja <3 Kiitos paljon, mie oon nyt ihan koukussa kaikkeen mitä voi askarrella tai tuunailla, että hyvä päästä huomenna välistä töihin :) Pakettia pukkaa joku päivä ovelle!!

      Poista
  2. Todella upeat piparkakkutalot olette tehneet! Ihanasti sopii tuonne adventtikuusen katveeseen. Tosi kivasti olet koristellut tuon kurkkupurkin kuusta varten. Tuon kansisysteemi siinä on ihan loistoidea. Sä vaan oot niin hyvä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että mihin voisin laittaa tuon talon, kun ois kiva pitää jouluun saakka ehjänä ja tuonne kuusen alle se mainiosti sitten pujahti.. Saattaahan se hieman olla pöllyssä jo jouluna :D Kiitos nyt Krisse, tuo idea nyt vaan tuli jostain :D Tuossa se ainakin pysyy tukevasti eikä vesi lopu ihan heti!!

      Poista
  3. Voi mahoton miten kauniita piparkakkutaloja täältä löytyikään! Ja niin ihanan maalaisromanttinen jalka pienelle kuuselle! Kerrassaan kaunista! Ihanaa adventtisunnuntaita, sitä ensimmäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Kyllä noissa eilinen päivä meni väkertäessä mutta mahottoman kivaa puuhaa kyllä tyttöjen kanssa, lapset nauttii!! <3

      Poista
  4. Aivan mahtavia piparkakkutaloja, niin sulosia, että alta pois!
    Hyvää 1.adventtia sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!! Aikamoisia pastelli pläjäyksiä :) Eka adventti meni siivotessa ja puuhaillessa kotihommia, hyvää joulukuun alkua <3

      Poista
  5. Ihan parasta on se, kun lapset värkkää noita piparitaloja!
    Meillä yritetään ensi viikonloppuna saada jonkinlainen talo tehtyä. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva katsoa salaa välillä kun pikkuinen kieli vilahti suun rakosessa, oli se niin tarkaa puuhaa, ihania <3 Onnea talo talkoisiin :)

      Poista
  6. Tosi söpöt on piparitalot teilläkin! Ja kuusikin jo tuvassa... täytyis vissiin munkin laitella joku tollanen pikkukuusi, kun noita lasipurkkejakin löytyis - kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pikku kuusi on semmonen söpöliini, ilman koristeita paras!! Iso tuodaan itsenäisyyspäiväksi <3

      Poista
  7. Moikka HeiDi ja onneksi olkoon, se ois sitte postia luvassa ennen joulua <3 Laitatko mulle s.postiin osoite kun aina olen niiden kanssa niin hyvä että en ole varma onko mulla?! :D Adventti kuusi oli mun keksimä nimi, siis vaan tommonen minikuusi joka on vaan niin tunnelmallinen ja ihanan söpö :)

    VastaaPoista
  8. Voi tyhmää kun olen ollut töissä koko ehtoopäivän, en kerennyt viestitellä :(
    Mut ihana tosta talosta tuli, siis noiden lasten on parhaat..äitiä yhtään väheksymättä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh.. Parempi onni ensi kerralla ;) Lapsethan ne parhaita taiteilijoita on!!! <3

      Poista
  9. söpösiä taloja, tuon joulutunnelmanne voi ihan haistaa. Melkeen maistuuki :) kerrassaan ihania ! oot(te) kyllä näppäriä tekemään Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päivi <3 Ihanaa joulun odotusta sinulle!!

      Poista
  10. Jösses kun upeita piparitaloja!! Ootte tosi taitavia koko sakki. ♥ Pikkukuusi sisällä tuo vaan sitä jotain joulun tunnelmaa. Varmaan ihanan tuoksunkin, en tiedä tuoksuuko meitin kuusi, nyt kun en mitään flunssaisen nenäni kanssa haista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Tuossa pikku kuusessa en ole tuoksua huomannut mutta jospa viikon lopulla isosta kuusesta jo tömpsyt saisi :D Pikaista paranemista nuhanenälle!!!

      Poista
  11. Ihania piparitaloja, molemmat ♥
    Just eilen puhuttiin lasten kanssa, että me taidetaan jättää itse talon tekeminen tänä vuonna väliin ja panostetaan tavallisiin pipareihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on hiukan vaihdellut myös tuo jouluttain ja ihan ekaa kertaa näin paljon panostettiin taloihin, lapset kyllä nautti, mutta meillä puolestaan piprut ostetaan kaupasta tänä vuonna :D

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3