sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Aurinkoista pääsiäistä :)



Heippa hei kaikille ♥ :)

Mulla sydän on ollut pakahtua tästä kaikesta auringon paisteesta, kevään tuoksuista ja pihamaalla lumen alta esiin tulevista tuttavuuksista mitä olen käynyt kiertelemässä ja ihmettelemässä ♥
Mä en tiedä miten olen voinut elää ilman tätä kaikkea monet vuodet ja nuorempana en ollut niin kiinnostunutkaan pihasta ja puutarhasta kun oli kädet täynnä lapsia! Nyt olen!
Suorastaan ahmimalla luen puutarha aiheisia lehtiä ja googlettelen ideoita mitä ihmettä tuonne suloisen pieneen ikiomaan kasvihuoneeseen voisin laittaa kasvamaan.



Kevään ensimmäinen puutarhalla käynti on aina täynnä tunnetta. Se ensimmäinen hengenveto astuessa kukkien keskelle on huumaava. Vaikka vielä on puutarhalla paljon tyhjää ja hyllyt odottaa lisää kukkia myyntiin on pikkupakkasia kestävät orvokit uskollisesti siellä jo valmiina istutushommiin ♥ Lisäksi mukaan lähti kauniita lemmikkejä ja uusi tuttavuus patjarikko. Tästä tuli heti yksi suosikeista, niin kaunis ja jotenkin herkkä. 

*Patjarikko on matalakasvuinen maanpeittoperenna, joka muodostaa kukkamattoja valkoisin, vaaleankeltaisin, ruusunpunaisin tai karmiininpunaisin kukin.



Meillä tämä pääsi kuitenkin pihalta löytyneeseen vanhaan pataan, loppujen lumien sulaessa täytyy tälle ihanuudelle etsiä paikkaa pihalta mihin pääsee levittäytymään jokavuotiseksi iloksi ♥




Joka vuosi orvokkeja täytyy päästä istuttamaan ulos jo huhtikuussa. Jos oikein uhkaa mennä hallan puolelle, nostelen näitä iltaisin sitten suojaan ja aamusta taas esille. Mutta hyvin on minulla orvokit kestänyt joka vuosi pitkälle kesään paleltumatta! Orvokki tuo ensimmäisenä kevään terassille tai pihaan ♥

Kynnen aluset mustina mullasta, auringon lämpimästi paistaessa, on ihan parasta terapiaa mielelle. Voi ette usko, miten rakastan lokkien kirkunaa, se tuo ehdottomasti mieleen kesän ja veden liplatuksen. Kaikki lumen alta heräävät tuoksut ja ensimmäiset pörriäisten surinat, voi kuinka onnellinen ihminen voi ollakkaan tämmöisistä asioista!!!




Siellä se vielä tyhjänä nököttää, mutta ei kauaa, kun ensimmäinen idea ja oikeat kalusteet löytää sinne tiensä. Pieni sievä ikioma kasvihuone ♥ 
Kasvihuoneen takana on lavoja missä kasvaa myös ainakin persiljaa ja mansikkaa, kaikki on niin jännittävää kevään edetessä, kun ei vielä tiedä mitä kaikkea putkahtelee esiin lumen alta! Kauniisti ja huolella on onneksi tätä pihaa hoidettu, niin tästä on hyvä sitten jatkaa ja tehdä pikkuhiljaa omannäköistä ja makuistakin!



Kyselin instan kautta mikä se tämä ihastus sitten onkaan ja luulin ruusuksi... No onneksi minulla on alan ammattilaisia siellä seuraamassa ja kertoikin minulle tämän olevan mahonia. On kiva saada kaikille oikeat diagnoosit jolla tietää näitä sitten edes jotenkin hoitavansa :D
Nyt jäädään vaan odottelemaan kauniita kovasti kasvavia kukintoja!



 
Tässä kuvassa näkyvässä piharakennuksessa on myös jotain semmoista mistä vaan monet vuodet haaveilin ja huokailin unelmoiden muiden blogien postauksissa, nimittäin tuleva kesähuone. Sen sisustusta ja maalamista tässä kovasti suunnittelen, katselen ideoita netistä ja täytyy lähteä etsimään yhdelle seinälle tapettia. Tarkoitus olisi että siellä voisi myös kesäisin yöpyä, joten täytyy miettiä miten kaikki saa toimimaan pieneen huoneeseen. Mutta en malta odottaa, kun se on valmis. Taas yksi huone/oleskelutila lisää nauttia tästä kaikesta ♥



Ulkoterassikin on saanut paviljongin ja kalusteet sekä uuden grillin. Miehelle grillaus on kesän lempi harrastuksia ja meille se sopii vallan mainiosti. Se että saa kattaa pöydän ulos terassille auringon paisteeseen ja nauttia ulkoilmasta, ei ole mitään sen ihanampaa ♥ 

Me ollaan täysin myyty tälle rintamamiestalolle, hyvään makuun vanhanajan tunnelmalle, ikiomalle pihalle ja omalle rauhalle että juuri tällä hetkellä ei ole mitään mitä elämältä puuttuisi ♥
Toki perhe ja terveys on niitä asioita mistä pitää kiinni viimeisenä, mutta toivotaan että tämä onni säilyisi ja jatkuisi pitkän aikaa, koska kuitenkin kaikki loppujen lopuksi hyvässä elämässä koostuu tavallisesta arjesta ja asenteesta mistä asioista se onni loppujen lopuksi tulee ♥ 

 
P.S Ja eihän nämä postaukset sen vilkkaammin synny tänne blogiin, kun ei malttais istua koneen ääreen joka päivä vaikka toisaalta tämäkin on se rakas harrastus josta ammentaa voimaa arkeen. Kirjoittaminen on tärkeää minulle, mutta tuo instagram on nopeudessaan niin houkutteleva että sinne on helppoa heittää ajankohtaiset päivitykset nopeasti. Kiitos tänne tulevista kommenteista, ne on AINA IHAN VALTAVAN IHANIA LUKEA ♥ 

Kiitos seuraajat instagramissa, teitä on tullut sinne tasaiseen tahtiin koko ajan lisää ja tarinoiden seuraajat on tuplaantunut kevään aikana ♥ Jatketaan siin näin, ilman stressiä!! Ihanaa aurinkoista pääsiäistä. Meillä syödään suklaata, juodaan alkoholitonta skumppaa, grillataan ja katetaan pöytä terassille ekaa kertaa sekä lämmitetään pihasaunaa taas ♥ ♥ ♥ Moikka!!!

11 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä tosi kiva piha ja juuri sopivan kokoinen; ei liian pieni eikä liian iso. Kasvihuone ja sen läheisyydessä olevat kasvulavat ovat vain plussaa kaiken luun lisäksi. Niitä kaipaisin meidänkin pihalle. Ehkäpä joku vuosi saisin minäkin niistä nauttia. Pihasauna ja sen tunnelma on varmasti myös todella mukava, kun pääsee helposti saunasta vilvoittelemaan pihasaunan edustalle ja samalla voi ihastella kaunista pihaa. Mukavaa pääsiäistä sinulle, Katja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Krisse kommentista ja kun jaksat käydä kirjoittelemassa tänne, vaikka itse olen ollut todella huono tässä vuorovaikutuksessa :)♥ Ihanaa kevättä ♥

      Poista
  2. Ihana piha teillä on ja kiva kun saat laittaa sitä juuri niin kuin haluat. Mukavaa pääsiäisen jatkoa koko teidän porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi ♥♥♥ Sinulle ja perheellesi myös ihanaa kevättä ja lämmintä kesää!! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia <3 mukavaa kevään jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanaa on ollut saada seurata teidän perheen uuden kodin laittoa ja sen tuomaa tunnetta ❤️😍🤩niin kaunista ja kodikasta tulee ❤️Kyllä oma koti on vaan maailman paras paikka 💕 Iloisia kotoilu hetkiä sinne ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Ihana kuulla!!! Kyllä oman kodin rauha on voittamaton!! Oikein mukavaa kevättä, toivotaan lämmintä kesää :)

      Poista
  5. Aurinkoista kevättä Sinulle 💛 ihana blogi 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ♥ ♥ ♥ Ihania kevätpäiviä myös sinne :)

      Poista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3