lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää joulua ♥




Lunta tupruttelee taivaalta pikku pakkasessa, voiko olla täydellisempää säätä aatonaattoon ♥
Tietysti joululiikenteen kannalta, joulun viettoon autolla matkaavien täytyy pitää maltti liikenteessä, terveisiä tien päälle tyttären perheelle ♥

Minä jo aamusta aikaisin heräsin kun ei uni enää tullut silmään, ei ole vielä lasten joululoma aamut ohjelmoitunut tajuntaan pitkine aamuine ilman herätyksiä. Niin huippua saada olla yhdessä muutama viikko ♥ 

Pesin sitten aamutuimaan seitsemän aikaan pyykkiä, vessan ja laitoin petivaatteet valmiiksi jouluvieraille. Kuorrutin kakun ja leivoin joulutorttuja. Sinapin pyöräytin hellalla purkkiin ja kinkku paistui uunissa. Paljon on kerinnyt touhuamaan vaikka rennolla otteella!



Viimeinen pussillinen on enää jännitystä enkelilläkin joulukalenterissa jakamatta, huomenna on vihdoin ihana jouluaatto ♥ Kynttiläpurkit on täytetty, patterit vaihdettu valoihin ja joka nurkassa on niin tunnelmallista!!




Paljon erilaisia tunnelmia ilmassa ja tytöt odottelee jo kuumeisesti kuusen alle ilmestyneiden pakettien jakamista. Minä en malttaisi odottaa kun koko perhe on koolla yhdessä, se on niin parasta koko joulussa. Hyvänä kakkosena sitten ruoka, suklaa ja lahjat :)



Ai niin ja joulutortut, ne on ihan mun lemppareita ♥

Näissä tunnelmissa toivottelen teille kaikille ihanille ihmisille oikein onnellista, tunnelmallista joulua joka koostuu jokaiselle niistä omista tärkeistä asioista ♥

Pus ja jouluhali ♥



13 kommenttia:

  1. Ihania joulutunnelmia sielä :) Mukavaa Joulua! <3

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua sinulle ihanuus. <3

    VastaaPoista
  3. Oi miten kiva idea toi kakku missä sydämet❤Hyvää joulua🎄🎅

    VastaaPoista
  4. Ihanaa joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  5. Lumen hopeinen valo,
    sininen hiljaisuus.
    Lämmin tupa,
    rauhaa täynnä mieli.
    On niin joulu.
    -Satu Pusa-

    Hyvää Joulua Katja! ❤️

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! <3
    Oikein mukavaa joulua sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
  7. Hyvää joulua sinne teille koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  8. Lovely blog. Thanks for sharing with us.

    VastaaPoista
  9. Happy Christmas . Like it and so much thanks for shared .

    VastaaPoista
  10. I am always searching for quality posts & articles & this is what I found here, I hope you will be adding more. Clipping Path Services

    VastaaPoista
  11. I read it. Really it's a fantastic article.

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3