tiistai 28. elokuuta 2018

Kahden teinitytön huone!


Huomenta ♥

Ennenkuin aloitetaan sen pidemmälle, otetaan hyvät ja huonot uutiset!
Ensinnäkin olen mielettömän iloinen ja liikuttunut saamastani palautteesta palata takaisin tänne blogimaailmaan ♥ ♥ ♥ Ootte sittenkin jaksanut minua odotella ja jokunen vielä lukee blogianikin, ISO KIITOS IHANAT!!!

Huonot uutiset on että olen pahoillani kuvien laadusta! Minulla on uusi puhelin ja puhelin on niin raivostuttavan "hieno" tekniikaltaan että täytyy käydä ilmeisesti valokuvaus kurssi ennenkuin sen kanssa tulee toimeen.. Sitä ennen joudutte nauttimaan kirjoituksen sisällöstä enemmän kuin kuvista :D

Mutta meillä on siis tehty pientä pintaremonttia. Koko kevään ja kesän uinunut sisustusinspiraatio röyhähti valloilleen, kun lomat loppui ja arki alkoi.
Oli tälle kohteelle jo vihdoin oikeaa "tarvettakin" koska kaikki jäi pahasti kesken viime syksynä muuton jälkeen ja punainen lanka tyttöjen huoneen sisustuksessa katosi samaan tahtiin kun huone muuttui enemmän ja enemmän tyyliltään poikkeavaksi muista huoneista.

1. Virhe! Älä anna kahden samassa huoneessa asuvan tehdä omista "nurkistaan" aivan omanlaistaan, JOS ET KESTÄ värimaailman kaaosta, huonekalujen sekametelisopasta puhumattakaan tai epäilet ettei loppujen lopuksi lapset itsekkään kestä sitä.

No mutta, meillä mentiin kauemmas jotta nähtiin lähemmäs vai miten se meni ja sitten ei muu auttanut kun laittaa maalisuti heilumaan ja tapetti valinta uusiksi. Muutaman viikon ja kaupan jälkeen tytöt vihdoin tuumasi saman tapetin edessä että tämä on hyvä, toinen saattoi sanoa jopa ihana, eikä enää mietitty sekunttiakaan kun tämä ihme tapahtui.. koska teinit ja siskokset! On jopa enemmän sääntö kuin poikkeus olla aina eri mieltä j-o-k-a  i-k-i-s-e-s-t-ä asiasta!



En ole ikinä tykännyt kirjoituspöydistä, mutta viisilapsisessa perheessä niitä vaan on ollut...kymmeniä jostain syystä..käytännöllisyys, mukako?? Ja taas menin ostamaan vuosi sitten uudet ja molemmille vieläpä erilaiset???
Onneksi on nettikirppis ja ei aikaakaan kun vuodentakaiset virhe ostokset oli kuitattu takaisin ja rahat sijoitettu uusiin SAMANLAISIIN meikkipöytiin! Meikkipöydillä voi myös tehdä läksyjä mutta syvyysmitta pöydissä on pienempi mikä mahdollistaa päästä lähemmäs peiliä kun kaunistautuu! Pöytiin löytyi myös ihanat peilit, ei liian koristeelliset mutta näyttävän kokoiset.


Pöydät laitettiin vierekkäin peilien kanssa ja tästä tuli yhdelle seinälle kaunis kokonaisuus ja pienestä huoneesta tuli heti selkeämpi ♥



Pöydissä on kaksi isoa vetolaatikkoa mihin mahtuu meikit. Siveltimet ja hajuvesipullot voi olla pöydillä kauniisti esillä! Kuopus halusi suloisen vaaleanpunaisen taljan tuolinsa päälle ja se toi kokonaisuuteen ihanaa pehmeyttä ♥



Huoneessa maalattiin kaikki seinät valkoistakin valkoisemmalla lumi maalilla.
Maalipinnan sai myös nukkumaseinän tummanharmaa tiilitapetti, joka sijaitsee meikkipöytiä vastapäätä! Tästä tulossa  myöhemmin oman postauksensa, kunhan löydetään sopivat yöpöydät ja valaisimet tytöille.

Huoneessa oli valoa imemässä tummanruskeat ikkunanpokat sekä ruskea vaatehuoneen ovi, jotka myös maalattiin valkoisiksi! Tummanharmaa pimennysverho meni myös vaihtoon!



Vaikka tuossa nyt menikin muutama päivä/maalipurkki touhutessa niin lopputuloksena oli huikea muutos! Huoneessa on nyt äärimmäisen rauhallinen tunnelma tehdä läksyjä, nukkua, meikata tai hengailla kavereiden kanssa ♥



Maalaustarvike, tapetti ja uusia huonekalukuluja, pienennettiin myymällä entiset huonekalut, verhot ja peilit, jolloin päästiin kohtuulliseen hintaan huoneen muutosta tekemään. Käden taidot tapetoinnissa ja maalauksissa on merkittävät, ettei tarvitse ulkopuolista apua tämmöisiin hommiin palkata :)

Mitäs tykkäätte, sen mitä kuvista saitte tihrustettua? :D Tästä sitten jatketaan vastapäiselle seinälle ja kokonaiskuviin kunhan työkiireet helpottaa ja löytyy just ne oikeat yöpöydät ja muut jutut!
Nyt ei pidä hötkyillä niin saadaan kestävämpää kehitystä ;)

Lämpöisiä viimeisiä Elokuun päiviä sinulle ♥


20 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän kaunista jälkeä! Kyl tuolla viihtyy varmasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ♥ Kyllä tytöt on viihtyneet ja vielä kun saa toisen puolen huoneesta sisustettua niin mikäs tuolla on hengaillessa :D

      Poista
  2. Tykkään tykkään tykkään❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä tapettia. Meilläkin oli ruskeat ikkunapokat.
    Isäntä on maalannut niitä, aikamoinen työ.
    Mutta kyllä kummasti valaisee koko huoneen.
    Tykkään kovasti huoneestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tapetti valinta osui kyllä nappiin!! ♥ Ikkunan pokien maalaus valkoiseksi muuttaa melkoisesti huoneen ulkonäköä ja valon määrää :) Täytyy jatkaa muihin huoneisiin myös meillä kunhan ennättää!!

      Poista
  4. Ihana tapetti <3 Kyllä se valkoinen vaan valoisuutta ja "puhtautta" tuo! Varmasti neidit tuolla huoneessa viihtyvät. Seuraavia kuvia odotellessa, ihanaa inspiraatiota näistä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Valkoinen on niin lemppari!!! Ihana kuulla että saat inspiraatiota blogistani, parasta palautetta!!! ♥

      Poista
  5. Tapetti on tosi kaunis. Hyvä idea laittaa meikkipöydät samalle seinälle vierekkäin ja molemmille samanlaiset niin pöydät kuin peilitkin. Sillä sait hienosti aikaiseksi yhtenäisen kokonaisuuden. Tosi hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Kokonaisuus oli vihdoin onnistunut, olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuihin ja valintoihin :) Nyt vaan toinen puoli yhtä onnistuneesti purkkiin...toivottavasti ♥

      Poista
  6. Hyvältä näyttää, meikkipöytä ratkaisu oli hyvä!!
    Ja tapetti on kaunis.
    Odottelen innolla seuraavia kuvia :)

    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ♥ Niin onnistunut olo vihdoin itsellänikin tuon huoneen suhteen :) Oikein ihanaa viikonloppua sinulle ♥

      Poista
  7. Kaunista ja valoisaa! Meikkipöydät peileineen ovat huiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen tuo ihmeitä kyllä ♥ Kiitos!! Ja oikein mukavaa viikonloppua sinne ♥

      Poista
  8. Oi, miten kaunista ja valoisaa. Kyllä maalilla ja vaalealla tapetilla saa paljon aikaan. Niin, ja kuka tyttö ei tuolla viihtyisi, niin ihanat meikkipöydät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ ♥ Valkoinen maali on kuin taikaa!!! Ja olen kyllä tyytyväinen noihin ratkaisuihin tuossa huoneessa :) Ja onneksi on tytötkin! ♥

      Poista
  9. Kaunista! Kyllä tuolla kelpaa neitokaisen asustaa! Mutta voin hyvin kuvitella soraäänet suunnitelmissa ja erimielisyydet tyttöjen kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Juu kyllä tuolla välillä väännetään kovastikkin elämän suurimpia kysymyksiä :D

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3