Mennyt ja tuleva ♥

Heipat vuoteen 2019 ♥

Toivottavasti vuosi on alkanut mukavasti ja tässä sitä taas ihmetellään tyhjien sivujen edessä mitä se tämä vuosi tuo tullessaan :)
Minäpä haluan kertoa vähän vanhoja ja uusia kuulumisia sinulle!

Joudun menemään ajassa taaksepäin noin viisitoista vuotta tätä tarinaa aloittaessani ja muistelen kun kevät aurinko oli sulattanut vanhan omakotitalon betoniportailta lumen ja siinä lämpimässä istuskeli pari pientä sisarusta mutustaen pipareita ja juoden pillimehua ♥ Isommat sisarukset juoksivat jakamassa tulevia huoneita innoissaan talon sisällä! :)
Vanhemmat eli minä ja mieheni kiertelimme myös tutustuen tulevaan, uuden kodin avaimia käsissä pusertaen ikäänkuin peläten että tämä kaikki onni katoaisi kohta avaimien mukana vieden ne kaikki haaveet mitä olimme jo monta vuotta elätelleet...
Talon seinät olivat vanhat ja kuluneet, ikkunan pokat jo aikansa nähneet, pihassa ulkorakennuksen katto vanhuudestaan notkollaan, mutta me ei nähty kun mahdollisuus ♥

Kunnes vain kuukauden asumisen jälkeen pikku hiljaa karu totuus ihanasta unelmasta kävi pala palalta murentumaan... Ensin laitettiin sähköjä, vaikka myynti paperissa luki että ne olisivat pitäneet olla osittain ihan uudetkin. Sitten korjattiin keittiön kodinkoneita ja sen jälkeen korjattiinkin jo kosteusvauriota, jonka seurauksena meni sitten keittiönkaapitkin jo uusiksi. Toisaalta vaikka ei oltu tämmöiseen varauduttu, mietittiin että olihan tuo uusittu keittiö nyt sitten oikein kiva!

Talvi siinä sitten totuteltiin uuteen kotiin  ja siinä samalla kasvattelin masuani. Tulostaan syksyllä ilmoittanut vauva oli pieni suunnittelematon ihme mutta lämpimästi tervetullut perheeseen viidenneksi ja viimeiseksi lapseksi.
Kevään koittaessa, vielä räystään vuotaessa kevätlumia katolta alas, alkoi kaikki helvetti valkenemaan. Pieni lohennut mineriitti palanen osoittautui lopulta kymmenien tuhansien eurojen menetykseen, home helvetti vieri kuin kivi alamäessä keräten mukaansa aina vaan uusia ja uusia talossa olevia virheitä.

Viimeisimmän lapsen kanssa vauva arki oli aivan jotain muuta kun vauvantuoksuista hattaraa, mielumminkin sahanpurua ja epätoivoisia ajatuksia tulevasta, kuinka me pärjätään..

Monta vuotta korjattiin, laskettiin pennosia, itkettiin ja välillä naurettiinkin, tottakai, olihan meillä perhe kuitenkin kasassa vaikka kaikki muu meiltä vietäisiinkiin. Ystävät nousi arvoon korvaamattomaan, vielä tänä päivänäkin muistelen ketkä silloin oli auttamassa, milloin henkisesti halaamalla tai fyysisesti vasaran tai maalisudin varressa ♥
Talo korjattiin, käytiin korkeimmassa oikeudessa asti vääntämässä kättä ja lopulta saatiin 1/3 takaisin menetetystä rahasta. Takkiin tuli, eikä kukaan olisi osannut laskea edes henkisiä korvauksia tälle kaikelle, elämä oli välillä maanpäällistä helvettiä!!!
Tämä kaikki, monen vuoden rumba vei erilleen myös meidät, perheen vanhemmat, onneksi vain hetkeksi. Puoli vuotta tahoillamme vedettiin henkeä, mietittiin mikä oikeasti oli tämän kaiken alla tärkeää ♥ Onneksi oltiin sitä mieltä, että periksi me ei anneta, voidaan oppia kaikesta tästä, olla entistä vahvempia, kerätä kaikki sirpaleet kasaan ja tehdä kaikesta entistä ehompaa ja kestävämpää ♥

Talo saatiin myytyä, toivottiin josko olisi seuraavilla asukkailla jo parempi onni ja käännettiin tälle kaikelle selkämme. Välillä ajettiin talon ohi lapsien vaatimuksesta, muistot talosta oli aikuisilla ja lapsilla erilaiset ja pieni hyvänolon tunne läikähti rinnassa että vaikka me aikuiset tunnettiinkin syvää katkeruutta kauan, niin lapset vaalivat ja muistelivat seinien sisällä elettyä elämää, eikä ainaista remonttia ♥ Ikäväkin lapsilla oli kotia ja se tuntui välillä pahalta.
Monta vuotta tämän jälkeen elettiin onnellisina vuokralaisina, oli ihana tietää että jos vessanpönttö oli tukkeessa tai katossa vuoto, oli soiton päässä apua, se olisi toisten murhe, ei meidän. Nautittiin ansaitusti tästä ajatuksesta. Satoja tunteja juteltiin pahaa oloa miehen kanssa pois, mutta ei auttanut jäädä rypemään, silloinhan oltaisiin kokonaan hävitty tämä homma vaan sitkeästi eteenpäin maksaen vielä monta vuotta taakkaa, johon epäonnisuutta jouduttiin. Hiljaisesti jouduttiin hyväksymään että elämä ei ole aina reilua!

Ehkä noin neljän vuoden päästä tuosta kaikesta, eräänä talvi iltana ajeltiin miehen kanssa yhden asuinasutuksen läpi ja muistan kuinka outo ja haikea tunne valtasi mielen. Mietin uskaltaisinko sanoa sen ääneen, että jospa vielä, vielä joskus, mekin asuisimme omassa kodissa ja savupiipusta tupruttaisi iloisesti savua ♥ Katsoimme toisiamme miehen kanssa ja se varovainen toive jäi leijumaan moneksi vuodeksi vielä ilmaan ♥

Tätä kirjoittaessa itken. Ehkä hieman hämmentyneenä siitä että vieläkin koen noista muistoista vahvaa tunnetta siitä kaikesta mitä jouduimme kokemaan. En ole ikinä tätä kaikkea laittanut sanoiksi mihinkään ja tunnen että tämä oli puhdistavaa... ♥

SINULLE... joka laitoit minulle yksityisviestiä blogisivustolle ennen joulua ja kysyit ajattelenko ikinä vähäosaisia, niitä kenellä ei ole varaa mihinkään, kun minulla sitä näyttää olevan ja ostelen kovasti aina kaikkea??! En ymmärrä miten kysymys ja toteamus sopii yhteen.. Enhän voi elää elämääni muiden ihmisten mukaan?? Enkä minä päätä kuka lukee ja seuraa minua täällä somessa, se olette te itse ♥ Mutta kysymykseen vastaan että kyllä minä ajattelen, joskus liikaakin ♥

Toivoisin ettei kukaan ihminen arvostelisi toisen onnea, tuntematta myös sen saman ihmisen suruja. Minä toivon että blogiani käy seuraamassa ne ihmiset jotka arvoiltaan ja ajatuksiltaan on samanlaisia kuin minä. Tarkoitukseni ei ole ikinä pahoitaa kenenkään mieltä, ei yksityiselämässä eikä täällä jos minunkaan mieliä ei pahoiteta.
Kateellisuus myrkyttää mieliä ja saa tekemään pahoja asioita ihmisille. Ei kannata hukata aikaansa muiden kadehtimiseen vaan hoitaa ja vaalia omaa onneaan ♥

Nyt tässä hetkessä, mulla kuplii jotain isoa ja lämmintä mun sydämessä. Myös pelkoa, vähän ahdistustakin. Epävarmuutta ja onnea. Aika värikäs soppa siis.
Me nimittäin ostettiin juuri oma koti ♥ Toivon enemmän kuin mitään muuta että tämän haalean keltaisen seinien sisällä, punaisen katon alla, tulisi asumaan onnellisia ihmisiä. Toivon iloisia naurun hetkiä, ystävyyttä kahvi/teekuppien äärelle, saunan lauteille raukeita ajatuksia, yhteiseen rakkauteen lisää saumattomuutta, kipeää kasvua ja sen kautta oppimista. Ja remonttia juuri sen verran ja siinä kohdassa kun sitä itse haluamme ♥
Olisiko tämä liikaa pyydetty? Toivon myös itseltäni pitkiä ja innokkaita blogipostauksia, kaikesta siitä mitä näiden seinien sisällä ja ulkona ihanassa puutarhassa tapahtuu ♥

Toivottavasti sinäkin olet siellä onnellinen, jostain mitä on jo tapahtunut tai mistä haaveilet, se voi myös hyvinkin toteutua ♥ Palataan!!!!

P.S Kuvia tulossa seuraavaan postaukseen ;)