tiistai 7. heinäkuuta 2015

Ruokailutila ja numerotarrat tuoleihin!






Pika moikat ja viikko kuulumiset! :)
Eli töiden parissa on menty viime perjantaista asti, semmonen kahdeksan päivän putki menossa ja tänään 5/8 takana. Tuleva viikonloppu siis vapaa ja silloin meillä sitten juhlitaan pojan 16-vuotis syntymäpäivää.
Mitä olen sitten puuhaillut ennen ja jälkeen töiden, jossa myyn maalia ja tapettia sekä muuta sisustusta asiakkaille?! No oon maalannut, maalannut ja maalannut sekä eilen illalla tapetoinutkin vaihteluna. Mitäs muutakaan sitä sisustusmyyjä keksis ;)
Pojan huone on ollut kovan muutoksen alla. Nyt kun ovelta kurkkaa, on vastassa raikas valkoinen väri, ihana lautatapetti, vanha 60-luvun maalattu kaappi televisiotasona ja siistiä, siellä on SIISTIÄ. Edes pienen hetken :D Vielä puuttuu naulakkoa ja tietokone nurkkausta sekä valaistus joten pojan huoneen postaus jää vielä tulevaisuuteen!
Tänään sain kyllä odotetun viestin puhelimeen. Mun tarrat oli tullu!!! <3 Mä niin tykkäsin niistä heti kun liimasin pikana kotiinpäästyäni ne tuolin nojille. Eiks oo kivat?! Pöydällekkin vaihdoin uuden kun vanhaa oli tiskirätti päässyt kurittamaan ihan kunnolla :) Terassilla yli-kasvaneet orvokit sai jatkoaikaa vielä keittiön pöydällä <3

Tässä teille pikaviuhahdus keittiön pienestä ruokailutilasta ja tarroilla sisustamisesta, joka on niin ihanan out :D Mukavaa viikon jatkoa, FB sivuilla saat terveisiä useammin ja seurata voit myös instassa! Vielä viikko aikaa osallistua arvontaan  KLIK
Mutta toki täällä taas tavataan pian :)


15 kommenttia:

  1. Oletpa ollut tehokkaana! Saisikin kotona aikaiseksi näitä hommia mitä suunnittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih...Kyllä mulla sitten sopivan idean tullen nousee virtapiikki ja ei malta lopettaa ennenku valmista, eli siis aika usein :D Mutta kotityöt on nykyään vähän nihkeitä, voisin ulkoistaa kokonaan!! Mukavaa loppuviikkoa <3

      Poista
  2. Oletpa ollut tehokkaana! Saisikin kotona aikaiseksi näitä hommia mitä suunnittelee.

    VastaaPoista
  3. Olen myös ihan innoissani tarroista! Siinä on keksitty kiva ja edullinen sisustus idea. :) Kauniit nuo tuolit ja pöytä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuolit ja pöytä settiin en oo kyllä kyllästynyt! Joskus olen miettinyt joko rottinkisia tuoleja tai sohvaa toiselle puolelle, mutta saas nähdä ;)
      Nuo tarrat on niin helppoja irroittaa jos kyllästyttää ja saa paljon kuitenkin näköä ja eri tunnelmia aikaseksi :) Reipasta loppuviikkoa <3

      Poista
  4. Täällä kanssa yksi tarrojen ystävä!
    Aivan ihanat ovat kyllä nuo numerot, sopii täydellisesti nuihin tuoleihin<3
    Kaunista siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo numero tarrat oli jotenkin pakko saada matskua :D Kiitos <3 Mukavaa loppuviikkoa!!

      Poista
  5. Olet ollut tehokas :)
    Tarrat on niin loistava tapa saada uutta ilmettä, minäkin noita numeroita joskus mietin tuoleihin, mut en halua maalata juuri nyt mitään :)
    Niin upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä juu tartee olla tehokaskin :D Kiitos <3 Saa nähdä kuinka tehokas tulee loppuviikosta kun täytyis jaksaa myös leipoa! Se on kyllä mukavaa puuhaa jos vaan rauhassa saa tehdä! Iloista loppuviikkoa sulle! :)

      Poista
  6. Ihana viikonloppu teille siis tulossa <3 PARTY TIME <3 meilläkin pojan ja tytön huoneita vaihdettiin kun näin lomalla on aikaa, huh mikä homma mut parasta että asukit ovat tyytyväisempiä nyt <3 Mä tykkään kovasti noista tarroista, en tiedä onko meillä niitä jo ehkä liikaakin....no ei mun mielestä :) Mukavia työpäiviä ja viikonlopulle synttärijuhla toivotukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäjuhlat on kivoja ja kauniita kattaa <3
      Kyllä noissa huoneitten muutoksissa alkaa olemaan jo laiska mutta niin kauan vaihtelen kunnes saan ne toimivaksi! Pojan huone on nyt ihanan rauhallinen ja selkeä, niin valkoinen <3 Kiitos, yritetään jaksaa vielä muutama päivä töitä ja sitten jauhot pöllyämään ja kaffeet pöytään :) Mukavaa loppuviikkoa myös sinne!

      Poista
  7. Oi, kiva idea laittaa nuo numero tarrat noihin tuoleihin! Ruokailuryhmä on muutenkin kokenut todella suuren ja mahtavan muutoksen. Tykkään ♥ Itse en olekaan pitkään aikaan ostanut uusia sisustustarroja. Minä myös tykkään niistä todella paljon. Uskon, että niitä ei voi olla koskaan liikaa enkä välitä vaikka jotkut väittävät tosiaan niiden olevan niin OUT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä en kanssa kyllästy tuohon ruokaryhmään, on just mieleinen <3 Juu mulle kelpaa ainakin kaikki mikä on out ja in ja siltä väliltä :D

      Poista
  8. Todella kaunista, ihana ruokailutila! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Pienihän tuo on mutta valkoinen avartaa :)

      Poista

Ihana komenttisi piristi minua varmasti, kiitos <3