lauantai 30. maaliskuuta 2019

Keittiön muutoskuvia!


No nyt se kevät sitten eilen tuli ♥ Ihan mielettömän kaunis ja lämmin ilma! Oli vapaapäivä töistä sekä päätin että myös remontista ja heti aamusta tein keittiössä makaroonisalaattia viikonlopuksi sekä leivoin mud caken. Istuin ystävän kanssa aamuteellä monta tuntia rupatellen ja päivästä menin siivoamaan lasitetun terassin. Vähän shoppailin ja hain kukkia terassille ♥ Tuo lasitettu terassi on vaan ihan super ♥ Koko eilinen päivä oli pitkästä aikaa ihanan rento ja sai todella hyvälle mielelle!!


Tämän viikon alkupäivät oli työtunteja täynnä. Välillä ei tiennyt oliko vaatteissa enemmän maalia kun siellä missä piti, mutta monien maalaustuntien jälkeen alkoi tulla valmista ja tiesihän sen että lopussa kiitos seisoo, vaikka välillä usko meinasikin loppua :)

Keittiö, eteinen ja olohuone oli täynnä keittiön kaappien ovia, yhteensä 11 kappaletta. Jokainen ovi vaati kolme maalauskertaa. Kun kaappien ovet olin maalannut kertaalleen ja piti välillä odottaa maalin kuivumista, pisti eteisen puuvalmis ovi silmään. Päätin olla reipas ja maalata senkin samalla. Kun puhelimeen tuli soitto kuljetusfirmalta että seuraavana päivänä saapuisi uusi pesukone, ajattelin että jos nyt ollaan "järkeviä" maalattaisi samoilla höyryillä vielä kellarikerroksen pukuhuone/kodinhoitotilan nurkka, mihin sitten pesukoneen saisi kätevästi valmiiseen tilaan...
Tässä kohtaa otettiin myös miehen kanssa palaveri, koska tässä kohtaa tämän pariskunnan eroavaisuudet astui näyttämölle.. :D
Minä pupu duracell ja herra verkkainen ♥ Yhteistuumin saatiin kuitenkin maalattua kellarin tilat valmiiksi pesukoneelle! Vielä jäi odottamaan sutia suihkutilan katto, mutta se saa hetken nyt odottaa! Melkein voisin sanoa että on maalaus ähky...




Multa on hurjasti pyydetty ohjeita vanhojen keittiönkaappien maalaamiseen ja nyt tässä pieni tiivistelmä!

- Pese maalauskohde! Joko maalipesulla joka vielä hieman karhentaa maalattavaa pintaa tai sitten vaan miedolla pesuaineella puhtaaksi!
- Työvälineeksi oviin valitsin pienen vaahtomuovitelan joka tekee pinnan mahdollisemman sileäksi. Telan pää oli pyöristetty millä oli helppo maalattu myös ovissa olevia kouruja. En tarvinnut sivellintä lainkaan.
- Maalit! Suosittelen alle tartuntapohjamaalia, joka antaa pitoa päällimaalille ja estää mahdolliset läpitulot maalin läpi. Itse valitsin Tikkurilan Otex akvan, vesiohenteisen maalin, jolla miellyttävä maalata sisätiloissa, lähes hajuton, nopea kuivumaan! Yksi kerros ensin tällä! Ei paksulti!
- Päälle itse suosin Helmi kalustemaalia! Sekin vesiohenteinen, minun suosikki maali. Kannattaa miettiä valmiiksi myös himmeys aste. Himmeää en suosittele kaapin oviin koska on vaikeampi pyyhkiä ja pitää puhtaana. Meidän valinta oli puolihimmeä maalaisromanttiseen kotiin. Vielä olisi Helmestä kiiltävä, mikä on helppo pitää puhtaana ja on hyvä valinta moderniin sisustukseen!

Liuotinohenteisessa maalissa plussa puolia olisi että vetäytyy vieläkin sileämmin maalattuun pintaan, ei jätä siveltimen jälkiä, mutta haisee ja vaatii välineille omat tärpätti pesuaineet. Sekä aikojen saatossa valkoinen maali käy kellertämään liuotinohenteisella maalattaessa. Suosittelen ympäristöystävällisempää vesiohenteista ♥
- Katso maalipurkin kannesta tarkemmat kuivumisajat ja noudata niitä jotta lopputulos on parhain!
- Kun vaihdat vielä uudet kahvat vanhoihin kaappeihin voi lopputulos olla aivan yhtä hyvä kuin että olisit ostanut uudet kaapin ovet ;)

Katsotaan miltä meidän keittiön muutos näyttää toiselta seinältä katsottuna!

ENNEN!


JÄLKEEN ♥


Seinäkaappien tilalle halusin avohyllyt, joka toi huoneeseen heti lisää tilan tuntua ja avaruutta. Samalla sain kauniita astioita enemmän näkyviin. Kaikki keittiön koneet on valkoisia ja olen ihan lovena noihin smegin koneisiin. Sopivat hyvin vanhan rintamamiestalon tyyliin ja aikaan ♥

ENNEN!


JÄLKEEN ♥



Astianpesukoneen ja kaapiston välissä oli hassu rako mihin ei mikään standartti kaappi sopinut, joten näppäränä tyttönä, muutamien tuntien netissä pyörimisen jälkeen löysin mistäpä muusta kun Ikean sivuilta lokerikon joka oli kuin tehty tuohon rakoon. Mietinnässä on nostaa se samaan tasoon muiden kaapistojen kanssa ja laitta siihen sokkeli. Mutta nämä on näitä pikku juttuja sitten kun laitellaan listoja ja muita pieniä hienosäätöjä vielä keittiössä!

Monet talon ostajat ovat sanoneet että talokaupoilla juostessa sitten vaan tietää kun se oma talo osuu kohdille, kun astuu kynnyksen yli niin tulee se tunne että tämä on meidän koti. Meillä oli heti se tunne melkein esitettä lukiessa jo ja nyt muutaman viikon täällä asuneena voin sanoa että tässä talossa on joku selittämätön rauha. Semmonen hyvä tunne ja fiilis joka laittaa sydämen pompottelemaan onnellisena ♥ Ja se riittää minulle ♥ 

Mukavaa viikonloppua, voikaa hyvin ♥

11 kommenttia:

  1. Niin kaunista <3 toi tapetti on ihana ja valkoinen väri raikastaa koko keittiötä :) Reippaana oot ollu. t. mella ps. lasiterassista kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset ♥ Muutos oli kyllä niin mieleinen ja raikasti koko huoneen! Terassista juuri tuli ulos tuore postaus ;)

      Poista
  2. Mahtava muutos kertakaikkiaan ja niin romanttista siellä!
    Nopeasti olette saaneet tehtyä maalauksia sun muita juttuja.
    Mielenkiinnolla odottelen uusia kuvia uistakin huoneista.

    Kaikkea hyvää tulevaan viikkoon Katja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sitä romantiikkaa ja valkoista mitä rakastan ♥ Ihanaa Huhtikuuta sinulle ja kiitos vierailuistasi ♥

      Poista
  3. Ihanan näköistä. :) Kaunis kukka tapetti, sopii täydellisesti keittiöön, ja valkeiden kaapin ovien kanssa. Mukavaa huhtikuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Tapetti oli kyllä napakymppi myös keittiöön ♥ Ihanaa kevättä!!! :)

      Poista
  4. Voi miten kaunista teidän uudessa kodissa onkaan <3 Huiman muutoksen saa maalamalla,ja lopputuloshan on todella hyvin onnistunut <3 Ihanaa huhtikuun alkua ja iloisia keväthetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ♥ Maalaamalla saa kyllä jo pelkästään huikeita muutoksia! Aurinkoista Huhtikuuta :)

      Poista
  5. Onpa todella huima muutos ja teitte kaiken tuon itse, ei voi kuin hattua nostaa.
    Oikein rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ♥ On tässä ollut hommaa mutta myöskin palkinnut sitten jälkeenpäin hyvällä mielellä :) Ihanaa kevättä ja aurinkoista Huhtikuuta ♥

      Poista
  6. Hieno muutos, paljon raikkaampi yleisilme keittiössä! Meillä olisi tarkotus teettää keittiön ovien vaihto. Mietin myös maalaamista, mutta tulin siihen tulokseen että tahdon ne vaihdettavan kokonaan.

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3