sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Sunnuntai-illan tunnelmia ♥




Tunnelmallista ja talvista marraskuun sunnuntai iltaa kaikille ♥
Viikonloppuna satoi vihdoin tännekkin lunta ja sitä sitten on kuopus touhottannu pihalla ja äiti makuuhuoneen ikkunasta katsellen. Kyllähän se vaan on totta että heti tuli enemmän joulumieli ja maisema ulkonakin valostui ja kaunistui :)

Minä oon maannu viikonlopun kipeänä! Viime viikonloppuna luulin jo sairastavani jonkunmoisen flunssan mutta se ei sitten ollutkaan kun kaiken alkua ja perjantaina jo aavistelin koko viikon väsymyksen tiivistyvän johonkin suurempaan ja yöllä heräsinkin valtavaan kurkkukipuun ja hengenahdistukseen. Lauantai aamusta ei sitten ääntä tullutkaan kun aavistus ja lämpimän peiton alla pötköttelinkin koko päivän! Mies toi lääkkeitä ja äiti kävi ovella tuomassa ruokaa koko pesueelle :) Ihanaa palvelua rakkailta ♥
Jo toiset pikkujoulu suunnitelmat meni mönkään tältä vuodelta, tällä kertaa mieheltä, eikä mekään päästy lapsien kanssa mummolaan riekkumaan mutta nyt päällimmäinen ajatus tulla vaan terveeksi!

Tänään sitten mies lähti jouluostoksille ja kaupasta tullessa oli minullekkin kassissa tuliaisia. Olin vinkannut ihanasta peurasta/porosta  Jyskin mainoslehdessä ja niin oli edulliset että sainkin niitä kaksi :) Samassa kassissa oli pyöreä aito lampaantalja, joka oli ehkä tarkoitettu johonkin pieneen penkkiin istuinalustaksi mutta meillä se pääsi tarjottimelle olohuoneenpöydälle! Toisen peuroista laitoin siihen myös :)

Muutama viikko sitten kävin sisustusliike Dreamsissa Kouvolassa tervehtimässä Jessicaa ja eihän sieltä pääse ilman ostoksia ulos, kaikkea ihanaa kauppa pullollansa ♥ Yksi kassiin pakattu juttu oli iso puinen tähtitarjotin joka pääsikin sitten muutamien pähkäilyjen jälkeen olohuoneen kelotetulle hyllylle pystyyn. Ja nyt tuo toinen peura oli kuin tehty siihen kylkeen! Ripaus joulunpunaa löytyy myös samasta paikasta ♥


 Tämmöinen viikonloppu meillä ja nyt peukut pystyyn että alkuviikosta vointi paranee koska keskiviikosta asti on kalenterissa kivoja juttuja loppuviikolle asti ♥
Oikein reipasta uutta viikkoa kaikille ja hei, jouluradio aukeaa viikon päästä, onko muita ketkä oottelee innolla?! Ehkä kymmenen parhaan asian joukossa Joulukuussa!!!



15 kommenttia:

  1. Kauniit peurat miehesi toi sinulle! Kun on hyvä mieli se auttaa paranemiseen. Ja kiva tuo pikkuinen talja. Sopii hyvin tarjottimelle.
    Täällä ei olla vielä joulua tehty. Saatiin vasta saarimökki talviteloille ja ensi viikolla lähdetään matkalle. Mutta on ihanaa katsella, kun joulunodotusta on siellä ja täällä.
    Pikaista paranemista. Ja valoisaa viikkoa, toivottelee Tuula saman 40+ lipun alta :)

    VastaaPoista
  2. Nuo peurat oli kyllä taas hyvä ja edullinen löytö, semmoiset tuo kaikkein parhaimman mielen :) Meillä joulu alkaa aina jo Lokakuussa pikku hiljaa ja tässä vaiheessa ollaan jo ihan täysillä touhottomassa :D Ihanaa uutta viikkoa sulle ja täytyykin tulla piipahtelemaan sun blogissa ♥

    VastaaPoista
  3. Ihana tarjotin ja peurat <3 Pikaista paranemista, toivottavasti tauti jo hellittäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ♥ Tauti on kyllä kurjin aikoihin :( Ääni hävisi perjantai yönä ja takaisin sain kähinän, toivottavasti tosiaan jo ottaisi hatkat tästä talosta!!!

      Poista
  4. Ihania juttuja ♡
    Paranemisia ja haaveiluhan on onneksi ilmaista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä oisi jo kiva täältä sängyn pohjilta nousta ja alkaa touhuamaan kaikkea jouluista!! Hmph...

      Poista
  5. Suloiset peurat!! Kipeenä on kurjaa, toivottavasti tauti hellittää pian. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo peurat on kyllä kauniit, ehdottomasti hyvä ostos :) Tautia ei jää ikävä kun joskus kurkusta ote hellittää, toivottavasti pian....

      Poista
  6. Nuo peuranpäät on kyllä ihania. Voi että, onpa nyt sitkeässä tuo tauti.
    Ei auta muu kuin levätä. Pikaista paranemista sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan myyty noille peuroille ♥ Muutenkin eläimet ja luonto on enemmän kuin koskaan meillä sisustuksessa! :) Lepäilty on, kiitos ♥ Toivottavasti älyäisi pöpö nopsasti singahtaa matkoihinsa!!!

      Poista
  7. Toivottavasti voit jo paremmin <3 Aivan ihanat tuliaiset mieheltä. <3 Parempaa alkanutta viikkoa sinne. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en voi vieläkään paremmin mutta nuo söpöt peurat antoi vähän lohdutusta ja samoin tämän päivän jouluradion koelähetykset ♥ Oikein ihanaa uutta viikkoa myös sulle ♥

      Poista
  8. Flunssa on kurja juttu. Lepo ja kuumaa juomaa ja pikaista paranemista <3
    Nuo peurat ovat ihania! Hienot tuliaiset osasi miehesi tuoda. Kaunis tarjotin myös.
    Joulu voi alkaa kohta jo hiipiä kotiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ja tää flunssa on kyllä kitkerin pala hetkeen :( Kurkussa koko ajan asustaa joku lima joka on kidnapannut mun äänen :/ Mies osasi hyvin ymmärtää vinkin ja peuroihin olen ihan lovena ♥ Meillä on jo joulua laitettu Lokakuusta hiipien ja nyt melkein valmiina ollaan, vielä on sitten ne kaikki ihanat puuhailut niinkuin piparkakkutalojen tekemiset ym. :)

      Poista
  9. Flunssa on kurja juttu. Lepo ja kuumaa juomaa ja pikaista paranemista <3
    Nuo peurat ovat ihania! Hienot tuliaiset osasi miehesi tuoda. Kaunis tarjotin myös.
    Joulu voi alkaa kohta jo hiipiä kotiin...

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3