keskiviikko 21. joulukuuta 2016

♪ ♫ ♫ ...kolme yötä jouluun on.. ♪♪

Tunnelmallista jouluviikkoa sinulle ♥ Ei oo otsikko ehkä kaikista omaperäisin, mutta niin se vaan on että, enää 3 yötä jouluun ja taas se sieltä vaan vähän niinkuin yllättäen tuli :) Ei siinä että meillä ei oltais jo valmiina, vaan jotenkin tämä Joulukuu hurahtaa aina kuin siivillä!
Jokaisessa joulussa on vähän erilaiset mausteet ja tunnetilat. Viime jouluna sain mieheltä paljon, aika kalliitakin lahjoja, tänä jouluna en toivo mitään. Viime jouluna sain tämänkin vuoden edestä. Joku pieni sydämestä annettu paketti on tietysti ihana, mutta en odota muuta. Läsnäolo ja kahdenkeskinen järjestetty aika silloin tällöin miehen kanssa, niistä voisin huolia lahjakortin ♥
Tänä vuonna se että perhe on koolla, lapset tulevat omista joululahjoista iloiseksi, lastenlasten viaton usko ja aito hämmästys ja onnistunut lanttulaatikko on minun paras joululahjani ♥

Vaikka täällä blogin puolella se ei olekkaan niin kovin näkynyt on mulla henkisesti aika rankka syksy takana. Koko meidän perheelläkin, eniten toisiksi vanhimmalla tyttärellämme, koska hänen ystävänsä aivan odottamatta kuoli tässä syksyllä, aivan lapsi vielä, siinä on ollut sulattelemista ja asioita on käyty läpi erittäin paljon... vain äidin sydän voi yrittää ymmärtää toisen äidin tuskaa ♥
On ollut pelkoja ja outoja tunnetiloja ja paljon, paljon ajatuksia. Olenko riittävä äiti juuri näin? Olenko antanut oikeita eväitä elämään, kohtelenko kaikkia tasavertaisesti siis niin tasavertaisesti kun ihmisenä pystyn. Samalla itselleen armoa antaen, ei kukaan voi olla täydellinen. Tämä on riitettävä!
Oma sairastelu ja lukuisat tutkimukset, omasta vakituisesta työpaikasta mahdollisesti kokonaan irtipäästäminen. Ne on aika suuria asioita. Pitkä sairasloma takana sekä edessä, ristiriitaiset tuntemukset siitä koska toisaalta juuri tätä mun elämä tällä hetkellä eniten tarvitsee. Mä haluan hengittää tän kaiken ulos rauhassa ja harkita tarkaan tulevaisuutta.
Anteeksi, ei ole tarkoitus olla surullinen, oikeasti olen aika onnellinen kaikesta huolimatta ♥ Mulla on ihania ystäviä ja kavereita, tiivis kaikista rakkain perhe, ymmärtävä ja auttavainen äiti ja melkoisen mahtava mies, joka on rinnalla kohta seisonut 20 vuotta ♥
Ennenkaikkea on minä, joka vieläkään kaikesta huolimatta ei jaksa uskoa että elämä loppujen lopuksi on näin vaikeaa, on vain tämä hetki, pitkäksi venynyt suden hetki joka kohta valkenee helpommin hengitettäväksi ilmaksi, jossa hetkittäin on näkyvissä maata mikä jalkojen alla taas kantaa entistä sisukkaammin, kunhan ei lakkaa uskomasta ♥


Olipa helpottava kirjoittaa ajatuksia ulos, listasta nimittäin unohtui kuinka korvaamattomia te lukijat olette tässä harrastuksessa ♥ Kiitos niille jotka ovat olleet alusta asti täällä mukana, yhtä lailla kiitokset uusille ja niille jotka piipahtelee silloin tällöin, kaikki yhtä tervetulleita ♥
Mulla on ensi vuodelle lupaus. Kohdella itseäni arvokkaammin, ottaa hyvinvointi sydämen asiaksi ja tehdä jollain lailla vuodesta 2017 unelmieni vuosi ♥ Pelottaapa kirjoitella näin vahvasti kaikelle kansalle lupauksiaan, mitäs jos niitä ei sitten pystykkään lunastamaan?? Mä luulen että nyt on kliseet enemmän kun totta. Jos ei ole mitään päämäärää, ei se voi toteutuakkaan. Mitä on epäonnistuminen? Sehän on vaan asenne kysymys! Yhteen kompastumiseen ei pidä jäädä makaamaan :) Ensi vuodelle tulossa siis lisää sisältöä blogiin, ihan vähän poikkeavaa normista, sisustus ja kotoilu kuvien lomassa, siitä sitten parin viikon päästä lisää :)
Niinkuin huomaatte meillä on kaikki suunnilleen valmista! Huomenna vielä muutamat kakut ja vanhimman tyttären lemppari jäädykkeet pakkaseen. Pientä viime hetken siivousta ja kutkuttavaa jännitystä. Glögi hetkiä ystävien kanssa. Perjantaina saapuu nuorimmainen lapsenlapsi ja me niin halitaan toisistamme muutaman viikon ikävä pois ja ihan vaan annetaan joulun tulla ♥ Ihan parasta!!
Sydämellä tehtyä blogi haluaa toivottaa sinulle oikein niin ihanaa joulua kun vaan ikinä toivot ♥ Muista ne pienetkin tunnelmalliset ja onnelliset hetket, niistä tulee monta kertaa niitä kauneimpia muistoja ♥
HYVÄÄ JOULUA ♥

P.S Kiitos viime postauksen ihanista kommenteista kaikille!!! 

6 kommenttia:

  1. Iso halaus koko teidän perheelle ja oikein ihanaa joulunaikaa <3

    VastaaPoista
  2. Niin kauni on tuo teidän joulukotinne, kuten aina muulloinkin ♥ Kyllä tuolla kelpaa joulua viettää.

    Mennyt vuosi on ollut sinulle raskas ja toivon, että tuleva vuosi tuo Sinulle paljon kaikkea uutta ja hyvää ♥

    TUnnelmallista Joulua Sinulle, Ystäväiseni ♥

    VastaaPoista
  3. Kauniita ja niin jouluisia kuvia! Oikein ihanaa joulun aikaa myös sinulle ja koko poppoolle!❤

    VastaaPoista
  4. Tuikkivaa ja sydämellistä joulua <3

    VastaaPoista
  5. Lämpöisen onnellista joulua sinun perheelleesi <3

    VastaaPoista
  6. so beautiful is bringing your christmas, as always, ♥ yes there is a good Christmas.

    ดูหนัง

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3