tiistai 19. huhtikuuta 2016

Syntymäpäiväjuhlat ♥





Moikka moi ♥
Meillä viikonloppuna juhlittiin tyttöjen syntymäpäiviä. Neiti 14v ja Neiti 11v :)
Juhlat meni alku meuhkaamisen ja kaiken hössötyksen jälkeen rennolla fiiliksellä ja illalla oli väsyneitä mutta onnellisia tyttöjä sängyissään. Lapsille nuo juhlat on tärkeitä ja oli ihanaa kun vieraat muisti meitä. Kyllä kuitenkin syntymäpäivät on lapsille yksi vuoden odotetuin juttu!!!

Tarjottavat tehtiin yhdessä perheen kesken ♥ Tytärkin oli miehensä kanssa viikonloppu kylässä! Masu oli kovasti kasvanut ja muutaman kuukauden päästä taas uusi tulokas raivaa tietä sydämestä ♥ En malta odottaa, vaikka sen synnytys odotus jännitys kauhistuksen voisin jättää välistä...Viime syksynä ne oli elämäni piinaavammat tunnit kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi... Ja tiedän ettei se ole toisella kertaa yhtään sen helpompaa :D

Eilen käytiin sitten perinteisesti törsäämässä lahja rahoja shoppailemalla ja tytöt teki onnistuneita ja hyödyllisiä ostoksia. Meillä joutuu käyttämään osan lahjaksi saamistaan rahoista semmoisiin juttuihin mitä tarvitaan esim. kengät tai kevät takki ja sitten loput voi törsätä vähemmän tärkeisiin. (Meillä kyllä ei tytöt pidä yhtään kurjana ostaa uusia vaatteita tai kenkiä :D )
Isossa perheessä näin on pakko tehdä ja minusta lapsetkin oppii rahan käyttöä.

Tänään sitten heräsin ajatukseen että ensi viikolla on vappu ja Toukokuun ensimmäinen päivä?!!
Nyt se kevät on sitten täällä ja kohta jo loppusuorallakin virallisesti :)
Joko on simat porisemassa vai ostatteko suoraan kaupasta? Minä meinasin kyllä tehdä itse, lapset tykkää ja tuleehan siitä ihan omanlainen fiilis, mutta munkit olen aina antanut joko mummolan paistella tai sitten ostanut paistovalmiita herkkuja. Mites teillä??

Terassille olen uskaltanut istutella pikku pakkasetkin kestäviä orvokkeja ja on siellä muutama ihana lankaköynnöskin, puolet ideoista vielä hautumassa.



 Meidän terassilla on ainakin tällä hetkellä melkoisen pastellinen ja vaaleanpunainen tunnelma, alan tottumaan noihin kukallisiin peittoihinkin jo ♥


 Mutta eiköhän vapuksi jo laiteta terassia lisää!!!
Nyt sulle moikat ja oikein mukavaa viikon jatkoa!!! ♥


16 kommenttia:

  1. Ihania synttärijuhla kuvia ❤️Onnittelut ❤️ Kauniita valkoiset orvokit tuolla laukussa ❤️ Ihania aurinkoisia päiviä toivottelen sinne suunnalle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Aurinkoisia päiviä sinnekkin!!!!

      Poista
  2. Niin kauniit kakut ja kivat koristelut teillä on taas ollut ♥ ja mikä eniten mieltä lämmittää, että ne on yhdessä perheen kanssa tehty ♥
    Kyllä mä meinasin tehdä siman itse, kun vaan muistaisin ajoissa laittaa sen tulemaan! Kaupasta ei oikein meinaa löytyä hyvänmakuista. Munkin teko on vielä harkinnassa, mutta luulen, että pakastevalmiit on aika näppärä juttu tässä kohtaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana saada perheeltä apuja noissa valmisteluissa, aina ei tartte kaikkea yrittää yksin, kiitos Krisse ♥
      Ihanaa viikon jatkoa ja tänään nähdään, pus!!

      Poista
  3. Kaunis täytekakku ja niin hempeä!Terassille en ole vielä laittanut mitään,mutta odotan,että voisin jotain kylvää sekä siellä niitä kasvattaa.Gladioluksen sipuleita on pari pussia hankittuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ikinä näin keväällä malttais ootella että sais ostaa kukkia tuonne terassille, kun kesä on niin lyhyt meillä :) Kiitos kakku kehuista, sinulle toivottelen mukavaa viikon jatkoa ja ihania istustus hetkiä kun sen aika on ♥

      Poista
  4. Todella upeat tarjottavat siellä on ollut ♡
    Vielä on takapihan terassi/patio talviteloillaan täällä. Yritän viikonloppuna päästä sen kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Meille tarvisi hankkia grilli :) Ja lisää kukkasia ja ja ja :D Kivaa viikon jatkoa!!!

      Poista
  5. Ihania herkkuja on ollut tarjolla!
    Siellä eletään jännittäviä aikoja! Ihanaa!

    Sima aineet on ostettu jo valmiiksi.
    Mukavaa keskiviikkoa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä aikoja eletään kyllä mutta kun tytär asuu kauempana niin aina ei muista jänskätellä ja näin ollen odottaminen helpompaa :D Simat sain vasta tänään porisemaan mutta jos antaa huoneenlämmössä olla vähän kauemmin :) Kivaa uutta viikkoa sulle ♥

      Poista
  6. Kivat tarjottavat teillä ollut. <3
    Meille syntyi kaksi lastenlasta vähän aikaa sitten, muistan vieläkin sen kamalan jännityksen.
    Simaa ajattelin tehdä, munkit taidan ostaa.
    Hyvää keskiviikko päivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Aika menee kyllä vauhdilla ja ensi kuussa päästään vauvakutsuja juhlimaan :) Ihanaa uutta viikkoa!!!

      Poista
  7. Onnittelut synttärien johdosta tytöille <3 Vaatelahjat ovat varmasti mieluisia ja hyviä lahjoja, tuota mekin ollaan tyttärelle tehty ;) Ihania herkkuja ja tunnelmakuvia juhlista <3 Mukavaa kun kevät on täällä ja muutamat terassikahvitkin päässyt jo ulos nauttimaan :) Tänne on luvattu huomiselle lunta, kääks mä niin toivon että sääennuste olisi väärä :( Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tyttöjen puolesta ♥ Mä olen täällä tänään terassia laitellu ja uusi grillikin käytiin ostamassa, kukatkin istuteltu ensi hätään näille ilmoille räntäsateessa :D
      Joten ei muuta kun aurinkoisempaa uutta viikkoa meille :)

      Poista
  8. Hei!
    Mulla ei ole omaa blogia, mutta innolla seurailen teidän ihania päivityksiä. Sinun blogisi on varsinkin ihan paras!
    Taasen teillä ihanat synttärikoristukset ja herkut. Ja tuo ihana lasipurkki"kynttelikkö",mistähän tuollaisen voisi ostaa?
    Mia Jyväskylästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mia ja kiitos ihanasta palautteesta ♥ Ihana kuulla että viihdyt blogissani!! Tuon lasikynttiläpurkki kynttelikön ostin K-raudasta, olen nähnyt muuallakin joten ei kun metsästämään omaasi :) Olleet hyvin suosittuja joten ole nopea!! Ihanaa uutta viikkoa sulle ♥

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3