Alivuokralaisena fibro!

Tämä sisustuspostauksesta täysin poikkeava teksti tuntui heti oikealta kirjoittaa. On helpompi kertoa se kaikille yhtä aikaa, kun kyllästymiseen asti erikseen. Toisaalta tuntui että tämä on myös nyt niille, jonka elämä on täynnä epätoivoa ja blogini lukeminen pelkästään ärsyttää! Haluaisin raottaa näiden ihmisten silmiä siitä että kaikkien näiden kuvien ja "kuorrutuksen" takana elää ja hengittää ihminen, jolla on elämässään paljon myös vastoinkäymisiä takana sekä kokonaan vaiettu iso trauma jota en koe vielä tälläkään hetkellä haluavani avata enempää täällä kuin sivuuttaen mahdollisesti syytä miksi meille muutti fibromyalgia! Siltikin minusta on helpompi, mukavampi, onnellisempi elää ja olla positiivinen kuin hukkua mustaan negatiivisuuteen joka käärii nopeasti ihmisen kuin tukahduttavaan makuupussiin ilman avattavaa vetoketjua.... Haluaisin niin kovin korostaa sitä että asenne ratkaisee hyvin paljon elämässämme ♥

Ne ketkä on seurannut minua ihan alusta asti, saattaa muistaa että aloitin kirjoitella blogia vuonna 2013 sairaslomalla. Minulla oli ollut leikkaus sormessa josta sitten kipu helvetti levisi vasempaan käteen ja myöhemmin löytyi TOS oireyhtymä ja hermopinne kädestä. Kävin Orttonin kipujaksoja, kuntouduin, rimpuilin työpaikassani eri työpisteiden välillä johon loppujen lopuksi väsyin henkisesti niin paljon että otin lopputilin! Elämäni yksi parhaista päätöksistä. Minulta ei ole koskaan löytynyt rohkeutta hypätä benjihyppyä, mutta hyppy tyhjään tuntemattomaan ei enää tuntunut missään.
Olin saanut rauhan ♥

Maanantaina istuin melko rauhallisena ja luottavaisena reumapoliklinikan aulassa odottaen lääkäriä. Niin monet lääkärit, tutkimukset ja kuntoutukset läpikäyneenä, enää pieni kutkuttelu mahassa kieli jännityksestä. Kivut jaloissa oli vaivannut minua nyt jo lähes vuoden verran, oli jäykkyyttä, vaikeutta laskeutua rappusia ja aamuisin vessaan meno on yhtä tuskaa tai entäs työpäivän jälkeen autosta nouseminen. Olin siis melko innokas löytämään tälle kaikelle syyn!
Univaikeudet oli uusi juttu, josta tosin syytin jo toista puolen vuoden sisään ostettua uutta sänkyä... ei tuntunut löytyvän mistään enää tyynyäkään mikä tuntuisi hyvälle. Mahavaivat, päänsäryt, väsymys ja muut oli toisella listalla, ei liittynyt asioihin mitenkään, tai niinhän luulin!

Nousin tutkimuspöydältä, jolla olin maannut ultrattavana, tutkittavana ja tökittävänä. Rintaranka ja olkapäät oli tulessa. Tokaisin reumalääkärille että osasitpa oikeista paikoista nyt satuttaa... Lääkäri katsoi minua aika vakavasti ja totesi että sulla on aivan selvä fibromyalgia!!!!! Tiedänkö siitä mitään?

Sen verran tiesin etten halunnut enempää tietää, alkoi vähän itkettää. Taisin todeta lääkärille että et voi mitenkään minulle semmoista diagnoosia tehdä mitä ei tunnusteta vieläkään sairaudeksi ja missä ihminen luokitellaan luulosairaaksi. Lääkäri tyrmäsi täysin minut. Tämä sairaus on olemassa ja se on sinussa. Kaikki kipu mitä tunnet on totta ja taidat tuntea kipua aika lailla joka paikassa.... tottahan tuo oli. Ne päivät ettei missään mitään tuntuisi on vähissä ja on ollut nöyryyttävää valittaa usein, löytämättä syytä ja syyttäen itseäänkin liioista kuvitelmista....

Lääkäri sanoi että monesti yhteistä on fibro ihmisille olla hyvin tunnollinen ja huolellinen. Ahaa, ai miten niin löysin tästä(kin) kohtaa jotain minulle kuuluvaa.. 

Fibron syntymekanismihan on tuntematon, mutta arvellaan sen johtuvan esim. kovasta stressistä, sairaudesta tai jostain kipukokemuksesta. En edes lähde arvailemaan kuinka kauan tämä salamatkustaja on minussa lymyillyt. Nuorena minulla on ollut erittäin traumaattinen kokemus, jossa minut on pahoinpidelty erittäin väkivaltaisesti ja siitä johtuva pitkä kipujakso tietenkin olisi voinut laukaista tämän tai sitten erittäin stressaava kivulias aika sormileikkauksen jälkeen. Mutta syntyperästä viis tähän en suostu katkeroitumaan!
Lääkäri selitti käsillä suuresti elehtien kuinka keskushermostoni välittäjä aine kaapelit on menneet rikki ja niistä vuotaa liikaa kipuimpulsseja kehoon ja toisaalta estää poistumasta kipuaistimuksia.

Olinko ollut lapsesta asti notkea?? Eikö kukaan ikinä ole huomannut että sinulla on yliliikkuvat jäsenet? Pyörittelin päätäni... Ei kai... Mutta totta oli että uhkeista muodoistani huolimatta olen notkea vieläkin :D Tämä siis myös erittäin yleistä fibroa sairastavalle! OK!

Selvisi myös miksi tekisi mieli kömpiä talveksi karhujen kanssa nukkumaan. Fibro ei tykkää vedosta, kosteasta, kylmästä. Se tykkää lämmöstä ja monesti etelän matkalla kaikki tuntuu erityisen hyvälle. Nyökyttelin päätä, niimpä tuntuu!! ♥
Saunan jälkeen tosin tulee "krapula", nyt oli lääkärin vuoro nyökytellä!

Aivosumu oli pelottanut minua jonkin aikaa ja olin diagnosoinut itselleni jo varhaisiän dementian. Muistissa on ollut takkuisuutta eikä välillä heti meinaa muistaa sanoja. Keskittymiskyky on joinain päivinä vaikeaa ja tuottaa sitten komiikkaa päiviin. Mutta tämäkin on varsin yleistä kun fibron kanssa kaveeraa!

No miten me nyt sitten tämän kuokkavieraan kanssa jatketaan elämää.. Oikeastaan ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Olin jo osannut opetella keinoja kipujen kanssa elämiseen, mutta nyt samalla on huojentavaa että lähipiiri sekä minä itse ymmärtäisimme paremmin kaikkia oireita ja ehkä helpommin yritän olla itselleni armollinen. Olin siis alitajuisestikkin tehnyt oikean ratkaisun myös osa-aika työn aloittamiseen koska tuntui että sen vaatimat ponnistukset on minulle juurikin sopivat!
Omat hetket, rauhoittuminen, rentoutuminen ja semmoisen tekeminen mistä tulee hyvä mieli on tärkeitä, oikein lääkärin määräyksestä tämä, vaikka olinkin jo toteuttanut tätä pitkälti ennen diagnoosia. 

On siltikin yllättävän vaikea vastaanottaa tämmöinen diagnoosi joka on kovin kiistelty mutta kuitenkin maanlaajuisesti laajasti tutkittu ja joihin oikeat lääkärit vakaasti uskoo.

Nyt marssin kirjastoon etsimään kirjan herra fibro ja minä. Sieltä kuulemma saattaa löytää enemmän itseään lukuisten reumaosaston lippusten ja lappusten lisäksi. Masennu toivottavasti en ikinä, vaikka se on kuulemma myöskin hyvin yleinen piirre fibrolaisille... Ymmärrän täysin ♥ Koko ajan kipu elämää eläessä ei ole kaikki päivät todellakaan helppoja vaikka olisi kuinka diagnosoitu, eikä aina tarvitse jaksaa.
Silloin minä otan torkkupeiton kainaloon sohvalle ja käperryn itkemään, mutta hetken mennessä ohi, muistan kaiken ihanan ympärillä, miehen ja ison perheen jotka jaksaa lähellä vaikka se välillä varmasti rasittaakin. Ystävät isolla Yyllä on kultaakin kalliimmat. Tekin siellä somemaailmassa! On oma ihana koti jota sisustaa kaikella ylimääräisellä rakkaudella ♥

                           Voikaa hyvin ♥