sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kesäinen kattaus juhliin!



Tänään juhlittiin meillä pojan 17-vuotis syntymäpäiviä kaikkien ihanien ystävien ja sukulaisten kanssa ♥
Tarjottavat juhliin suunnittelen jo aina hyvissä ajoin ja keräilen ohjeita ja ideoita aina mistä milloinkin niitä bongaan. Tällä kertaa aika valkoinen ja hillitty koti muuttui puutarha juhliksi keittiön pöydälle. Rakastan kauniita astioita, kekseliäitä vaihtoehtoja aina niin tylsille perinteisille vaihtoehdoille ja nyt oli jotenkin väri iloittelu fiilis. Ei yhtään riidellyt mun silmissä kattauksessa mikään, vaikka sieltä löytyi aikamoinen kirjo kaiken väristä. Luonnonkukkia käytiin keräilemässä edellisenä iltana tyttöjen kanssa ja löydettiin pirteitä päivänkakkaroita ja sieviä kissankelloja. Yhdessä ne oli herkkä ja kaunis kimppu ♥



Tällä kertaa juhlissa tarjoiltiin oma tekemää mansikka-raparperi mehua kahvin tai teen lisukkeeksi, kukka voileipäkakkua ja mansikkaista vaniljakermakakkua. Hiostavan sään ja tukalan kuumuuden vastapainoksi oli nappi valinta löytää mielettömän herkullinen itsetehdyn jäätelön ohje. Tätä tehdään meidän pakastimeen vastakin ja sai paljon kehuja vierailta. Lapset oisi lusikoineet koko jäätelön helposti muutamassa hetkessä suihinsa jos ei olisi joutunut vähän toppuuttelemaan :D Helppo ohje Daim-kinuskijäätelöön löytyy TÄÄLTÄ
Kiitos taas Krisse ja kakkukioski-blogi ♥

Meillä on uusi ihminenkin perheessä, tyttären tytär syntyi muutama päivä sitten terveenä ja suloisena ja en malta oottaa ensi viikkoon että pääsen tätä rakkautta nuuskuttelemaan ♥ Ja sitten se vauvan ensimmäinen mummila reissu, siihen ruksataan kalenterista päiviä :)
Joten kesässä on paljon vielä jäljellä kaikkea ihanaa mm. MUN LOMA!!! :D vaikka ollaankin menossa jo kovasti tohinalla eteenpäin Heinäkuuta!!!

Ihania kesäpäiviä ja rentouttavaa leppoisaa lomaa niille ketkä siitä tällä hetkellä nauttivat!!!
P.S Tulossa postausta vanhan ihanan kehdon tuunaamisesta, kunhan oikea idea, materiaali ja toteutus kohtaa ;) 



10 kommenttia:

  1. Onnea synttärisankarille! Ihanat tarjoilut olit taas loihtinut juhliin. Tuo daim-kinuskijäätelö on kyllä tosi hyvää. Täytyy varmaan tehdä pian sitä itsekin lisää.Kiitos lomatoivotuksista! Täällä tosiaan on herätty ensimmäiseen loma-aamuun :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sankari kiittää ♥ Jäätelöstä on tullut meidän lasten ehdoton suosikki!! Täytyy taas käydä kaupassa kipasemassa tarvikkeita, hyvä vieras vara tuo oisi myös jos vaan säilyisi siihen asti pakkasessa :D Kivaa päivää sulle ♥

      Poista
  2. Vautsit, mitä herkkuja olet loihtinut, ihana kesäjuhla ja onnea pojallesi! Mukavia kesäpäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Ihania kesäpäiviä myös sinne vaikka aurinko on ollut kadoksissa jo tovin täällä ... :)

      Poista
  3. Kauniita kakkuja! Varmasti myös herkullisia!
    Onnittelut Mummille!

    VastaaPoista
  4. onnea teille, kaikilla on ollut syytä juhlia ! Hmm, uusi ihminen <3 Päivi*

    VastaaPoista
  5. Ihana idea toi kukka kakku, pitää panna mieleen.
    Onnea juhlien sankarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli lempparikakku kesän juhliin :) Kivaa viikonloppua ♥

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3