sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäiset kuulumiset!

Muistan kun joskus ystäväni sanoi minulle oudosta tunteesta omien häidensä jälkeen että jotenkin kaikki tuntui tyhjältä ja mitä sitä nyt tekisi kun jokainen päivä meni aikaisemmin järjestelyihin ja touhotukseen, mihin päin sitä osaa nyt lähtä kulkemaan..
Nyt voin jakaa tuon hassun hetkellisen tunteen ystäväni kanssa! Kaikki kalenterin sivut on tyhjiä, joulukoti siivoamatta ja töihin lähdön jälkeen tuntuu kun vaan odottaisi jotain ja kuitenkaan ei haluaisi mitään tapahtuvaksi.. Lomat sopimatta ja mietiskelyt vasta alussa että mihinhän sitä tänä vuonna/talvena mieli tekisi...
Onko kellään samoja ajatuksia?
Niinkuin olisi talvipakkasilla seisova auto jonka akku on hetkellisesti mennyt tyhjäksi!


Ajatuksia on kyllä ja kova tahto lähteä niitä toteuttamaan, jotenkin on vaan liikaa kitkaa minun ja elämän välissä että sudin hetkellisesti paikallani :D  Ja jo hetkellinen sutiminen aiheuttaa täys paniikin minun luonteiselle ihmiselle, joka on toiminnassa melkein nukkuessaankin. Hetkellinen hengen vetäminen syvään, sisään ja ulos on vaan joskus niin tärkeää eikä sitä tahdo muistaa toteuttaa, kun ei kerkeä muka!

Kuka omistaa tämän ihanan herkkiä runoja ja super kauniita kuvia täynnä olevan Joel Jyringin kalenterin? ♥ Niin sydämeen asti meneviä tekstejä! Tälle ja monelle muulle joululahjalle saa alkaa etsimään paikkaa kodista ja joulukoristeiden lähdön myötä alkaa muokkautumaan uusia sisustusideoita :) Jei, ainakin yksi pettämätön asia, sisustushulluus seuraa mukana aina, vuodesta toiseen ;)

Pakkanenkin on vihdoin löytänyt tänne etelään ja pienet lumihiutaleet leijuu tälläkin hetkellä ikkunan ohitse jäätyneeseen maahan. Hetken nautitaan talvesta ja sitten kohta jo fiilistellään ensimmäisiä kevään merkkejä ♥




Toivottavasti teillä meni turvallisesti ja rauhallisesti uuden vuoden vaihtuminen, me käytiin Kuopiossa hetken vielä tunnelmoimassa joulussa. Matkuksen kauppakeskuksessa oli kauniisti joulu vielä esillä ja shoppailtiin pieniä löytöjä IKEAssa ja vaatekaupoissa. Iltasella tyttären luona räjäytettiin iso näyttävä ilotulitus pata ja syötiin mahat killilleen notkuvasta pöydästä. Kuunneltiin musiikkia lasten kanssa ja muisteltiin mennyttä vuotta. Puolenyön aikaan toivoteltiin toisillemme hyvää uutta vuotta ja valettiin tinoista delfiinejä ja kameleita, mitähän lie povasivat tulevalle vuodelle ;)


Nyt on aika keittää teekupillinen, istua sohvannurkkaan hengittelemään vapaa päivän suunnitelmia, ottaa rauhallisesti ja uskoa että täyttyy se tämänkin vuoden kalenteri elämästä ilman hötkyilyäkin ♥
Toivon sinulle täksi vuodeksi blogistani inspiraatiota omaan kotiisi, ideoita ja ennenkaikkea positiivista mieltä ♥ Ihanaa vuoden ensimmäistä sunnuntai päivää!!!






9 kommenttia:

  1. Vähän on samanlaisia tuntemuksia ollut täälläkin...mutta ei turhaa stressailla, joulukoti on täälläkin vielä valojen muodossa esillä, ehtiihän tuon myöhemminkin korjailla:)
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehtii korjailla myöhemminkin ja niinhän sitä ennen vanhaan jouluteltiin loppiaiseen saakka ihan täysillä :)Ihanaa uutta vuotta 2016 ♥

      Poista
  2. Hyvää tätä vuotta sinulle! Oma olo on ihanan rento ja levännyt. Toki mielessä raksuttaa reissuhaaveita tälle vuodelle, mutta muutoin odotan, mitä tuleman pitää.
    Ainoa haaste nyt on tuo uudenvuoden lupaukseni, jonka kanssa on vielä opettelua. Odotan, että rutiini tähänkin löytyy viikkojen kuluessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että joku on rento ja levännyt ♥ Minä vielä vähän tuumailen mitä minä olen ;) Oikein hyvää tätä vuotta ♥ Ja tsemppiä lupauksille!!!

      Poista
  3. Inspiraation täytteistä uutta vuotta <3 Minä huomasin pysähtyväni miettimään että mitä nyt? kun joulukoristeet( mitä oli tänä vuonna meillä hyvin vähän ) keräsin laatikkoon ja laitoin kaappiin odottamaan seuraavaa joulua <3 Tuli sellainen tyhjä tunne hetkellisesti kunnes tajusin että kun loma on loppu meillä alkuvuoden kalenteri onkinjo ihan kivasti täyttynyt niin arjen menoista kuin viikonloput harrastusten takia, mukavaa kun arki taas alkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, inspiraatiot on vielä vähän täällä pakkas kohmeessa :D Ja joulun siivoilut samaten mutta kyllä tästä heräillään viimostaan kevääseen sitte, hih...
      Oikein mukavaa tätä vuotta ♥

      Poista
  4. Ihan parasta vuotta parhaalle bloggarille❤️

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3