perjantai 24. kesäkuuta 2016

Kukkakimppu-voileipäkakku ♥




 Tänään herättiin keskikesän juhlaan ilman vesisadetta joten johan siinä on syytä hieman kippistää :)
Meillä onkin jo lasten kuohujuomat sitä varten jääkaapissa viilentymässä :D
Kokkoa käydään katsomassa iltasella lasten ja lapsenlapsen kanssa sekä syödään ja herkutellaan. Eiköhän siinä ole tämän juhannuksen kohokohdat meillä. Ollaan vietetty perheenä yhdessä yleensä aina juhannus ja nyt onkin outoa ja ikäväkin tytärtä, joka ison vauvamahansa kanssa viettää tänään laskettua aikaa odotellen sairaalaan lähtöä omassa kotona. Viimeiset ajat on piiiiiitkiä... mutta lopputulos odottamisen arvoinen ♥

Eilen töiden jälkeen iltasella yhdessä miehen kanssa hääräiltiin keittiössä ja tehtiin voileipäkakkuun täyte ja kokosin sen sitten pyöreään isoon vatkauskulhoon kerroksittain. Mun salaisuus hyvään täytteeseen joka tuo sopivasti makeutta on viinirypäle. Aamulla sitten kumosin kakun vadille ja kuorrutin täytteellä vielä päällisen johon ripottelin hieman juustoa. Kukan varret on kevät sipulista. Kinkku ja metukka siivuista kiertelin kukkia ja sivuille laitoin herneenversoja. Kurkusta kukkamuotilla koristeita ja terassilta orvokkeja. Kukkakimpun varret sipaisin juuttinarulla romanttisesti kiinni. Ja Bon Appetit. Helppoa ja mun mielestä tuli onnistunut :)

Ihanan kakkulapion löysin jostain halpis kaupasta 3 eurolla. Täydellinen herkkuhetki oli valmis!

Tänään on mun miehen nimpparipäivä ja mansikkakakun kokosin juhannus kahvien kanssa ihan kaupan valmiista 3-kerroksen kakkupohjasta. Väliin vaniljatuorejuustolla maustettua kermavaahtoa ja suomalaisia mansikoita.
Meidän juhannus on valmis ja oikein aurinkoista ja hauskaa toivottelen sinullekkin ♥



14 kommenttia:

  1. Ihanat kakut olet tehnyt. Kyllä kelpaa herkutella ja juoda nimpparikaffetta, kun on noin ihanat herkut pöydässä.
    Oikein mukavaa juhannusta teille kaikille! Toivotaan, että pian saatte vauvauutisia tyttäreltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Oli mukava tehdä rennolla otteella ja onnistuikin ihan hyvin! Nyt on jussit vietelty ja töihin pitäisi mennä.. PLAAH mutta ihanan aurinkoista päivää sinulle ♥

      Poista
  2. Aivan iiihana tuo voileipäkakku!!!
    Kyllä teillä ollaan jännittävissä fiiliksissä nyt.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ♥ Kivaa juhannuksen jälkeistä kesän jatkoa sinulle!!

      Poista
  3. Kauniita kakkuja!
    Ihanaa juhannusta teille ja jännittäviä odotuksen hetkiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aivan ihania odotuksia nyt onkin edessäpäin kun on niin kaunis sänkykin mummin murulla ;) ♥ Kivaa aurinkoista kesäkuun jatkoa!!!

      Poista
  4. Tuo voileipäkakku on kuin kaunis kuin kukkakimppu.
    Oikein hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli helppo tehdäkkin ♥ Ihanan aurinkoisen lämmintä päivää sinne!!!

      Poista
  5. Hauska kukkakakku! Kivaa juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kivaa aurinkoista kesäkuun jatkoa Laura ♥

      Poista
  6. Ihanat kakut! <3 Hyvä idea tuo kukkakimppu-kakku! Onnea odotukseen niin tyttärelle kuin isovanhemmillekkin!

    VastaaPoista
  7. Voi nuo kukkakimppu voikkarit ovat niin kauniita, niin myös tämäkin yksilö, aivan ihana. Aurinkoista viikkoa

    VastaaPoista
  8. Voi nuo kukkakimppu voikkarit ovat niin kauniita, niin myös tämäkin yksilö, aivan ihana. Aurinkoista viikkoa

    VastaaPoista
  9. Voi nuo kukkakimppu voikkarit ovat niin kauniita, niin myös tämäkin yksilö, aivan ihana. Aurinkoista viikkoa

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3