keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu..

Joulu alkaa olla jo ovella...


Meillä joulukuusi tuotiin sisälle jo silloin itsenäisyyspäiväksi, mutta koristeltiin vain hyvin hillitysti ja nyt sitten tänään laitettiin valot ja väriä :) Viime joulun jälkeen tilasin Perfect Homelta tarjouksesta kuusenkoristeita, joita nyt sitten päästiin ripustamaan oksille <3




Kuopus kaivoi jostain pahvilaatikon pohjalta sinne unhoittuneen tonttu tyttösen ja nostettiinkin se sitten seurailemaan kuusen oksaan meidän joulutouhuja..


Kuinkas teidän joulu valmistelut? Olenko ainoa joka hieman joutuu hakemaan sitä fiilistä vielä vaikka kuinka on yrittänyt laittaa kotia ja kuunnella joululauluja, ja sää siihen "jonkun" puuttumiseen on syynä :/ Ulkona on aika mustaa ja synkkää ja ei tänne paljon ole lunta luvattu aatoksi. Kävin tänään joululahja ostoksilla ja muutamissa liikkeissä myös myyjät sanoivat että rauhallista on ollut siihen nähden kuinka lähellä se joulu kuitenkin on! Me suomalaiset ollaan kuitenkin totuttu siihen valkoiseen maisemaan näin joulun alla :) No meillä ainakin lapset tuovat sen jännityksen ja tunnelman sitten viime kädessä ja onhan tämä nyt kuitenkin ihanaa aikaa vuodesta oli sitten lunta tai ei! :) Joten nautitaan siitä kukin omalla tavallaan.  Ja eihän sen joulun aina tarvi olla samanlaista, vaan lanttulaatikosta en luovu :D Mikä on sinun jouluherkkusi??

2 kommenttia:

  1. Täällä myös kovasti joulufiilistä hakusessa.. Kyllä se lumi olisi nyt tervetullutta, mutta minkäs teet. Meillä kuusi tuotiin sisään eilen ja illalla koristeltiinkin jo, täytyy tänään laitella postausta niistä :)
    Minun jouluherkku on ehdottomasti kinkkuleipä (Peltolan kauravuokaan) ja lanttulaatikko ;) Ilman niitä ei joulua olekaan! Ihanaa joulualusaikaa teille <3

    VastaaPoista
  2. Jospa se joulu löytyis sydämestä sitten kun kaikki on valmista ♡ Ihanaa tunnelmallista joulun aikaa myös sinne ★ P.S Lanttulaatikko, nams... ;)

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3