tiistai 11. elokuuta 2015

Klaffi piironki!



Myöhäis illan moikat tänne :)
Nyt kun on pojan huone saatu mattoa vaille valmiiksi, voin paljastaa muutamasta päällekkäisestä projektista yhden ihanuus hankinnan muutaman viikon takaa.
Toisen "romu" on toisen aarre ja vaikka sanonta onkin niin, ei tämä ihana vanha klaffi piironki ole todellakaan mikään romu ollut entisellekkään omistajalle, ei vaan ollut tarpeeksi käyttöä ja mikä sopivampaa, meille tämmöistä oli yritetty etsiä kissojen ja koirien kanssa jo jonkun aikaa.

Piironki sattumien kautta löytyikin ihan läheltä, ystävältäni Krisseltä, joka kirjoittelee arjen helmiä blogiaan. Kaupat tehtiin ja saatiin vielä kotiin kuljetus kaupan päälle tyttöjen huoneeseen saakka.
Huoneessa ollut piironki siirtyi kokonaan isommalle tytölle ja tämä jäi kuopukselle koulupöytä/säilytystilaksi.  Ja ette usko miten sen jälkeen askarreltiin ja piirrettiin ensimmäiset päivät :) Ehdottomasti hyvä hankinta, ihan niin hyvä että äiti-ihmisen tekis mieli koko ajan tehdä vaihtarit olohuoneen senkin kanssa, hih ;)






Varmaan nyt sitte osa jo arvasi että tyttöjen huoneen järjetyshän tässä taas meni uusiksi. Kohta on kaikki nurkat käyty eripäin, mutta tää tuntuu nyt niin hyvälle, että tarkoitus hioa tää homma loppuun. Eli tietää tulevaisuudessa muutamaa rullaa tapettia, vähä sihi maalailua ja stailausta!!

Uskoo ken tahtoo mut mä haluisin tästä huonekalun vaihtelusta jo eroon, mä en jaksa enää :D  Joskus se oli piristävää mutta tänä päivänä eniten rasittavaa, kun ei tahdo löytyä semmosta järkevää asettelua tästä huoneesta ollenkaan, eikä asukkaille asumis rauhaa jatkuvista muutoksista! Paitsi että nyt ehkä löytyi...peukut sille!
Molemmilla on nyt omat puolet kokonaan, tavaroineen ja piironkeineen, hyvä ettei laminaattiin teipattu rajaus teippiä :D
Joudutaanko kellään muulla jakamaan huonetta kahdelle lapselle, haastavaa kyllä?!

P.S Rytinällä lukijoita tullut kolme uutta lisää, toivottavasti viihdytte, tervetuloa <3

16 kommenttia:

  1. Ennen kuin tytär aloitti koulun, joutui hän jakamaan huoneensa pikkuveljensä kanssa. Siinä sitä vasta hommaa oli kun ikäeroakin on jo 5 vuotta. Onneksi oliiso huone, jonka saikahtia sermillä :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä tytöillä ikäeroa 3 vuotta ja samaa sukupuolta joten helpompaa kyllä, mutta huone on pieni kaikkiin tavaroihin nähden mutta tää vaatii nyt sen syntymisen tuskan ja lopputulos on varmasti ihan paras, mihin tää äiti pystyy :D Oikein mukavaa loppuviikkoa sinullekkin ja tervetuloa tänne <3

      Poista
  2. Ihanaa, että klaffi sai uuden, hyvän kodin ♥ Meillä tosiaan klaffi ei toiminut kuten olin suunnitellut, joten jouti pois. Nyt sen paikka on jo täytetty, joten tämä ratkaisu oli hyvä. Meillä iso lastenhuone on jaettu kahden lapsen kesken ikean isolla lokerikolla. Haasteellista sanoisinko! Meillä myös edessä huoneen puolikkaiden uudelleen järjestely, joka meinaa tuoda mulle harmaita hiuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaffi sai kyllä niin rakastavan kodin että älä ole yhtään huolissasi :D Jostain kun luopuu niin varmasti jotain ihanaa tulee tilalle, se on se karma ;) Meillä oli myös se lokerikko joskus mutta tuppasi keräämään tavaraa niin paljon hyllyille että siitä luovuttiin sitten kun tytöt kasvoi!! Kyllä tässä pikku hiljaa harmaita löytyy näissä vaatimuksissa mutta mä luulen että nyt on aika hyvä tää järjestely ja nyt tämän mukaan järjestellään kyllä muutkin tavarat :) Ihanaa keskellä viikkoa päivää sulle <3

      Poista
  3. Kaunis piironki! Kyllä tuollaisen piirongin päällä kelpaa piirrustella!

    Löysin tämän ihanan blogisi 40+ blogiportaalin kautta, kuulun yhteisöön itsekin.
    Ihania juttuja sulla täällä, kirjauduin samantien lukijaksi.

    Tervetuloa vastavierailulle blogiini, jossa seikkaillaan mm. mökkimaisemissa Turun saaristossa ja seurataan aikuiselle naiselle sopivaa muotia.

    Aurinkoista viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo piironki on kyllä niin ihana että oikeen kateeksi käy :D Ja parastahan tuossa on että kun sinne tulee kaikki paperit ja kumi/kynä hässäkkä niin voi vaan piirustelun jälkeen sulkea kannen ja kaikki näyttää siistiltä :)
      Tervetuloa blogiini ja oli ihan huippu mukava saada liittyä joukkoon mukaan!! Innolla jo odotan yhteisiä tapaamisia <3
      Toki tulen vasta vierailulle, hetken pyörällä päästäni olen ollut ja yritän pikku hiljaa opetella kaikki ketkä mukana :D
      Ihanaa Elokuun lämmintä viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä <3

      Poista
  5. Aivan ihana! Minulla oli tuollainen lapsena omassa huoneessa ja kauheaa kyllä se jätettiin vinttiiin käytävälle, niin että joku saa sen ottaa omakseen ja ottikin. Monen monet kerrat on harmittanut että lapsuuden ihanaa klaffipöytää ei enää ole. .)

    Lämpimästi tervetuloa nelkytplusyhteisöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo klaffi piironki on kyllä yksi niistä huonekaluista joka ei täältä ihan ensimmäisenä lähde. Mikä herkku <3 Kiitos paljon ja on kyllä jännittävä saada olla osa tätä porukkaa :)

      Poista
  6. Pitkästä aikaa pääsin tänne blogiisi kommentoimaan...tuo tabletti tuolla mökillä "sohlaa" sen verran, että kommentointi takuaa, mutta niin ihania juttuja on taas täällä blogissasi.
    Aivan ihana tuo nuoren miehen huone ja kaikki muukin. Olen kyllä käynyt lukemassa ja ihastelemassa täällä monesti. Onnittelut myös 40plus yhteisöön pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos Marita <3 Olen kyllä päässyt kivaan porukkaan, kunhan tässä nyt pääsee tutuiksi tuon yhteisön kanssa :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!!!

      Poista
  7. Suloinen, juuri sopiva tyttöjen huoneeseen :)
    Meillä (kuten tiedät) asuu sisarukset samaa ja hirmuisen pientä huonetta ja hyvän järjestyksen löytyminen on t o d e l l a haastavaa! :/ Nyt siirsin pojan sängyn muurin puolelle seinälle käytännön syystä, eikä kyllä miellytä silmää sitten yhtään, pah.

    VastaaPoista
  8. Kiitos :) Se on h a a s t a v a a !!! Nyt tuntuu että paremmin ei voi olla, ehdot on täytetty omista puolista ja tämä lyödään lukkoon kohta tapetilla ja muilla hommilla tuolla huoneessa, joten pieni pintaremppa ei lopu ilmeisesti tässä talossa ikinä...elämäntapahan tää on :D Tsemppiä sullekkin sinne teidän nuppusten huoneeseen ;)

    VastaaPoista
  9. Kaunis piironki <3 Mukavaa että löysit itsellesi tuollaisen josta olit haaveillut :) Olen kanssasi vähän samoilla linjoilla että minäkin olen nyt kesällä yrittänyt siirrellä tavaroita kotonamme niin ettei tarvitsisi huonekalujen paikkaa vaihtaa....ja ensi viikolla kuitenkin käännän sohvan toiseen paikkaan ;) Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3