tiistai 26. marraskuuta 2013

Tunnelmallisin terveisin



Tiistai huomenta <3
Kirpeä pakkasaamu oli ulkona ja täysin tervetullut ilmiö vihdoinkin :) Kauniisti oli pakkas-ukko kuurannut puita ja talon kattoja, että edes hämäyksenä on ulkona jotain valkoista, sitä lunta edelleen odotellessa!

Aamusta järjestelin hieman uusiksi piirongin päällistä ja jotenkin nuo kattauskyntteliköt on vallanut mun sydämen. Löysinkin tuommoisen siron ja pienehkön kynttelikön aivan sattumalta kauppareissun yhteydessä viime perjantaina ja tänään sitten kaivelin viime joulun alla ostaman lasipullon vaatehuoneen kätköistä ja siihen riitti pelkkä satiininauha huolettomasti solmien koristeeksi. TYKKÄÄN <3


Meillä oli mukava viikonloppu, kun veljeni perhe tuli vierailulle Jämsänkoskelta ja Lauantaina sitten kierreltiin kauppoja ja käytiin kahvilla herkuttelemassa donitseilla. Illasta katottiin DVD:ltä Sami hedbergin stand up komediaa parhaimmillaan ja kyllä siinä meinasi pissit housuun lirahtaa nauraessa kyljet kipeenä, ihan paras mies tuohon alalle!
Sunnuntaina jouduttiin sanomaan heipat taas hetkeksi ja suunnattiin mekin Kotkaan kummi-tyttöä lahjomaan <3 Ihana viikonloppu taas!
Tuliaisina vierailla oli kassissa uusin muumi muki, josta sitten onnellisena hörpin teetä tänään aamusella :)

Täällähän oli muitakin muumifaneja? :)

Eilen me vietettiin joulua etukäteen mummolassa <3 Äitini oli tehnyt laatikot ja sinapit, paistanut kinkun ja hauduttanut karjalanpaistin, unohtamatta muusia ja lihapullia, NAMI!!! Olipa mukava nimipäivä perheen kesken! Hirmuisen homman oli äitini taas jaksanut nähdä meitä varten, kiitos siitä, kyllä perhe on parasta <3 Nyt voikin sitten mummo lähteä hyvillä mielin reissuun jouluksi!

Kohti ensimmäistä adventtia tohinalla mennään, palataan pian uudestaan!!

 

1 kommentti:

  1. Heippa HeiDi ja kiitos <3 Kuvia joudun ottamaan ihan kännykällä, mutta on siinä aikasta hyvä kamera! Paremmat kuvat sillä tulee kun mun digi kameralla :) Vähän mietiskelin josko järkkärikameraa joulupukilta pyytäisin, mutta en kyllä tiedä oisko mua sitte aina kantamaan sitä "möhkälettä" mukana.. Huippu kuviahan sillä kyllä tulisi!!! Mulla on kuvankäsittely ohjelmia joita olen nyt pikku hiljaa opetellut käyttämään ja niissähän on rajattomia mahdollisuuksia. Olen innostunut kyllä oikein tuosta valokuvauksesta ja mulla meneekin kuvien kanssa aina eniten aikaa, kun olen tarkka mimmoisia kuvia laittelen tänne :) Ihana harrastus on tämä bloggaaminen kyllä <3 Hyvää viikon jatkoa ja piipahtelehan tänne taas mua moikkaamaan ;)

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3