sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Näkemiin Joulu!

Tänä jouluna ei tullut sitä valkoista juttua taivaalta ollenkaan, no Tapaninpäivänä ihan vähän pyrytti matkalla anoppilan joulupöydästä, mutta vettä satoi joulupäivänä sitäkin enemmän, sisällä se ei menoa tosin haitannut. Tänä jouluna tunnelma haettiin kynttilöistä, aikaisin sisälle tuodusta kuusesta, joulu musiikin kuuntelusta ja kaikista valmisteluista joita tehtiinkin jo Lokakuusta alkaen, joten eilen alkoi olemaan jo pientä jouluähkyä ilmassa ja tänään herättiin ihan iloisena tavalliseen sunnuntai aamuun :)
Joulu oli ihana taas kerran ♥ Koko perhe yhdessä, naurua ja ääntä sekä melskettä riitti! Pukki yllättikin meidät jo mummolassa ja loput lahjat jaettiin kotona johon pukki ne oli matkallaan käynyt jättämässä :) Joulupäivänä kotoiltiin villasukissa, syötiin ja pelailtiin. Illasta katsottiin elokuvia. Tapaninpäivänä käytiin anoppilan pöydässä hirvipaistilla ja miehet kävi vähän hulluttelemassa moottoripyörillä. Kyllä on lumiset lapsuuden joulut muistoja vain. Aina vaan hullunkurisempaan päin mennään :D

Jouluaatto aamu alkoi kuopuksen jännityksellä ja äitille oli paketti tuotava sänkyyn jo kello 06.30 ♥
Taitaa lapset tietää että tähdet on aina varma valinta, ihana lyhty ♥
Perinteinen riisipuuro hetki ♥
Virittäydyttiin tunnelmaan ♥
Mummilan pikkuinen joulutonttu ♥

Tämän vuoden joulukukat ♥
Joulupäivän tunnelmaa terassilla ♥

Joulupäivän kattausta ♥


Kotoilua ystävältä lahjaksi saaduissa kauniissa villasukissa ♥
Ihania lahjoja oli joulun aika pullollaan ♥ Niistä lisää myöhemmin ;)

Toivottavasti teillä kaikilla meni joulun pyhät mukavasti ja nyt vaan vedetään henkeä seuraavaan juhlaan ja uuden vuoden vastaanottamiseen. Teettekö lupauksia? Ammutte raketteja ja syötte nakkeja? Meillä ei noihin lupauksiin olla ikinä oikein menty mutta nyt olen päättänyt ensi vuoden olevan minun hyvänolon vuoteni!!!  Lähden etsimään tasapainoa ja jaksamista sekä kokonaisvaltaista hyvää oloa vuodesta 2016 ♥ Palataan siihen myöhemmin!
Nyt heipat ja moikat kaikille! :)

14 kommenttia:

  1. Ihan samat aatokset ovat minullakin ensi vuoden suhteen! Hyvää oloa ja lisääntyvää onnellisuutta lähden tavoittelemaan. Tsemppiä meille molemmille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä tarvitaan ja lujaa päättäväisyyttä, mutta sitähän meillä on ;)

      Poista
  2. On teillä ollut aivan ihana tunnelma siellä. Pikkuinen tonttutyttö on kyllä suloisuuden huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mummin pikkuinen on niin suloinen ♥ Toivottavasti paranet jo vihdoin!! Tsemppiä :)

      Poista
  3. Voi kuinka suloinen pikku tonttu siellä on! <3
    Uutta vuotta kohden vain, suut hymyssä mennään:)

    VastaaPoista
  4. Ihania joulukuvia ja -tunnelmia! Tuo teidän pikkutonttu on kyllä ehkä maailman suloisin. Lupauksia en ole minäkään juuri harrastanut, mutta samat suunnitelmat ovat minullakin alkavalle vuodelle; kokonaisvaltaista hyvää oloa lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Uutta vuotta kohti kivoilla suunnitelmilla! :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen Joulu teillä,tuo kärrinpyörä/pullo-kynttelikkö kiinnostaa,oletko itse tehnyt jos niin miten?
    Uudestavuodestamme:Lupaan olla lupaamatta mitään ja sen pystyn pitämään!
    T:Mellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Pullokynttelikkö on ostettu kaupasta :) Se oli rakkautta ensi silmäyksellä :D

      Poista
  6. Voi miten kaunista teillä onkaan ❤️ Tähdet on kyllä edelleen minunkin suosikkeja ;) ne on vaan niin ihania ❤️ Mukavaa loppuvuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos paljon ♥ Tähdet on ja pysyy meilläkin :) Mukavia loppuvuoden päiviä myös sinne!!!

      Poista
  7. Nätti joulu teidän kodissa <3 Ja miten ihanat villasukat!! Hyviä välipäiviä ja iloista uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Nuo villasukat on niin ihanat!!!

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3